Sivellin, joka kiilasi kaikkien muiden ohi

Kuten jo eilen tätä aihetta sivusinkin, olen saanut idean hankkia melkeinpä kaikki suosikkituotteeni jonkun tubettajan tai bloggaajan vinkistä. Tänään päätinkin esitellä tuotteen, joka on ollut ehkä se viime kuukausien paras uusi tuttavuus ja kiilannut ihan kaikkien kilpailijoidensa ohi heti ensimmäisellä kokeilukerralla.

Ja tämä kyseinen uusi rakkauteni on MAC 135 -sivellin (saatu). Hänen koko nimensä on Large Flat Powder Brush eli sivellin on tarkoitettu puuterin levittämiseen, mutta itselleni tämä on tullut ykkösaurinkopuuterisiveltimen paikalle.

mac 135.jpg

135 on pyöreä, suurehko ja litteä sivellin puuterimaisten tuotteiden levittämiseen. Nestemäisiä tai voidemaisia tuotteita tällä pehmeällä ja lötköllä siveltimellä ei kannata lähteä levittäämään. Suuren kokonsa ansiosta tämä sopii täydellisesti aurinkopuuterin levittämiseen poskille ja otsalle ja litteyden ansiosta tämä sopii myös varjostusten tekemiseen poskiluiden ja leuan alle.

Karhea luonnonkarva ottaa mukavasti väriä mukaansa kovemmastakin aurinkopuuterista, eikä väriä tarvitse hinkuttaa irti pannusta. Aurinkopuuteri leviää ihanan tasaisesti ja myös häivyttäminen on, kuten MACin kaikille luonnonkarvaisille siveltimille ominaisesti, erittäin helppoa. Siskokin testasi tätä Tukholman reissullamme ja tokaisi, että ”Oho, onpa hyvä”. Kyllä vain hyvän siveltimen tunnistaa kun sellainen tulee vastaan 😉

mac 135 sivellin.jpg

Mutta äsken mulle heräsi pieni pelko, että sivellin saattaisi olla poistumassa valikoimasta. Se ei nimittäin enää löydy MACin omilta sivuilta ja Stockmanneillakin on vain vähän jäljellä. Jos siis halajat tämän ihanuuden omaksesi, niin pistä vipinää kinttuihin! Hintaa tällä on noin 57 euroa, mutta jos johkin siveltimiin kannattaa panostaa, niin MACin.

Löytyykö teiltä tällaisia must have -siveltimiä? 🙂

Lue myös:

Siveltimien puhdistus

Kauneus Meikki

Jokainen tarvitsee oman Desinsä

Kiertelimme siskoni kanssa Tukholman Sephoraa tuossa pari viikkoa sitten. Ja kun sisko osoitti tuotteita ja sanoi, että se ja se on suositellut tätä ja tätä, tiesin heti, ettei tuote tule sopimaan itselleni. Olen nimittäin huomannut, että tiettyjen bloggaajien suosittelemat jutut hyvin harvoin toimivat omalle iholleni tai ovat sitä, mitä tietyiltä tuotteilta vaadin.

Aloinkin miettiä, että jokainen tarvitsisi oman kauneusgurunsa, jonka valintoihin ja suosituksiin voi aina luottaa. Sellaisen, jonka kanssa maku, meikkaustyyli ja jonkin verran myös ihon ominaisuudet kohtaavat. Tällöin heti, kun tämä henkilö suosittelisi vaikka postauksessaan uutta meikkivoidetta, tietäisit heti, että sama tuote tulee toimimaan myös sinun ihollasi. Postauksessa näkyvät tuotteet ovatkin omilta guruiltani tulleita tuotevinkkejä, joihin olen sitten itse rakastunut.

tuotesuositus 3.jpg

Itselleni tällainen henkilö on Desi Perkins. Olen seurannut tätä super-kauneustubettajaa jo vuosia ja rakastanut hänen meikkaustyyliään ja draamavapaata ja ystävällistä tapaa olla esillä somessa. Lisäksi olen jakanut hänen videoitaan täällä blogissakin. Olen nimittäin huomannut, että kaikki mikä toimii Desillä, toimii myös minulla. Ja kaikki tuotteet sisältävät juuri ne ominaisuudet, mitä minäkin niiltä vaadin. Hän on myös hyvin usein tuotteista hämmentävän samaa mieltä kanssani.

tuotesuositus.jpg

Toinen meikäläisen henkilökohtainen guruni on Melissa Alatorre, jonka ansiosta tutustuin mm. Tarten Shape Tape -peiteaineeseen ja ajattelin ostaa seuraavaksi myös Laura MercierinSecret Camouflage -peiteaineen. Me kun jaamme pahan ongelman tummista silmänalusista. Pitäisikin varmaan vinkata Melissalle Avonin Mark Full Cover Cream Concealerista 😉 Lisäksi myös Melissan meikkaustyyli ja värimaku on upea ja saan häneltä superpaljon vinkkejä niin pohja- kuin silmämeikkiinkin.

Jaclyn Hillhän on monelle se, jonka sanomisiin luotetaan kuin lakiin, mutta itselleni hän on sellainen henkilö, jonka tyyli ei välttämättä ole se lempparein. Olen monesti tutustunut hänen suosittelemiin tuotteisiin, mutta ei vain ole natsannut. Joko hänen sävymakunsa on hyvin erilainen tai hän suosittelee sellaisia tuotteita, joiden ominaisuuksista en pidä. Mutta onneksi makuja on monia ja myös tubettajia ja bloggaajia löytyy moneen junaan.

Toivottavasti tekin olette löytäneet luotettavat bloggaajat ja tubettajat 🙂 Nimet jakoon!

Kauneus Hiukset Meikki Testit