Maailman nopein smoky – Oriflame Liquid Metal

Kaikki silmämeikkituotteet, jotka tekevät näyttävän meikin tekemisestä helppoa kuin heinän teko, pääsevät usein jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen suosikkilistalleni. Tähänkin smoky eye -meikkiin pääsee juuri siitä kohtaa, mistä aita on matalin. Meikkiin tarvitaan nimittäin vain kolme tuotetta, Oriflame TheONE Liquid Metal Eye Shadow, kajal-kynä ja ripsari.

Sain jonkin aikaa sitten Oriflamelta testiin merkin uusia Liquid Metal Eye Shadow voidemaisia luomivärejä, joista sävyjä löytyy yhteensä viisi. Tämä tummanharmaa Gunmetal veti heti puoleensa ja päätin kokeilla sillä nopeaa smoky eye -meikkiä. Ja nopeastihan se onnistui, aikaa meni varmaankin viisi minuuttia! Okei, ehkä lopputuloksesta huolettoman ja ennätysaikaa havittelevan levitystekniikan huomaa, mutta onhan tämä silti aika hyvin muutamalta hassulta tuotteelta!

Levitin siis ensin Oriflame TheONE Liquid Metal Eyeshadow -luomiväriä sen mukana tulevalla aplikaattorilla koko yläluomelle ja alaripsien tyveen. Pyrin levittämään sitä myös hieman ulkonurkan yli nostamaan silmäkulmia vähän ylöspäin. Ja ennen kuin luomiväri oli kokonaan kuivunut paikoilleen, töpöttelin sormella sitä hieman luomivaosta ylöspäin. Näin sain luomivärin rajan häivyttymään. Seuraavaksi rajasin silmät Lumenen Sensitive Touch Automatic Eyeliner -kajalilla yläripsien tyvestä ja alaluomen vesirajasta. Lopuksi reilu kerros ripsaria ja kas, meikki olikin jo valmis!

Ja tämä kyseinen voidemainen luomivärihän pysyy kuin tauti. Yläkuvassa näkyvää suttua sain hinkata kädestäni oikein voimalla, ennen kuin sain sen kokonaan pois. Eli jos tätä luomiväriä aiot testata, varaudu hyvällä meikinpoistoaineella.

NUDE MUUTTAA 15.5. LILYYN! NÄILLÄ PYSYT MUKANA: BLOGLOVIN’ / FACEBOOK.

Kommentit (3)
  1. Täytyykin ottaa uus lähestymiskulma noihin nestemäisiin ja kynäluomiväreihin, nehän on just passeleita tämmösiin super helppoihin ja nopeisiin silmämeikkeihin! 🙂

  2. Tiia - Littlebigthings
    8.5.2015, 19:42

    Näyttää kyllä makeelta, ja sävykin ois just niin mun!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *