Kun ”kulttius” ärsyttää

Olen täällä blogissa itsekin usein käyttänyt sanoja ”kulttituote” tai ”kulttimaineen ansainnut” kuvailemaan jonkun tuotteen ylivoimaista mahtavuutta. Nyt viimeaikoina olen kuitenkin alkanut miettiä, mitä tuo kulttius oikein on ja onko se ”kulttimainen” tuote välttämättä aina se kaikista paras lajissaan.

Olen joskus ennenkin puhunut siitä, kuinka itse luotan enemmän aikaansa seuraavien bloggaajien ja toimittajien tuotearvosteluihin, kuin esimerkiksi vaikkapa julkkisten, joita usein kuitenkin kansa kuuntelee. Jos vaikkapa nyt laulaja X kertoo käyttäneensä tätä ja tätä tuotetta jo vuosikausien ajan ja seuraavaksi joku lehti kirjoittaa, että ”tämän laulaja X:n hehkuttaman kulttituotteen sinäkin tarvitset”, niin mitä se kertoo tuotteesta?

Ehkäpä sen, että laulaja X on löytänyt ihan ok tuotteet kolme vuotta sitten ja käyttänyt sitä sitten siitä asti. Ei muuta. Ei sitä, että laulaja olisi tämän kolmen vuoden aikana testannut satoja, jopa tuhansia tuotteita (kuten bloggaajat ja toimittajat) ja valinnut niistä sitten uudelleen tämän kolmen vuoden takaisen tuttavuuden ykköseksi. Kyseinen tuote oli ehkäpä paras lajissaan kolme vuotta sitten, mutta ei enää, koska samaan tuotekategoriaan on tullut satoja uusia ja luultavasti parempia versioita.

Tällaisia turhaan kulttikorokkeella kököttäviä tuotteita on toki muitakin, mutta otetaanpa esimerkiksi nyt ihan kylmästi MAC Ruby Woo. Koska let’s face it, sehän on ihan sairaan kuivan ja epämiellyttävän tuntuinen huulilla. Koostumus on kuivan vahamainen ja punaa pitää hieroa aika ronskilla otteella huuliit, että sävyä saa tarpeeksi irti. Myöskään huulimeikin reunoista ei saa näin kuivalla tahnalla siistejä tekemälläkään. Kestävyys on ihan hyvä, mutta niinhän se on mattapunissa nykyisin aina. Kylmä, kaikille ihonsävyille sopiva syvä punainen on tietysti kaunis, mutta löytyyhän näitä samoja sävyjä muiltakin brändeiltä – ja paljon miellyttävämmällä koostumuksella. Ruby Woo on kuitenkin jo nostettu sinne korkeimmalle pallille, eikä sitä sieltä julkea kukaan ottaa alas. Mutta hei, se lanseerattiin lähes 20 (kyllä, kaksikymmentä) vuotta sitten! Muutama muukin mattapuna on tullut markkinoille sen jälkeen.

Kulttimaineen ansainnut tuote saattaa kiikkua myyntilistojen kärjessä vuosia ilman, että täysin samanvertainen, ehkäpä parempi ja edullisempi tuote on tullut markkinoille jo ajat sitten. Siksi siis suosittelen tietysti seuraamaan ajan hermoilla olevia kauneusbloggaajia, joiden työnä on testata mahdollisimman paljon uusia tuotteita, verrata niitä vanhoihin mahtavuuksiin ja suositella sitten löytämiään helmiä teille lukijoille. Okei, oma lehmä ojassa, mutta silti!

Ehkäpä pitäisi itsekin luopua kultti-sanan käytöstä ellei tuote nyt ihan oikeasti ole lanseerattu vuosia sitten ja onnistunut silti kiikkumaan vähintäänkin jaetulla ykkössijalla omassa kategoriassaan. Kuten esimerkiksi Benefit Hoola-aurinkopuuteri, vaikkapa Estée Lauder Double Wear -meikkivoide tai vertaansa vailla oleva Beautyblender? Niin ei nimittäin ole ainakaan tehnyt MAC Ruby Woo, mutta sitäpä ei monet kulttiuden sokaisema tiedä.

Ja by the way, Maybellinen uusi Gigi Hadid -huulipuna sävyssä Lani on yksi parhaista MAC Ruby Woon verrokeista. Yläpuolella olevassa kuvassa maalasin huuleni puoliksi molemmilla, teistä katsottuna vasemmalla Ruby Woo, oikealla Lani. Vielä tälläkin hetkellä puolet huulistani on Maybellinen peitossa, puolet MACin ja arvatkaapa kumpi puoli minun tekisi mieli pyyhkiä pois..

Mitä mieltä te olette tuotteiden kulttiarvosta? Onko se huomioon otettava arvo ollenkaan?

Pysy mukana: blogit.fi + facebook + instagram