Kolme tieteellisesti todistettua keinoa hidastaa ihon ikääntymistä

Törmäsin vähän aikaa sitten Helsingin Sanomissa artikkeliin, jossa otetiin ihotautilääkärien voimin selvää siitä, miten ihon ikääntymiseen voisi itse vaikuttaa vai voiko ollenkaan.

Ihon ikääntyminen on alkanut mietityttää itseänikin, koska ensimmäisiä juonteita alkaa jo näkyä. Olen tietysti hirveän kiinnostunut kosmetiikan raaka-aineiden vaikutusmahdollisuuksista, mutta en silti usko, että voiteilla vanhenemista voi kokonaan pysäyttää.

En saa sätkyä, vaikka ihossani alkaa jos olla niitä juonteita, mutta en silti tietentahtoen niitä halua siihen lisätäkään. On nimittäin asioita, joihin voi itse valinnoillaan vaikuttaa ja niitä on Hesarin artikkelin mukaan kolme. Tässä ne siis tulevat.

Suojaudu auringolta

Eräässä dokkarissa väitettiin, että 80% iholle syntyvistä ikääntymisen merkeistä johtuu UV-säteilyaltistuksesta. En voinut uskoa tätä, mutta kun kaivelin tietellisten tutkimusten tietokantaa, löysin juuri sen tutkimuksen, johon dokkarissa viitattiin. Ja toden totta, sen mukaan noin 80% kasvojen ikääntymisen merkeistä johtuu auringosta. Eli jos rypistyt, et voi syyttää muuta kuin itseäsi!

UV-säteily jaetaan UV-A-, UV-B- ja UV-C-säteilyyn aallonpituuden mukaan. C suodattuu pois ilmakehässä. B jää ihon pintakerrokseen ja polttaa js suurina määrinä altistaa ihosyövälle. Ihon vanhenemisen näkökulmasta A on kaikista pahin UV-säteilyn muoto. Se imeytyy B:tä syvemmälle, tuhoaa DNA:ta ja imeytyy myös ikkunoiden läpi. Se aiheuttaa ihon ikääntymistä, veltostumista ja pahimmillaan ihosyöpää.

HS:n jutussa haastateltu ihotautilääkäri Carl Kyrklund kiteyttää hyvin: ”Jos ei suojaa ihoa auringolta, on turha lotrata kalliilla anti aging -voiteilla”. Kiistattomin näyttö ihon ikääntymisen ehkäisyssä on siis aurinkosuojavoiteilla.

Itse olen alkanut vaihtaa kemiallisia aurinkovoiteita fysikaalisiin suojiin, tässä kolme hyviksi todettua:  Mádara SUN20 Weightless Milk SPF20*, Mossa Natural Sun SPF 20 Mineral Sunscreen Lotion (Stockmann) jaAlgamaris Spray Solaire 50+*.

Käytä A-vitamiinia

HS:n artikkelin mukaan A-vitamiinilla on ihonhoidon ainesosista kaikista vahvin tieteellinen näyttö. Vaikutusmekanismeja ei olla vielä täysin selvitetty, mutta ainakin juonteita se vähentää näkyvästi.  A-vitamiinijohdannaisten huono puoli on kuitenkin se, että ne voivat ärsyttää ja kuivattaa ihoa.

A-vitamiinia on monessa eri muodossa, joista toiset ovat tehokkaampia kuin toiset (postaus aiheesta). Tehokkuus voi aiheutaa tuota ihon ärtymistä, joten jos ihosi on herkkä, kannattaa valita vaikkapa hyvin siedetty retinyylipalmitaatti.

Itse käytän tällä hetkellä noin parina iltana viikossa The Ordinaryn Granactive Retinoid 5% In Squalane* -seerumia, eikä se ole kuivattanut ihoani mitenkään. Levitän sitä illalla puhtaille kasvoille ja laitan päälle Originsin yönaamion.

Elä terveellisesti

Yksi suurimmista kokonaisuuksista, jotka vaikuttavat ihon vanhenemiseen ovat elintavat, niin tylsää kuultavaa kun se onkin. Hesarin artikkelin mukaan ryppyjen syvyys ja ihon löysyys ovat riippuvaisia elintavoista.

Jutussa mainitaan, että kolmella perussäännöllä pääsee pitkälle: auringolta suojautuminen, tupakoimattomuus ja terveet elintavat (eli esimerkiksi monipuolinen ruokavalio, riittävä uni ja kohtuullinen alkoholinkäyttö).

Tokikaan rypyissä ei ole mitään vikaa, siitä muistutetaan myös Hesarin artikkelin lopussa. Kuitenkin monet asiat, jotka aiheuttavat ihon ennenaikaista vanhenemista, esimerkiksi UV-säteily ja tupakointi, aiheuttavat kaupan päällisiksi vielä syöpää ja muita terveyshaittoja. Eli hyvillä elintavoilla voit saada sekä pidempää ikää että paremmin säilyvän ihon ja sehän kuulostaa jo suorastaan hyvälle!

Pysy mukana ♥  blogit.fi + bloglovin’ + facebook + instagram

Kommentit (22)
  1. Tuli vaan mieleen.. Olin pari viikkoa sitten yhden vanhan mummun hautajaisissa. Häntä oli hautaan saattamassa myös yhteinen sukulaisemne, lähes 100-vuotias ihana mummeli. Hän itki vieressäni hautausmaalla ja sydämeni särkyi, kun hän kertoi hautaavansa jälleen ystävänsä. Olihan hän jo saatellut sinne miehensä, pienen vauvansa,vanhempansa, sisaruksensa, lähes kaikki naapurit ja ystävät mitä hänellä on tässä 100 vuoden aikana ollut. Pilke itkuisessa silmäkulmassa hän sanoi, että ”kuluttaa aikaa odotellen milloin hänet haudataan”. Jäin miettimään sitä, kun aina toivotaan pitkää ikää. Onko se siunaus vai kirous?

    1. Niinpä. Samaa olen pohtinut itsekin..

  2. Hei,

    Kiva, kun blogeissa puhutaan välillä asioista myös siitä näkökulmasta, misä on tieteellistä näyttöä!

    Kuitenkin, tämä oli nyt aikamoisen harhaanjohtava postaus tuon tuotteen osalta. Tämä käyttämäsi seeruumi, kuten muutkin tuotteet joita ei ole rekisteröity lääkeaineiksi, sisältää niin vähän A-vitamiinijohdannaisia että sillä taas ei mitään vaikutusta ryppyihin ole. Eli, ihan lääkärin kautta pitäisi saada resepti A-vitamiinijohdannaisiin jos niiden kautta ryppyjen helpotusta halajaa (ja näissä sitten oikeasti on ne haittavaikutuksetkin, eli ei siksi kirjoitetakaan jos ei ole jotain indikaatiota).

    t. lääkäri

    1. Millainen A-vitamiinin konsentraatio reseptituotteissa on?

      1. Kosmetiikan ja lääkevoiteiden tehovertailun kannalta konsentraatio ei kerro juuri mitään, sillä reseptivalmisteissa on eri ainetta. Avitcid on se reseptivalmiste ja sisältää tretinoiinia 0,05% tai 0,025%. Noita potentimpia a-vitamiinijohdannaisia ei saa käyttää muuta kuin reseptivalmisteissa. Näin käytännön kannalta ero omalla kohdalla tarkoittaa sitä, että Ordinaryn valmisteet eivät kuivata omaa ihoa melko säännöllisessäkään käytössä, mutta kertakokeilu miehen Avitcidilla aiheutti kunnon kuorintaefektin, kun koko pintakerros hilseili kerralla pois 😋 en kyllä osta jatkossa Ordinaryn seerumiakaan, koska ei siitä tosiaan mitään oikeaa hyötyä varmasti ole…

        1. Mutta miksei laimeammalla ja vähän hellävaraisemmallakin tuotteella voisi olla pitkällä käytöllä vaikutuksia? Moni ei varmastikaan kaipaa vahvan A-vitamiinin aiheuttamaa kuorintaefektiä tai jotain Roacuttanin kuivattamista. Itse ainakin haluan pystyä käyttämään tuotetta viikoittain ja ehkä kerran vuodessa käydä vaikka jossain kunnon happohoidossa 🙂

    2. Kiinnostaa tietää, minkälaisilla indikaatioilla voi saada reseptin A-vitamiinijohdannaisiin?

      1. Mm. Akneen ja ihon valovaurioihin kyseisiä valmisteita yleensä määrätään.

    3. Ainoa tehokas A-vitamiini on tretinoiini ja sitä saa ainoastaan yksitysilääkäriltä. Käytin 0.025% eli sitä heikointa viime marraskuu-huhtikuu ja aloitan taas lokakuussa vahvemmalla 0.05%. Mulla iho reagoi viikosaa ja positiivisesti!! Ei kuivunnut, päinvastoin, talvella ensimmäistä kertaa elämässä iho oli elastinen. Tässä paremmat ohjeet A-vitamiinin käyttöön:

      https://www.youtube.com/watch?v=d4VE_OVhmY8&list=PLyL1L38FXPptGijVOLVBYnoHcgLoVn_NB&index=3

      https://www.youtube.com/watch?v=6pY4kXrTtSs&list=PLyL1L38FXPptGijVOLVBYnoHcgLoVn_NB&index=4

      Jos linkit eivät toimi, etsi Youtubesta Hot& Flashy ”5-Year Retin-A Update ~ Before & After for Wrinkles & Anti-Aging!”. Siellä kuvia tretinoiinin 5.vuoden käytön jälkeen ja hyviä neuvoja.

    4. Tämä on myös hyvä video miten A-vitamiinia pitäisi käyttää ilman ihon kuivuumista:
      https://www.youtube.com/watch?v=gQqOa6QcjMQ

      Youtube Hot&Flashy ”How To Start Using Retin A + My Skincare Routine for Anti-Aging!”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *