Hyytelömäisten jelly-highlightereiden aika on tullut!

Vielä hetki sitten ajattelin, että Farsáli Jelly Beam Highlighter on markkinoiden melkeinpä ainoa hyytelömäinen korostustuote. Sitten sain Maybellinelta testiin heidän tämän syksyn uutuuksiaan ja mukana olikin samanlainen hyllyvä ja kuultava mönjä! Menin tutkailemaan asiaa nettiin ja tajusin, että jellyjen aika on tullut!

Maybelline (kuvassa) ei nimittäin suinkaan ole ainoa, joka nyt tuo markkinoille oman hytkyvän korostustuotteensa. Jelly-highlightereita löytyy nyt myös NYXiltä, E.L.F.iltä, Wet’n’Wildilta, Too Facedilta ja jopa Chanelilta.

Jäin vähän miettimään, mikä tällaisten jellyjen idea on; mitä annettavaa niillä on, mitä puuterimaisilla ja voidemaisilla ei ole. No ainakin näillä saa mielestäni nätimmän kuullon kuin korostuspuutereilla. Lopputulos on ehkä kuulaampi, heleämpi ja vähän ”märännäköinen”.

jelly korostus

Toisaalta se, miksi nämä olisivat parempia kuin voidemaiset, on vähän jäänyt vielä pimentoon. Voidemaisia on kuitenkin helpompi kuljettaa ja ehkä vähän helpompi levittääkin. Toisaalta nämä jellyt tuntuvat iholla kevyemmiltä, kuin korostusvoiteet – siis äärimmäisen kevyiltä!

Eli ehkä tämän voi ottaa sellaisena hauskana hyllyvänä lisänä meikkimaailmaan, vaikkeivät ne mitään maailmaa mullistavaa kasvoilla teekään. Ainakin näiden hytkyttely purkeissa on erittäin koukuttavaa 😀

Postauksen kuvissa käytössä uusi Maybelline Master Chrome Jelly Highlighter (saatu), joka sulautui iholle kauniisti ja jätti kauniin kuullon ja jonka eka kerros oli superhelppo levittää. Mutta kerrostaminen oli vähän hankalaa, koska edellinen kerros kuivui niin nopeasti. Aion silti ehdottomasti jatkaa käyttöä! Kasvoillani on sävyä Metallic Bronze.

Lue myös:

Meikkipuuterit tulevat taas
Aurinkopuuterin, poskipunan ja korostustuotteen oikeat levityskohdat

Kauneus Meikki

VMAs-gaalan meikkilookeja

Oho, multahan meni aivan ohi, että on Video Music Awardsien aika! Heräsin gaalaan vasta eilen ja menin tietysti heti tutkimaan, millaisia meikkejä ja kampauksia julkkiksilla on punaisella matolla ollut. Tässä parhaimmat inspikset!

Bebe Rexhan vihreä silmämeikki näyttää niin freesiltä! Ja luomivärin levittämistä koko silmän sisäkulman alueelle täytyy itsekin testata! Bella Hadid oli siskonsa Gigin tavoin hyvin harmonisissa tunnelmissa. Alkaako Bella naamankiristäminen mennä jonkun muunkin mielestä vähän liian pitkälle 😀 Zara Larssonin söpön vaaleanpunainen silmämeikki yhdistyy ihanasti poskipunaan!

Adriana Liman tumma turkoosi smoky eye ja nudehuulet on kyllä ihan nappisuoritus. Taylor Swiftin lookeista en ole koskaan niin hirveästi välittänyt, mutta tämä klassinen silmämeikki punahuulilla kyllä menettelee! Muutoin inspiraatiosaalis jäi vähän laihaksi. Kertokaa te, kenen meikki tai kampaus teitä sykähdytti!

Kuvat: All Over Press

Kauneus Meikki