Vielä vieras Essence

Hah, nolottaa ehkä myöntää, mutta en ole koskaan testannut yhtäkään Essence-merkin tuotetta! En oikein edes tiedä miten ole onnistunut välttymään merkin ostamiselta näin monen vuoden ajan. Onneksi nyt, kun Essence on saanut koko Suomen myyntipisteet kondikseen ja se lanseerataan kokonaisuudessaan, ajauduin minäkin näiden tuotteiden äärelle.

essence-suomessa.jpg

essence-suomi-3.jpg

Kävin viime viikolla bloggaajille suunnatussa tilaisuudessa, jossa meille kerrottiin hieman taustaa merkin takana. Essence on kuuluisa hyvin edullisista, mutta laadukkaista meikeistään. Suomessa meikkien keskihinta on 2,5 euroa, mikä ei todellakaan päätä huimaa. 

essence-suomi-4.jpg

essence-suomi.jpg

Merkki on lähtöisin Saksasta, missä se perustettiin vuonn 2002. Nykyisin tuotteita myydään yli 70 maassa ja volyymissa merkki on Euroopan ykkönen! Essencen tuotteet houkuttelevat hintansa ja ulkonäkönsä puolesta erityisesti nuoria naisia, mutta miksei varttuneemmillekin voisi kelvata hinta-laatu-suhteeltaan mahtava löytö 😉

Essence julkaisee järjettömät 600 uutta tuotetta joka vuosi. Tämä tarkoittaa sitä, että tuotteiden kierto on nopeaa ja se mikä on viime vuonna ollut lempihuulipunasävysi, ei välttämättä löydy enää valikoimasta. Kannattaa siis hamstrata, jos oma lempparituote löytyy!

essence-suomessa (2).jpg

Lisäksi merkki lanseeraa tietyin väliajoin Trend Edition -kokoelmat, joiden tuotteet ovat myynnissä tietyn ajan. Tällä hetkellä Trend Edition -kokoelmana on syksyinen Me & My Umbrella, joka on täynnä murrettuja ja tummia syksyisiä sävyjä.

Tässä muutamia suosittuja tuotteita, joista osaa mäkin alan nyt testailla: Camouflage Cream Concealer -peiteaine, The Gel Nailpolish -kynsilakat, I Love Extreme -ripsiväri ja Smokey 2 in 1 Khol Lliner. Käy tsekkaamassa lähimmästä K-citymarketista tai Tokmannista.

Ja nyt ne kaikki Essence-suositukset jakoon! 🙂

essence-suomessa (3).jpg

essence-suomi-2.jpg

Kuvat 1, 6 & 7: Janica Lönn

kauneus meikki meikki
Kommentit (19)
  1. Kannattaa napata ainakin se highlighter Pure Nude värissä ”be my highlight”. Ihan mahtava arkeen, vaikka näyttää tosi mitäänsanomattomalta 🙂 Itse olen käyttänyt Essencen mattapuuteria jo monen monet vuodet, ihan ykkönen ja hintaa ainakin täällä Itävallassa vain reilu 2€.

    1. Jee kiitos tuotevinkistä! 🙂

  2. Venla / Breezes from my Atlas
    24.10.2016, 11:43

    Gel -kynsilakat on ihan parhautta! Mä oon kynsifriikki ja pitkät kynteni lakkaan vähintään kerran viikossa, joten useampia lakkoja on tullut testailtua, eikä Essencen Gelin voittanutta ole löytynyt! 😀 Translucent mattapuuteri, eyelinerit ja juurikin tuo I Love Extreme -ripsari vedenkestävänä on myös mun suosikkeja. Niiden lisäks käytössä on huulipunia ja luomivärejä, sekä contour powder, jossa on samassa paketissa highlighter ja bronzer! Contour powderista oon tykännyt, mutten tykkää puuterimaisten tuotteiden pakkauksista, sillä mulla jo kolmesta on hajonnut ne saranat. 😀 Huulipunat on ihan perushyviä ja luomivärit vaihtelevasti.

    1. Niin on, loistava hinta-laatu-suhde! Hyvä sivellin, lakka on helppo levittää, kuivuu nopeasti ja kestääkin hyvin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *