28 neuvoa nuoremmalle minulle

Tuskastelin Vitamin Wellin aamujoogassa Nella Törnroosille sitä, kuinka minulla oli ollut vaikeuksia keksiä postausaiheita. Kun stressitasot nousevat, iskee meikäläiseen joku ihmeellinen writer’s block, eikä mitään järkevää tunnu liikkuvan pään sisällä.

Onneksi avasin suuni, sillä Nellalta tuli samantien monta vinkkiä kuin apteekin hyllyltä ja yksi niistä vinkeistä oli tämä postaus: keksi ikävuosiesi verran neuvoja nuoremmalle itsellesi. Tässä siis 28 neuvoa (jälkiviisautta) itselleni ja ehkä myös niille, jotka painiskelevat samojen asioiden kanssa.

Nimetön-1.jpg

IMG_1677.JPG

1. Ole kaikkien kaveri. Olen ennenkin tainut kertoa, että meillä oli ala-asteella aika raaka meininkin. Jos puit päällesi vaikka vääränväriset housut, sinut naurettiin kotiin vaihtamaan ne. Nyt toivon, että olisimme kaikki olleet aina yhtä hyvää porukkaa eikä käännetty vuorotellen selkiämme toisillemme. Enpä olisi koskaan lähtenyt mukaan nahisteluun tai aloittanut niitä.

2. Älä välitä kiusaajista. Samaan syssyyn toivon, etten olisi välittänyt luokkamme pojista, jotka keksivät kiusata minua sukunimeni takia. Siis mitä ihmettä! 😀 Ala-asteella tällaiset tuntuivat tietysti maailmanlopulta, mutta vain jälkiviisaana voisin todeta, että mitä väliä?

3. Älä värjää hiuksiasi. Minulla on luonnostaan aika vaalea maantienharmaa tukka. Nyt kun haluaisin takaisin oman luonnollisen värini, tuntuu niin turhalta, että olen ylipäätään alkanut värjäämän kuontaloani. Olisinpa silloin 16-vuotiaana kuunnellut kampaajaani ja jättänyt hiukseni luonnontilaan.

gdgf.jpg

4. Älä ota aurinkoa. Ainakin 19-vuotiaaksi asti kärtsäsin itseäni joka kesä auringon alla rusketuksen toivossa. No se pari kuukautta kestävä rusketus tietysti tuli, mutta niin tuli myös koko loppuelämän kestävät UV-vauriot. Meikäläinen nyt heräsi auringonoton älyttömyyteen onneksi edes parikymppisenä, mutta toki toivon, etten koskaan olisi maannut auringossa vain värin toivossa. Toivottavasti nuoremmat sukupolvet ovat tiedostavampia!

5. Taluta se skootteri talliin! Äläkä aja ja menetä sen hallintaa ja saa 9 tikin arpea pohkeeseesi.

6. Äläkä ainakaan syö sitä Hot Rodia! Ehkäpä sitten leukani välilevy ei olisi lähtenyt lopullisesti pois paikoiltaan..

Nimetön-3.jpg

7. Älä vertaa itseäsi muihin. Siitä ei seuraa ikinä mitään hyvää, eikä siitä ole mitään hyötyä. Aina löytyy joku joka tekee jonkun asian sinua paremimn tai tietää asiasta enemmän. Mutta jokaisella meillä on omat vahvuutemme, jotka usein tällaisissa ajatuskuvioissa unohtuvat.

8. Opettele pitämään hauskaa ilman alkoholia. Teininä biletys ja siideri kulkivat käsi kädessä enkä olisi voinut kuvitellakaan lähteväni kotibileisiin tai bailaamaan ilman muutamaa siideriä, mikä ei nykyään tuota mitään ongelmia. Olisinpa osannut pitää hauskaa ilman alkoholia jo nuorempana.

9. Harrasta enemmän. Minulla ei nuorempana ollut pesiksen ja pianonsoiton lisäksi sen kummemmin harrastuksia, mikä ehkä harmittaa näin jälkikäteen. Olisinpa aloittanut nuorempana jonkun tanssiharrastuksen! Toisaalta olin hyvin sosiaalinen ja aina ystävien kanssa, mihin ei taas harrastuksilta olisi välttämättä ollut aikaa.

DSC_0722.JPG

10. Älä avaa siskon kameran filmilokeroa. Pilaat arvokkaat reissukuvat ja saat ikuiset vihat ja muistutukset siskoltasi!

11. Ole rohkeampi. Olin nuorempana todella arka ja uudet asiat ahdistivat kovasti. En uskaltanut lähteä yksin uusiin harrastuksiin tai edes oikein shoppailemaan, enkä ainakaan uskaltanut kysyä vaatekaupan myyjältä missä tietty asia kaupassa sijaitsee. Äitini joutui esimerkiksi varaamaan kaikki lääkäriaikani minun ollessa jo lukiossa 😀 Onneksi nyt olen karistanut nämä kummalliset ahdistukseni ja uskallan tehdä ja hoitaa asioita, mistä minulla ei ole aiemmin mitään kokemusta. Kaipa se on aikuisuuden tuomaa itsevarmuutta, mutta toivon, että se olisi tullut minulle vähän aikaisemmin.

12. Hanki aikaisemmin apua akneen. Kärvistelin lievän, mutta ahdistavan aknen kanssa vuosikaudet ennen kuin hain lukioiässä siihen lääkäriltä apua. Enpä olisi niin pitkää aikaa käyttänyt hirveää määrää meikkiä ja peitellyt näppyjä hiuksilla, vaan mennyt heti hoitamaan asian pois alta.

Nimetön-2.jpg

13. Opiskele itseäsi, älä kokeita varten. Välillä tuntuu, että lukion opiskeluista ei ole jäänyt mitään päähän. Etenkin historian tunneilta olisi kiva muistaa paremmin asioita. Olenkin miettinyt, että ehkä tämä johtui siitä, että opiskelin ja opettelin asioita vain tulevaa koetta varten. Asiat jäivät päähän vain hetkeksi ja katosivat sieltä koepaperin palautuksen myötä. Enpä olisi stressanut niin paljon kokeista, vaan opiskellut kiinnostavia juttuja ihan vain tulevaa elämää varten.

14. Opiskele enemmän kieliä. Lukioiässä en opiskellut englannin ja ruotsin lisäksi mitään kieliä, mikä tietysti harmittaa näin jälkikäteen. Olisi upeaa osata puhua edes vähän vaikka ranskaa tai saksaa.

1398660_10152470038373479_8682275296932850914_o.jpg

15. Älä stressaa ylioppilaskirjoituksista. Tähän päivään mennessä kukaan ei ole kysynyt ylioppilastodistustani tai arvosanojani. Ja silloin kirjotusten aikaan tuleva arvosana oli elämän ja kuoleman asia. Asia voi olla erilainen eri aloilla, mutta ainakin itsestä tuntuu, että oksennukseen asti stressaaminen oli turhaa. Yliopistoonkin pääsin pelkästään pääsykokeen turvin.

16. Vietä rento välivuosi. Lukion jälkeen en mennyt heti opiskelemaan vaan menin töihin Hesburgeriin. Aikaa olisi ollut tehdä vaikka mitä, nähdä vaikka vähän maailmaa, mutta jotenkin se meni samoissa pienissä ympyröissä ja töissä. Olisinpa pitänyt edes kuukauden lomaa 😀

17. Urheile enemmän. Pätee tähänkin päivään. Toivon, että olisin saanut itseeni tartutettua kunnon urheiluvimman jo nuorena. Ehkäpä silloin salilla käyminen ei tuntuisi näinä päivinä niin vastenmieliseltä.

samsung nx mini 2.jpg

18. Pidä kiinni vanhoista ystävistäsi. Yläaste- ja lukioaikoina ympärillä oli aina iso kaveriporukka, jonka otin itsestäänselvyytenä. Yliopistoajat ja Harjavallasta poismuutto olisivat vaatineet tiukempaa yhteydenpitoa vanhoihin kavereihin, mutta koska en sitä tajunnu silloin tehdä, on se nyt jo myöhäistä ja monista hyvistäkin kavereista on tullut vain hyvänpäiväntuttuja.

19. Osta robotti-imuri paljon aikaisemmin. Paras ostos i ki nä.

20. Panosta laadukkaisiin vaatteisiin. Tämän tajusin vasta vuosi pari sitten ja nyt ne kaikki 100 prosenttisesti akryylisten riepujen ostaminen vain kaduttaa. Nykyisin tutkailen vaatteiden materiaalilappuja paljon tarkemmin ja teen kaikkeni, että perusvaatteet kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään.

SAM_1500.JPG

21. Käy tapaamassa isovanhempiasi useammin. Nyt harmittaa, etten ehtinyt enempää jutella isovanhempieni kanssa heidän nuoruudestaan ja kysellä esimerkiksi siitä, millaista sodan aikana oli elää.

22. Usko äitiä ja hoida kaikki vaivat, kun olet vielä YTHS:n piirissä. No siinäpä se, vinkkinä vain kaikille nyt yliopistossa opiskeleville 😀 Nimim. Polvivaivaisena julkisella puolella..

23. Tee parempi gradu. Jotenkin gradu jäi kaivelemaan ja toivon nyt jälkikäteen, että olisin tehnyt sitä vähän kovemmalla draivilla ja saanut siitä vähän laajemman kokonaisuuden.

rr.JPG

24. Jätä se viimeinen lasku laskematta. Pari viikko sitten olimme laskettelureissulla Rukalla ja kiirehdimme viimeiseen laskuun, kun lipussa oli vielä 4 minuuttia aikaa jäljellä. Ja eikös ystäväni käsi katkennut juuri viimeisellä laskulla! Niin huono tuuri!

25. Matkustele enemmän. Esimerkiksi viime vuoden aikana mulla olisi ollut paljon ylimääräistä aikaa ja varaa matkustella. Jotenkin sitä kehitteli itselleen aina henkisen kiireen ja ”enhän minä nyt voi mitään lomaa pitää” -mentaliteetin. Nyt Helsingin yliopiston työn myötä aikaa ja lomaa ei todellakaan ole matkustelulle, joten nyt harmittaa, etten reissannut enemmän viime ja edellisen vuoden aikana.

26. Osta heti kunnolliset valokuvausvehkeet. Olen hommannut esimerkiksi kuvausvalot edullisesti eBaysta, eikä ne nyt mitkään parhaat tietenkään ole. Nyt harmittaa, etten heti panostanut kunnollisiin valoihin ja joudun kärvistelemään näiden kanssa, koska en raaski ostaa uusia.

sss.jpg

27. Älä mieti sitä mitä muut ajattelevat. Tähän olen yrittänyt kouluttaa itseäni viime aikoina. Aiemmin olen saattanut jättää asioita tekemättä tai muuttaa tapojani sen perusteella, mitä muut minusta ajattelevat tai mitä heidän kuvittelen minusta ajattelen. Nykyään teen asiat omalla tavallani ja yritän olla koko ajan ajattelematta, että ”no mitähän tuokin nyt tästä ajattelee” tai ”pitääköhän tuo minua nyt ihan dorkana”. En voi aina olla miellyttämässä muita ja unohtaa siinä samassa omat aatteeni ja tarpeeni. Niinku fuck it ja anna mennä vaan, sä osaat kyllä ja tiedät mitä teet!

28. Kyllä ne asiat aina suttaantuu. Olen koko elämäni ollut aikamoinen stressaaja. Jos asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, meikäläinen menee joskus suorastaan paniikkiin. Osaisinpa vain ottaa rennommin, kyllä ne asiat aina järjestyvät. Ennemmin tai myöhemmin.

Mitä neuvoja sinä antaisit nuoremmalle itsellesi? 🙂

Kauneus Meikki Syvällistä

AVON #bereMARKable -kauneusboksi by NUDE

Kaupallinen yhteistyö: AVON

Kerroinkin teille pari viikkoa sitten, että Nuden ihka ensimmäinen kustomoitu kauneusboksi on tullut myyntiin AVONille. Tässä postauksessa kerronkin vähän tarkemmin, mikä ajatus jokaisen tuotteen takana oli ja miksi valitsin juuri nämä tuotteet tähän pikkujouluboksiin.

Bokseja on siis myynnissä rajallinen määrä, joten jos haluat saada omasi, suuntaa vaikka heti kohti AVONin verkkokauppaa. Ja kannattaa tosiaankin mennä heti, sillä tämän päivän aikana tilanneille on luvassa yllätyslahja!

avon mark 6.jpg

avon mark 8.jpg

AVON #bereMARKable -kauneusboksi by NUDE sisältää siis yhteensä huimat kahdeksan tuotetta, joiden ideana on kaunis ja kestävä pikkujoulumeikki. Postauksen kuvissa näkyvässä meikissä on käytetty kaikkia kahdeksaa tuotetta ja seuraavaksi kerron, miksi juuri nämä valikoituivat boksiin.

avon beremarkable 2.jpg

Mark Magix Face Primer -pohjustusvoide

Kaikki primerit kiinnostavat ihmisiä kovasti ja siksi halusinkin valita boksiin jokaisen juhlameikin must-tuotteen eli pohjustusvoiteen. Mark Magix Face Primer tasoittaa tehokkaasti kaikki ihon epätasaisuudet ja häivyttää ihohuokoset. Lisäksi se pitää rasvoittuvuuden minimissä, joten meikki pysyy kauniina koko päivän ja illan.

Mark Shadow Attract Eyeshadow Primer -silmämeikin pohjustusaine

Ilman silmämeikin pohjustusainetta ei juhlameikkiä kannata tehdä. Kuten kasvomeikkiprimerilla, myös silmämeikin pohjustusaineen tarkoitus on ihon rakenteen tasoittamisen ja meikin paikoillaan pitäminen. Lisäksi tämä Mark Shadow Attract tasoittaa ihon sävyä ja auttaa luomiväriä tarttumaan paremmin kiinni ihoon. Näin saat luomiväristäsikin kaiken ilon irti!

Mark Full Cover -peitevoide, sävy Medium

No tämän peiteaineen valintaa ei juuri tarvitse enää selitellä. Mark Full Cover -peittari kun on näkynyt blogissani jo useampaan otteeseen, esim. tässä postauksessa. Edelleenkään en ole törmännyt yhtä täydelliseen tummien silmänalusten peittäjään. Täydellinen koostumus levittyy helposti ja tuntuu kosteuttavalta. Lisäksi se tietysti on todella pigmenttinen ja peittää meikäläisenkin pandasilmät tehokkaasti. Tuosta peittaripostauksesta näet myös syyn, miksi olen valinnut tämän tummemman version (joka ei kuitenkaan ole kovin tumma).

Mark Nude Matte SPF 30 Pressed Powder -kivipuuteri, sävy Fair

Peilillinen ja hyvällä applikaattorilla varustettu kivipuuteri on meikkilaukun must-tuote. Tämä Mark Nude Matte -puuteri pitää kiillon hyvin loitolla ja sujahtaa ohuen pakkauksensa ansiosta kätevästi myös laukkuun mukaan, jolloin meikin korjailu illan aikana on helppoa.

Joku teistä kummasteli edellisen postauksen yhteydessä, miksi peiteaine ja puuteri ovat erisävyisiä. Mutta tämä Mark Nude Matte -puuteri on siis lähes väritön, eikä eroa iholla peiteaineen sävstä. Puuteriahan levitetään muutenkin iholle niin pieni määrä, ettei sen sävyllä ole juuri merkitystä.

Mark Mineral Powder Bronzer -irtoaurinkopuuteri

Aurinkopuuteri on myös sellainen tuote, joka mielestäni on ehdoton näillä leveyspiireillä, mutta jota moni ei siltikään käytä arki- tai juhlameikkirutiineissaan. Siksi halusin ehdottomasti mukaan yhden arskapuuterin! Tämä Mark Mineral Powder Bronzer on täydellisen sävyinen mineraaliaurinkopuuteri, joka levittyy kauniisti ja tuo ihanan kesäisen sävyn iholle. Tsekkaa tästä postauksesta aurinkopuuterin oikeat levityspaikat.

avon beremarkable 3.jpg

avon beremarkable.jpg

Mark Artist Gel Longwear Eyeliner -geelirajauskynä, sävy Blackout

Tämäkin tuote tuli mukaan ihan perusasioiden ääreltä. Mustalla geelirajauskynällä kun voi tehdä niin monta asiaa sen tavallisen silmänrajauksen lisäksi. Postauksen meikkikuvissa olen itseasiassa käyttänyt silmämeikissä ainoastaan tätä Mark Artist Gel Longwear Eyelineria ja häivyttänyt sitä lähes koko luomelle, jolloin olen saanut aikaan smoky eye -meikin. Tämä geelirajauskynä levittyy todella helposti ja pigmenttiä on vaikka muille jakaa. Lisäksi kestävyys on ihan superhyvä!

Mark Liquid Lip Lacquer Shine -nestemäinen huulipuna, sävy Pouty

Ja pitihän boksiin saada ehdottomasti yksi huulimeikkituotekin. Päätin pitkän harkinnan jälkeen valita tämän Mark Liquid Lip Lacquer Shine -huulilakan, jossa on ihan hurjasti pigmenttiä ja kiilto myös pysyy huulilla pitkään. Sävy Pouty valikoitui siksi, että se sopii kaikille ihonsävyille, se on tarpeeksi neutraali arkimeikkiin, mutta sopii täydellisesti myös juhlameikissä käytettäväksi. Kaikin puolin ihana tuote ja olen kyllä todella tykästynyt näihin kaikkiin Lip Lacquer -sävyihin!

Mark Magic Prep & Set -meikinkiinnityssuihke

Myös meikinkiinnityssuihkeet ovat nyt todella trendikkäitä, eikä ihme. Ne antavat kuultavan loppusilauksen meikkiin, kiinnittävät meikkivoiteen ja muut meikin osat yhteen ja lisäävät roimasti meikin kestävyyttä. Mark Magic Prep & Set meikinkiinnityssuihketta voi käyttää niin meikin alla kuin päälläkin, mutta itse käytän tätä aina meikin päällä viimeistelyssä sekä luomivärin kanssa, jos haluan tehdä silmiin kevyet rajaukset (postaus). Suihke sisältää A-, C- ja E-vitamiineja, joten se myös hoitaa iholla samalla, kun tekee meikistä superkestävän!

avon mark 7.jpg

Ja vielä nopsana kertauksena: boksin tilaaminen onnistuu kätevästi verkkosivun kautta: beremarkable.fi. Sen hinta on 39 euroa, sisältäen toimituskulut ja tuotteita noin 100 euron edestä. Boksi lähetetään lähimpään Postiin tai pakettiautomaattiin ja saapumisilmoitus tulee tekstarina ja sähköpostina. Ja jokaiseen tämän päivän aikana tilattuun boksiin lähtee lisäksi mukaan yllätyslahja!

Ehtikö joku jo tilaamaan omansa? 🙂

Kauneus Meikki Testit