Maailman parhaan tekstuurisuihkeen metsästys

*sis. mainoslinkkejä

Tykkään katsella Instagramista eri kampaajien tekemiä tutorial-videoita. Yleensä ne näyttävät nopeutettuina myös niin helpoilta, että uskottelen itsekin niihin pystyväni 😉 Yksi asia, jota jokainen kampaaja aina suihkuttaa mallinsa tai mallinukkensa hiuksiin ja letin päälle ennen sen nyppimistä on tekstuurisuihke. Sen ideana on antaa hiuksiin rakennetta ja pitoa, jolloin esimerkiksi letittäminen on helpompaa, kun suortuvat pysyvät paremmin näpeissä ja lisäksi esimerkiksi letin nyppiminen muhkeammaksi käy kätevästi, kun hius ei ole liukas ja valuva.

Itse olen käyttänyt omissa hennoissa ja liukkaissa hiuksissani milloin mitäkin suihketta rakennetta antamaan. Tähän asti parhaiten on toimineet erilaiset kuivashampoot ja erityisesti tuo Batisten XXL Volume Spray, mutta se tekee hiuksen välillä liiankin tahmaiseksi ja jopa takkuiseksi. Ja toinen lemppari Biozell Texturizing Spray toimii ehkä parhaiten aukinaisiin hiuksiin. Siksi olen nyt ottanut asiakseni etsiä sen kaikista parhaan ja ammattilaisten suosiman sprayn, jota vieläpä saisi tilattua tänne Suomeen saakka.

tekstuurisuihke.jpg

Ehkäpä kaikista suurimmassa kulttimaineessa on Ouai Texturizing Hair Spray. Se näkyy melkeinpä jokaisen ammatilaisen Instagram-tilillä, mutta kuluttajien olen muutamissa nettikaupoissa huomannut haukkuvan sitä. Ouaita ei saa tietääkseni Suomesta, mutta sitä löytyy Feeluniquesta*, josta aion itsekin nyt tilata tätä testiin. Ja psst, koodilla TAMMIKUU saat 15% alennuksen, jos tilaat yli 35 eurolla 2.2.18 asti.

Toinen hyvin monella kanavalla näkyvä tuote on Oribe Dry Texturising Spray. Sitäkään ei Suomen kamaralla myydä, joten jos sitä halajaa testata, voi sen tilata Space NK:sta. Selailin myös eri lehtien nettisivuja ja parhaiden tekstuurisuihkeiden listauksia. Kahden edellisen lisäksi monista listoista löytyi Moroccanoil Dry Texture Spray, joka olisi ihanan helppo saada ihan vaikka Sokokselta. Jotenkin musta tuntuu, että mulla jopa on tämä jossain kaappien kätköissä, pitääpä pistää etsintäpartio pystyyn.

Täydellisen tekstuurisuihkeen etsintä siis jatkuu. Kerron heti, kun löydän taas uuden lempparin. Ja hei, mikä sun lempparituote tässä kategoriassa on?

Kommentit (21)
  1. Mimi de Paris
    26.1.2018, 12:25

    Oribe on noista oman kokemukseni mukaan ehdottomasti paras. Sitä saa Hesasta Korkeavuorenkadulta Loisto kampaamosta. Ylipäätään Oribe on aivan taivaallisen ihana myös tuoksultaan.

  2. Kevin Murphyn bedroom hairia suosittelen myös – se on ihana ja tuoksuu niin hyvältä 🙂

    1. Taas ääni tälle! Täytynee testata myös tätä siis.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *