NARSia saa nyt Feeluniquelta!

Meikkaajien ja bloggaajien suosikkimerkki NARS on saanut ruutuaikaa täällä Nudessakin. Moni on harmitellut sitä, kuinka lähin NARS-hylly löytyy Tukholman Sephorasta ja kuinka merkin tuotteita on todella hankalaa tilata netistä Suomeen. Meikkirukouksiin on taidettu vastata, sillä huomasin vähän aikaa sitten, että laaja valikoima NARSin tuotteita löytyy nyt yhdestä suosikkinettikaupastani Feelunique.comista!

nars suomeen.jpg

Esimerkiksi ikilempparini, järisyttävän kestävä ja huulilla mukavalta tuntuva mattaväri Velvet Matte Lip Pencil on nyt yhden klikkauksen ulottuvilla. Olen esitellyt sävyä Dragon Girl mm. tässä postauksessa ja sen jälkeen olen tilannut Feeluniquesta myös sävyn Train Bleu, joka ansaitsee tietysti vielä oman postauksensa. Tilasin myös kehutun Radiant Creamy Concealer -peiteaineen, joka tosin on talvi-iholleni vielä inan liian tumma. Mutta todella hyvää kamaa, sen huomaa vaikka sävy on väärä. Lisäksi ostoslistallani on merkin aurinkopuuteri ja se kuuluisa Orgasm-poskipuna. Myös meikkivoidetta pitää päästä testaamaan pikapuoliin. Tulikohan jo selväksi, että suosittelen! 😉

Tosin teikäläisenä en klikkailisi tuotteita ostoskoriin ihan tällä samalla sekunnilla. Feeluniquessa alkaa nimittäin ylihuomenna keskiviikkona jättimäiset alennusmyynnit ja toivon, että myös NARSin purkkeihin on silloin lätkähtänyt alelappu. Ja muistutuksena vielä se, että putiikista kannattaa myös tsekata NYXin ihanat tuotteet.

Huhuu, onko siellä muita NARS-faneja?

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Kommentit (6)
  1. Siis löytyykö myös nyxin tuotteita Tukholmasta? Meen Stokikseen tammikuussa 🙂

    1. Joo Gallerianissa on Nyxin oma putiikki ja Sephorassa on Narsia 🙂

  2. Mistä Feeluniquen tuotteet tulevat? Tarvitseeko tilatessa pelätä tullimaksuja yms?

    1. Tuotteet tulevat Jerseyn saarilta eli EU:n ulkopuolelta. Tullimaksuja voi tulla, mutta Feelunique korvaa ne, kun kuitin lähettää heille 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *