Ruotsin Sephorasta saa nyt tilattua Suomeen!

Kuulin vähän kautta rantain erään tosi hyvän uutisen viime viikon lopulla. Kuulemma Ruotsin Sephoran sivuilta saa nykyään tilattua kosmetiikkaa myös Suomeen! Aikaisemminhan Sephoroista ei ole pystynyt tilaamaan tai ei ainakaan helposti. Mutta nyt se on siis mahdollista!

Ulkomaan matkoilla on ollut aina ihan pakollista käydä Sephorassa, jos sellainen on samasta kaupungista löytynyt. Tällä hetkellä lähin Sephorahan on Tukholmassa, mutta sattuneesta syystä sinne, tai muihinkaan Sephoroihin ei pääse. Siksi on tosi kiva, että näitä merkkejä, joita ei muualta löydy, saa nyt tilattua Suomeen.

ruotsin sephora tilaus suomeen

Sephoroissa on paljon brändejä, jotka meikäläistä kiinnostaa ja joita sitten aina harkitusti olen hankkinut ulkomaan matkoilta. Ihan esimerkiksi Fenty Beauty, Tarte, Too Faced, Milk Makeup, Marc Jacobs, Nars ja Sephoran omat meikit, koska osaa näistä ei saa edes CultBeautysta, josta yleensä tilaan tällaisia Suomesta löytymättömiä spessumerkkejä.

Toimituskuluista en ole ihan varma ja niissä onkin tuntunut olevan vaihtelua. Ja toki Ruotsin Sephoraa käyttäessä pitää vähän osata ruotsia tai sitten sen voi kokeilla kääntää Googlella englanniksi, mikä toimii aika hyvin.

Ajattelin itse tilata lähiaikoina pari pitkään kiinnostanutta tuotetta, mutta kertokaa te ihmeessä, jos olette jo ehtineet tilaamaan jotain. Ja kertokaa jos haluatte vähän tarkempaa listausta siitä, mikä mua itseäni kiinnostaa Sephoran verkkokaupassa!

Pysy mukana <3 Blogit.fi + BloglovinInstagram

Kommentit (6)
  1. Kosmetiikkakatri
    16.11.2020, 14:22

    Tilasin itse juuri eilen, mukana Tartea, Sephoran omia, muita alessa olleita tuotteita, KVD Beautyä 🙂 Näistä sitten varmasti kanssa esittelyä blogissa, oli huippu lukea tästä uudistuksesta. Saattaa kuitenkin olla, että jää kertakokeiluun niin ulkomaan matkoille jää jotain luksusta.

    1. Joo toi on ihan totta! Mäkin oon toisaalta toivonut Sephoraa Suomeen, toisaalta on kivaa, että se on sellainen ihana spessujuttu aina reissuilla 🙂

      Ja hei kerro millaiset postikulut tulle tuli! 😀

  2. Tilasin viikonloppuna Tarten peitevoiteen ja Make up foreverin aurinkopuuterin ja postituskulut oli 49 kruunua yli 650 kruunun ostoksesta. Eli ei paha! Ulkomailla matkustelu tuskin on mahdollista/turvallista vielä moneen vuoteen joten on ihan mahtavaa että näitä merkkejä saa nykyään myös Suomeen.

    1. Hei jes, kiitos tiedosta! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *