Testissä kiiltoa antava Niophlex

Käväisin muutama viikko sitten Helsingin Kampissa sijaitsevassa IdHairin kampaamossa testaamassa heidän uutta Niophlex-hoitoaan. Se on kolmivaiheinen hoitorituaali, joka suojaa hiuksia kampaamon kemiallisten käsittelyjen aikana ja hoitaa niitä välittömästi käsittelyjen jälkeen. Kyseessä ei siis ole hiusväri, vaan vain väriin sekoitettava vaurioita ehkäisevä aine.

niophlex 2.jpg

Hoito voidaan tehdä yksinään tai se voidaan sisällyttää esimerkiksi hiusten värjäykseen tai vaalennukseen. Hoitoon kuuluu kolme vaihetta ja niitä varten tuoteperheeseen kuuluu myös kolme eri tuotetta. Ensimmäinen Niophlex Bonder sekoitetaan mukaan kemiallisen käsittelyyn. Se suojaa ja vahvistaa hiusten sisäistä rakennetta ja parantaa kimmoisuutta. Toinen, Niophlex Enhancer, ravitsee, vahvistaa ja kosteuttaa hiusta. Se levitetään hiuksiin pesupaikalla ja annetaan vaikuttaa noin viisi minuuttia. Kolmas tuote on Niophlex Maintainer, jonka asiakas ottaa kampaajalta kotiin ja joka toimii ylläpitohoitona. Tuotetta käytetään kahdesti viikossa tavallisen hoitoaineen tapaan.

Niophlexin avainainesosat ovat soijapavun isoflavonoidit, jotka ravitsevat hiuksia parantaen niiden yleiskuntoa, N-asetyyli-L-kynteiini, joka vahvistaa ja suojaa hiusta, fytokeramidit, jotka luovat hiuksen pintaan suojaavan kalvon sekä aminohapot, jotka kosteuttavat ja vahvistavat hiusta ja auttavat korjaamaan vaurioituneita osia.Niophlex-tuotteet.jpgMielestäni hoito sopii erityisen hyvin hiusten vaalennuksen yhteyteen. Omiinkin hiuksiini tehtiin raitoja ja yleensä juuri vaalennettu hius ei todellakaan kiillä vaan pinta voi jopa olla mattainen. Nioplhlexin kera vaalennetut hiukseni kuitenkin suorastaan hohtivat hoidon jälkeen ja vaikka en näin parin viikon jälkeen ole huomannut enää sen kummepaa kiiltoa, huomautti eilen ystäväni Reetta hohtavista hiuksistani! Homma siis toimii, vaikka täytyy myöntää, että itselläni oli ennen hoitoa pieniä epäilyksiä. Hiukset olivat hoidon jälkeen myös todella sileät, vaikka vaalennus tekee hiuksistani yleensä karheammat.

idHair Niophlex-käsittely kampaamossa kemiallisen käsittelyn yhteydessä: alkaen 6 e lyhyille hiuksille ja 10 e pitkille. Niophlex Maintainer maksaa 19,90 e (250 ml).

Oletteko te ehtineet kokeilla tätä hiuskäsittelyä?

Kauneus Hiukset Meikki Testit

Huulipunavinkki kellertäville hampaille

Monille tämän päivän aihe on ihan tuttua kauraa, mutta toisinaan ystäväni kysyvät tästä minulta ja huomaan, ettei tämä yksi meikkauksen tärkeimmistä säännöistä olekaan kaikille ihan selvä juttu 🙂 Kertaus on meikkiopintojen äiti, joten: sinisävyiset huulipunat saavat hampaat näyttämään valkoisemmilta. Jos kahvi ja tee ovat tehneet hampaisiisi tehtävänsä, huijaa katsojaa luumun, pinkin ja violetin sävyillä.

huulipuna keltaiset hampaat.jpg

Muistan, kuinka tämä oli itsellenikin jotenkin todella vaikeaa uskoa. Miten muka kylmät sävyt voisivat viedä omista hampaista keltaisuutta pois? Luulisi, että vastakkainen sävy vain korostaisi oman hampaan kellertävää väriä. Ja tuntuu, että nyt, kun vertailin näitä kahta kuvaa, tajusin vasta, mistä tässä on oikein kyse. Violetista huulipunasta heijastuva valo on sävyltään kylmää ja eron huomaa parhaiten alemman kuvan vasemmanpuolimmaisissa hampaissa, joista osa näyttä jopa sinisiltä!

Toki tätäkään ”sääntöä” ei kannata ottaa niin vakavasti. Käytä siis juuri sitä huulipunaa, josta itse eniten pidät ja jossa tunnet itsesi kauniiksi. Oma suosikkisävyni on tällä hetkellä NYX Soft Matte Lip Creamin Morocco <3

Mikä on sinun lempparihuulipunasävysi?

// Write this down: blue toned lipsticks can make your teeth look whiter. If you won’t believe it, look at the picture 😉

Kauneus Meikki