Tämän hetken paras meikkivoidesivellin – Real Techniques 001 Foundation
Kävin tuossa loppuvuodesta Real Techniquesin PR-tapahtumassa tutustumassa merkin uutuuksiin. Heiltä tuli uusi Brush Crush limited edition -sarja, nimeltään Life Force, jonka siveltimiin olen jo ehtinyt tutustua tässä jonkin aikaa.
Erityisesti yksi niistä on ottanut itselleen vakiopaikan meikäläisen arki- ja juhla- ja ihan-kaikki-meikkirutiinissani. Nimittäin tämä Real Techniques 001-meikkivoidesivellin*.
Real Techniques 001 Foundation -meikkivoidesivellin on kabukimallinen eli tasaiseksi leikattu ja erittäin tiheäkarvainen. Harjakset ovat ihanan pehmeät, eikä sellaiset inhottavan pistelevät kuin vaikka joissain luonnonkarvasiveltimissä. Sivellin on muutenkin aika pehmeä, jolloin se ei jätä mitään sivellinvetoja näkyviin meikkivoidetta levittäessä. Meikkivoide levittyy tällä ihanan tasaisesti ja helposti. Sivellinpää on myös juuri sopivan kokoinen: ei liian pieni, jolloin sillä saa nopsasti käytyä läpi koko kasvot, eikä liian suuri, jolloin meikin levitys onnistuu myös esimerkiksi nenänpieliin.
Olen levittänyt tällä meikkivoiteeni oikeastaan ihan joka päivä ainakin tämän vuoden ajan. RT 001 on onnistuneesti syrjäyttänyt vanhat suosikkini, joita tosin käytän aika-ajoin edelleen, jos tämä on oikein törkyisessä kunnossa. Käytän tätä niin ohuiden arkimeikkivoiteiden kuin paksumpien ja kiinteiden meikkivoiteiden levitykseen.
Olen aina tykännyt levittää meikkivoiteet mieluummin tällaisilla tylppäpäisillä, kuin sellaisilla litteillä ja perinteisemmillä meikkivoidesiveltimillä. Kostutan siveltimen Avenen lähdevesisuihkeella, levitän meikkivoidetta suoraan pullosta iholle pari pisaraa sinne tänne ja levitän sen sitten kostealla siveltimellä. Pohjasta tulee näin kuulas ja tasainen, eikä koskaan liian paksu.
Ainoa miinus on tuo varsi, joka levenee harjaspäätä kohti ja on liukasta, kovaa muovia. Jotenkin tasaisen paksut ja karhean mattapinnan omaavat varret sopivat ainakin omaan käteeni paremmin, mutta koska tämä sivellin on muutoin vain niin ässä, en ole siitä ihan hirveästi pisteitä rokottanut ;)
Real Techniquesille tuttuun tapaan tämäkin sivellin on synteettinen ja erittäin hyvällä hinta-laatu-suhteella varustettu. RT:llä on aina ollut parhaat synteettiset siveltimet, enkä malta odottaa millaisia uutuuksia tänä vuonna on vielä luvassa!
Tätä Real Techniquesin 001-sivellintä löytyy (ainakin vielä) Sokoksilta ja Lykon verkkokaupasta* (19,90 e). Joko joku teistä on löytänyt tämän ihanuuden pariin?
bloglovin’ + blogit.fi + facebook + instagram
Lue myös:
Suuri meikkivoidevertailu – 5 x luksusmeikkivoide vertailussa
Paras meikkivoide pintakuivalle iholle