Kun parinkympin harja voitti överikalliin kulttiharjan

Jokin aikaa sitten hehkutin uusinta tilaustani Bangerheadilta, kun tilasin heiltä saamallani lahjakortilla kulttimaineisen Mason Pearson -hiusharjan. Olin jo pitkään himoinnut tätä hiushajojen Rolls-Roycea ja lahjakortin turvin uskalsin sen vihdoin hommata.

Olin siis superinnoissani, kun sain Small Bristle -harjan käteeni ja lähdin kovalla tohinalla testaamaan sitä. Odotin jotain aivan maagista, minkä takia kaikki omistamani tangeteezerit, tupeerauskammat, nylon- ja luonnonharjat joutaisivat suoraan kiertoon, mutta…

Kävi täysin päinvastoin! Ensikokeilulla pohdin, että teen varmasti jotain väärin. Mutta kuinka monella eri tapaa hiusharjaa voi käyttää? Eli uskon, että tein aivan oikein, harjasin hiuksiani.

Mitään ei siis tapahtunut. Harjakset eivät oikeastaan edes menneet hiusteni läpi tai sekaan vaan harja tuntui liukuvan hiussuortuvan pinnalla. Tai ei edes liukuvan, koska Mason Pearsonin harjakset ovat yllättävän terävät ja onnistuvat jopa katkomaan hauraita latvojani.  Voi huoh, kuinka turha vempele ja maksaakin vielä ihan järjettömät 181 euroa! Niin ku mitä?!

No sitten päästään postauksen toiseen päärooliin eli KICKSin Glow Brush -hiusharjaan, joka sattumoisin saapui merkiltä minulle about samoihin aikoihin kuin tuo ylihintainen vekotin. Päätin tehdä kunnon vertailun niin, että harjaan toisen puolen päästä Mason Pearsonilla ja toisen tällä KICKSin ainakin silloin uudella harjalla.

Ja KICKSin harja voitti samantien kalliin verrokin sata-nolla. Vaikka Mason Pearson on aitoharjaksinen, se ei todellakaan tunnu hellävaraiselta ja harjasten välit tuntuvat liian tiheiltä mennäkseen kunnolla hiusten läpi. KICKSin harja taas on sekoitus pallopäisiä nylonharjaksia ja luonnonharjasta ja tällä kombolla hiukset saa harjattua takuista todella hellävaraisesti. Tästä on tullut mun suosikki! Mason taas saa muuttaa pois meikäläisen kylppäristä asap… Ja huom. KICKSin harja maksaa kymmenesosan Masoniin verrattuna; noin 20 euroa.

// English (because my colleagues at the University have insisted me to translate my posts): Do not pay 181 euros for a hair brush. Just don’t.

Kommentit (13)
  1. Onhan Masonillakin noita nylon-bristle-sekoituksia ja sivuilla testi joka suosittelee eri hiuslaaduille sopivinta. Postauksen harjoja ei voine suoraan verrata kun on ihan erilainen harja kyseessä?

    Mulla on Masonin large pure bristle ja ihan hyvä takkujen ym selvittelijä, nyt vaan rupesin miettimään että katkookohan munkin latvoja (no,mulla on aina ollut kakdihaaraisia ja katkeilua) ja millainen tuo nylon-sekoitus vrt ois, testi kun alunperin mulle nimenomaan sitä suositteli 🤔 Eli saatanpa käydä Kicksissä, ei tuo Mason mielestä mikään ylimaallinen ole vaikkei huonokaan.

    1. No kävin hakemassa ton Kicksin ja vertasin ja postasin aiheesta.

      Mun tukalle molemmat toimi. 🙂

      1. Niin siis toki jo IGssä tägäilinkin kun storysin samaa 🙈

    2. No joo siis eihän näitä harjoja tarvitsisi edes verrata että voisin todeta että toi Maison on ihan kuraa. Ja yritin kyllä ostaa juuri sen mikä mun hiuslaadulle suositellaan ja ei vaan toimi yhtään! Mulla on aiemmin ollut tollanen koko-bristle eri merkiltä ja se oli ihan huippu. Tää vaan on ihan käsittämätön eikä MIKÄÄN selitä tota hintaa vaikka kuinka hyvä olis!

  2. Munkaan mielestä harjat ei oo oikein verrattavissa, kun on ihan erilaiset harjat kyseessä 🤔
    Mulla on ollut pari vuotta käytössä juurikin tuo Mason Pearsonin nylon/luonnonharjas ja oon ihan myyty. Mun hius kasvaa nykyään paljon pidemmäksi, kun latva ei katkeile tai haaroitu yhtä paljon kun aiemmin ja tää on ihan ilmiömäinen takkujen selvittäjä. Hiuspohja voi paremmin ja hius on kaikenkaikkiaan kiiltävä ja hyvässä kunnossa ☺️
    Yleisesti ottaen pelkät luonnonharjakset ei sovi munkaan hiuksille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *