MAC nyt Bangerhead-verkkokaupassa!

NUDE

*Postaus sisältää yhteistyölinkkejä.

Sähköpostiini kolahti loppuviikosta iloinen uutinen MACin ystäville. Merkin tuotteita saa nimittäin nyt myös Bangerhead.fi*-verkkokaupasta! Bangerhead on ehdottomasti yksi lempiverkkokaupoistani isolla tuote- ja merkkivalikoimallaan ja myös MACia saa tuolta nyt tosi laajasti.

Esimerkiksi juuri viime perjantaisen sivellinpostaukseni tähdet; MAC 217-, 224- ja 228 -siveltimet löytyvät verkkokaupan sivuilta*. Lisäksi sieltä löytyy sivellin, jota ei tuntunut olevan saatavana Stockan tai Sokoksen verkkokaupoissa tai yhtään missään, silloin, kun sitä hehkutin eli jos maailman paras aurinkopuuterisivellin kiinnostaa, tsekkaa MAC 135 (postaus aiheesta)*.

Ja nyt juuri saat MAC Rollerwheel Liquid Liner -rajauskynän kaupan päälle, kun ostat Bangerheadilta kaksi MACin tuotetta. Aikas hyvä diili varsinkin, kun olen pitkään halunnut kokeilla tuota hauskannäköistä eyelineria.

MACin kohdalla täytynee aina mainita se, että brändi on myös Kiinan markkinoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että MAC maksaa Kiinan viranomaisille, jotta nämä testaavat maan markkinoille menevät tuotteet eläimillä. MACia on kritisoitu tästä päätöksestä kovaäänisesti.

Kommentit

Hannaemilia (Ei varmistettu)

Hei!

Ei liity ihan aiheeseen, mutta mikä on sun lempi sivellin 'kakku' eyelineriin? :)

Erika Naakka
NUDE

Hahaa just ku oon haukkunu Sigman siveltimet ni tajusin et niiden eyeliner-sivellin on ihan paras! Apua :D Eli siis ehdottomasti Sigma Winged Liner E06 :)

Vandaalia (Ei varmistettu)

Mä juuri vähän aikaa sitten aloin tutkimaan MACin sivellinvalikoimaa aikeena satsata näihin paljon kehuttuihin siveltimeen. Harmistus on ollut suuri kun asiaa googletelessa törmäsin jatkuvasti dissaaviin arviointeihin uusittuja, synteettisiä siveltimiä kohtaan :( Ois pitänyt hankkia näitä aiemmin, ei raaskinut ja nythän noita aitokarvasia ei tunnu saavan mistään.. Bangerheadilla osassa siveltimiä maininta ”s” eli synteettisesiä, mutta kaikissa ei, sitten tuotekuvasta kuitenkin voi nähdä siveltimen varressa numerosarjan perässä sen ässän, joten kummistakohan versioista kyse :o Mutta anyhow, kiva että MACia saa nykyään laajemminkin :) Harmi puolestaan, että mun merkin sivellinkokoelma jäänee tuohon yhteen omistamaani aitokarvaseen :P

Erika Naakka
NUDE

Harmi! Joo pitää kyllä tutkiskella tuota Bangerhead-asiaa että onko ne synteettisiä vai ei. Luultavasti on :/ Tosi kurjaa jos laatu on huonontunut.

Elenako (Ei varmistettu)

Moi Erika! Ensimmäiseksi iso kiitos ihanasta blogista! Luin erittäin mielenkiintoisen McKinsey konsulttifirman artikkelin siitä mitä FMCG-firmojen tulisi ottaa opiksi kauneusalalta. Pointtina siis se että kauneusfirmat ovat olleet edelläkävijöitä esim. SoMen hyödyntämisessä (mielipidevaikuttajat jne.) Olisi mielenkiintoista kuulla sinun mielipiteitä akateemisena kauneusbloggaajana. Itselleni tuli täytenä yllätyksenä että esim. Urban Decay ja NYX ovat L'Orealin omistuksessa.

Olen pahvi enkä osaa linkata mutta artikkeli löytyy kun hakee "McKinsey What beauty players can teach the beauty sector about digital disruption"

Elenako (Ei varmistettu)

eheheee... artikkelihan on siis "What beauty players can teach the CONSUMER sector about digital disruption" mutta löyttyy varmasti tuolla toisellakin :)

Kommentoi