#uraoivallus: aion olla ylpeä pioneeri
Kun Trendi ja Lily lanseerasivat #uraoivallus-kampanjan en aluksi keksinyt mitään sen kummempaa. Monista aihepiirin asioista kirjoitettu täällä jo todella hyviä tekstejä ja esimerkiksi Bluestocking-blogin kirjoitukseen laiskottelun merkityksestä samaistun ihan täysin. Tuntui, ettei minulla ollut enää mitään lisättävää. Mitäpä tässä nyt on paahdettu kahta, kolmea ja jopa neljää työtä samanaikaisesti kohta seitsemän vuotta. Mutta sitten tajusin, että haluan ehdottomasti kirjoittaa siitä, mikä minua ehkäpä urallani eniten mietityttää; miten yhdistää kaksi täysin erilaista työtä ja miten pysyä uskottavana solubiologina blogiura taustalla.
Eräässä biologian alan harjoittelussa työkaverini kehoitti pitämään suuni kiinni toisesta ammatistani. Hän oli itse entinen kosmetologi, eikä uudessa työssään halunnut kertoa siitä kellekään. Jos vaikka joku ei ottaisi häntä tosissaan. Yhdessä työhaastattelussa taas sain bloggaajan ammattini kerrottuani kuulla, että ”no pitäähän sitä jollain itsensä elättää”. Ja kuinka monta kertaa olen kuullut sanat: ”Siis koska sä alat tekee oikeita töitä?” Yritäpä tässä sitten syntyperäisenä satakuntalaisena olla ylpeä urastasi.
Ennen, jos joku kysyi mitä teen työkseni, vastasin, että olen kauneustoimittaja, -bloggaaja ja solubiologi. Painotin sanaa toimittaja ja ehkä hiiskaisin sanan bloggaaja. Niin kuin lehteen kirjoittaminen olisi jotenkin uskottavampaa ja vaativampaa kuin aivan täsmälleen samanlaisen tekstin tuottaminen virtuaaliselle alustalle.
Onneksi nykyinen tähän kaikkeen ihanasti suhtautuva pomoni (joka on muuten true boss lady) sekä ehkäpä eniten lähipiirini ovat saaneet iskostettua minuun toisen asenteen. Että minullapa onkin kaksi ammattia, joissa molemmissa olen vielä aika etevä. Osaan mutatoida viruksia, kasvattaa soluja, tutkia niiden invasiivisuutta eri matrikseissa, mutta osaan myös meikata, tehdä kampauksia ja kirjoittaa niin artikkeleja kuin blogipostauksiakin.
Olen molemmissa töissäni oppinut tärkeitä asioita, joita olen voinut hyödyntää toisissa hommissani. Esimerkiksi tutkijoille sosiaalisuus ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta blogipiirit, uudet ihmiset ja tilanteet ovat kaivaneet minustakin esiin sen sosiaalisuuden, jota en uskonut edes omaavani. Toisaalta korkeakoulutus luonnontieteiden alalta on antanut minulle roppa kaupalla kriittistä ajattelukykyä, jota ammennan päivittäin tuotelupausten keskellä.
Jotenkin olen monilta tahoilta saanut tuntea sen, että näitä kahta ammattia ei kannata sekoittaa. Niistä ei edes kannata puhua samassa paikassa. Tiedänpä myös monia ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet blogiaan salanimen alla, ettei päivätöissä tällainen hömpötys paljastuisi. Mutta nyt tämä kummallinen häpeileminen saa loppua! Aion olla ylpeä molemmista ammateistani ja ehkäpä raivata pioneerinä tietä toisille samassa tilanteessa oleville ja näyttää, että hoidan kunnialla molemmat hommat. Minun aivoihini nimittäin mahtuu aivan hyvin niin PCR, transfektio ja CRISPR/Cas9 kuin strobing, baking ja contourkin. Miksi en muka voi olla hyvä kahdessa eri asiassa? Nykypäivänä on enemmän kuin normaalia tehdä monenlaisia töitä, ehkä jopa samanaikaisesti ja luovia monilla eri aloilla.
Ehkäpä tämä täyskäännökseni ylpeäksi bloggaaja-solubiologiksi on myös feministinen teko. Onhan naistenlehtien ja blogien väheksyminen ja kutsuminen turhaksi hömpäksi taas yksi näyttö siitä, että feminismi ei ole voittanut. Pitääkö kukaan miestä, jolla kaikki vapaa-aika menee vaikkapa urheilun seuraamiseen yhtään epäuskottavampana tai ei niin pätevänä työhönsä? Ei tietenkään, mutta jonkun mielestä muotivirtauksia ja ajatuksia herätteleviä tekstejä lehdestä tai blogeista lukevasta naisesta tekee. Ja p*skat!
Poikaystäväni on moneen kertaan sanonut, että jos sinä et arvosta työtäsi, kuka muukaan sitä sitten arvostaisi? Ja sen olen yrittänyt nyt pitää mielessä. Olen ylpeä Suomen parhaaksi kauneusbloggaajaksi valittu bloggaaja sekä suusyöpätutkija.
Minun uraoivallukseni on: ole ylpeä siitä, mitä teet. Muutoin, miksi edes jatkaa?