Hommasin pidennysponnarin ja RA-KAS-TAN sitä!

Mulla on ollut pitkä polkkatukka (jonka leikkasin itse lol) noin vuoden verran ja olen tykännyt siitä tosi paljon. Nyt kesän aikana olen kuitenkin alkanut taas vähän kaipailla pidempää tukkaa ja sitä, että ne näyttäisi kivalta myös kiinni.

Tasainen polkka ei oikein sovi korkeisiin ponnarikampauksiin, millaisista olen itse tykännyt aina. Työkaverini sanoi jopa yksi päivä, ettei jotenkin edes tunnista mua, kun hiukseni eivät ole korkealla ponnarilla 😀 Tasaiset latvat eivät oikein asetu nätisti ponnarissa, joten olen elellyt pitkälti hiukset auki tai niskaponnarin turvin.

Clip-in_Ponytail

Olen pitkään haaveillut Rapunzel of Sweden Clip-in Ponytail -ponnaripidennyksestä ja nyt, kun ne ovat saapuneet Lykon valikoimaan, päätin viimeinkin tämän yhteistyön tiimoilta testata sitä. Ja siis.. hyvänen aika.. tämä oli suurta rakkautta jo ensimmäiseltä kokeilukerralta!

clip-in-ponytail

Rapunzel of Sweden Clip-in Ponytail Original on siis aitoa hiusta eli sitä voi leikata ja pestä normaalisti. Lisäksi sitä voi kihartaa ja suoristaa raudoilla, aivan kuten omaakin hiusta. Itse tykkäänkin tästä eniten vähän kiharrettuna. Pyöräytin vain pidennyshiuksen parissa osiossa ison kiharruspuikon ympärille ja sain aikaiseksi tuollaista ihanaa lainetta. Lisäksi siihen voi tehdä mitä vain kampauksia, kuten tällaisen jättimäisen nutturan!

Oma ponnaripidennykseni on tarkalleen aitohiuksinen Rapunzel of Sweden Clip-in Ponytail Original 50cm M7.3/10.8 Cendre Ash Blonde Mix (löytyy tämän linkin takaa*). Mulla on jo ennestään saman merkin klipsipidennykset tuossa samassa sävyssä, joten päätin tilata tämänkin tällaisena blondi-sekoituksena. Väri sopii itselleni täydellisesti ja koska pidennyksessä on sekoituksena kahta pääsävyä, se antaa joustoa myös oman hiuksen sävyn vaihtelulle vuosien mittaan.

Clip-in_Ponytail

Mietin pitkään myös tuota pidennyksen pituutta, sillä se on saatavana myös 30, 40 ja 60 senttisenä. Päädyin 50 senttiseen, koska halusin näyttävyyttä, mutta pelkäsin vähän tuon pisimmän pidennyksen painoa ja sitä, näyttäisikö se luonnolliselta minun päässäni. Lopputulos on mun mielestä just eikä melkein eli tuo 50 cm oli juuri oikea valinta!

Rapunzel_of_Sweden_Clip-in_PonytailRapunzel_of_Sweden_Clip-in_Ponytail

Rapunzel Clip-in Ponytail -ponnaripidennyksen kiinnittäminen on tehty todella helpoksi. Siinä on pieni kampa, jonka saa kiinnitettyä helposti ponnarin lähelle. Sen jälkeen pidennyksen tyvinauha pyöräytetään oman ponnarin ympärille ja painetaan kiinni. Sitten pidennyksen lisäke pyöritetään ponnarin ympärille ja kiinnitetään pinnillä (katso video Instagramista).

Rapunzel_of_Sweden_Clip-in_PonytailRapunzel_of_Sweden_Clip-in_Ponytail

Löydät kaikki Lykolla myynnissä olevat Clip-in-ponnaripidennykset tämän linkin takaa*. Hinta vaihtelee 68-213,5 euron välillä ja tämä mun maksoi 131 euroa. Tuolla muuten lukee tämänkin kohdalla, että ”pian varastossa”, mutta pidennyksen voi silti tilata jo nyt ja tämä omanikin tuli parissa viikossa, vaikka sitä ei juuri silloin varastossa ollutkaan.

Julkaisin tänään myös Instagramiin tämän kiinnityksestä pienen videon ja pääset katsomaan sen täältä.

rapunzel of sweden ponnaripidennysrapunzel of sweden hiustenpidennys

Alekoodi

Sain Lykolta myös alekoodin teille lukijoille! Koodilla erika10 saat 10 € alennuksen ostoksistasi, kun tilaat vähintään 50 eurolla. Koodi on voimassa vain 48 tuntia eli jos esimerkiksi tämä ponnaripidennys kiinnostaa, niin kipinkapin Lykolle! Tuli varmaan jo selväksi, että tätä Clip-in-ponnaria meikäläinen SUOSITTELEE! 😀

bloglovin’ + facebook + blogit.fi

Lue myös:
Leikkasin itselleni polkan (video)!

Kommentit (6)
  1. Voikohan ponnari pidennystä käyttää ohueen omaan hiukseen, jos siis oman ponnarin halkaisija on pikkusormen kokoinen. Jääköhän kiinnitys kampa piiloon, kun hiuksia on niin vähän?

    1. Joo kyllä voi ja kyllä jää piiloon vaikka olisi hyvinkin ohut oma hius 🙂

  2. Emmapauliina
    9.9.2020, 18:21

    Kuinka pitkään tässä toimituksessa meni? 🙂

    1. Emmapauliina
      9.9.2020, 18:24

      Tai lukiko sulla tilatessa tuotteen kohdalla että toimitusaika 5-8 päivää, mutta maksun jälkeen että tuotetta ei ole varastossa tms? Mietin vain että pitääköhän tuo 5-8päivän toimitusaika paikkaansa

      1. Mulla oli muistaakseni sama homma ja pidennystä ei tosiaan ollut varastossa kun tilauksen tein. Mutta vähän alle 3 viikkoa meni niin tuote tuli perille 🙂

    2. Noin 3 viikkoa, koska ilmeisesti nuo pidennykset olivat silloin loppuneet varastolta kun tuon tilasin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *