Vinkkejä ihomeikin valintaan

Käväisin Costumen toimistossa ja sain samalla mukaani Olivian uusimman numeron. Siinä oli tosi hyvä juttu, joka käsitteli oikeiden tuotteiden valinnasta omalle iholle. Mulla on aina ollut hankaluuksia löytää juuri sopivia tuotteita omien virheideni peittämiseen ja etenkin meikkivoiteen oikea sävy ja koostumus on aina tuottanut päänvaivaa. Aion opetella nämä Olivian vinkit ulkoa, etten ensi kerralla ole meikkiosastolla taas ihan ulapalla 😉

Tässä siis tulee Olivia-lehden opit, jotka kannattaa pistää muistiin:

Meikkivoiteen sävyn valinta:

  • Kokeile eri sävyjä leuankärkeen. Sävy, joka parhaiten katoaa kaulan ihoon, on oikea.
  • Muista tarkistaa sävy aina myös luonnonvalossa.
  • Hanki pari sävyä samaa meikkivoidetta. Eri vuodenaikoina niistä voi sekoittaa iholle juuri oikean sävyn. Muista sekoittaa sävyt ennen levitystä!
  • Tarkista ihon sävy ranteen sisäpuolelta. Jos verisuonet kuultavat vihertävinä, ihosi on kellertävä. Jos sävy on violetti, ihosi on punertava. Jos ihosi sävy ei ole selkeästi kumpikaan, meikkivoiteita löytyy myös beigen sävyissä.
  • Roosalla iholla persikka näyttää likaiselta. Persikka sopiikin vain päivettyneelle ja lämpimälle iholle.
  • Jos et osaa valita tummemman ja vaaleamman sävyn väliltä, valitse tummempi. Liian vaalea meikki saa ihon näyttämään harmaalta.
  • Tummemmilla sävyjä voit käyttää varjostusten tekemiseen.

Sekaiholle sopii parhaiten öljyttömät tuotteet. Eli jos haluat pitää kiillon kurissa, valitse ohut ja öljytön meikkivoide. Muista, että kosteuttavat meikkivoiteet ovat yleensä kevyimpiä! Sekaiho on usein myös pintakuiva, joten kosteutus auttaa tässäkin. Ongelma alueilla voi käyttää mattapinnan antavaa pohjustusvoidetta ja puuteria.

Kaikki eivät välttämättä edes tarvitse meikkivoidetta. Mieti, mitä ihomeikiltäsi haluat. Jos haluat helppokäyttöisyyttä, valitse sävyttävä päivävoide, BB-voide tai meikkipuuteri. Jos kaipaat hoitavuutta ja vain kevyttä sävyä kasvoille, et niinkään peittävyyttä, valitse sävyttävä päivävoide. Parhaimman kestävyyden taas saat meikkivoiteella tai meikkipuuterilla. Myös ihotyyppi vaikuttaa suuresti meikin valintaan. Esimerkiksi kuivaihoisen kannattaa valita ohut, kosteuttava ja hoitava tuote, esimerkiksi BB-voide tai sävyttävä päivävoide. Talvisin meikkivoide auttaa suojaamaan pakkaselta ja viimalta.

Sormin vai siveltimellä? Siinäpä kysymys. Itse käytän ehkä useammin sormia ja meikkisientä, mutta kun haluan paksumman ja peittävämmän lopputuloksen, käytän sivellintä. Olivian jutussa kerrotaan, että sormin levitettäessä meikkivoide lämpenee ja sulautuu paremmin ihoon. Siveltimellä voi kerrostaa meikin peittävämmäksi esimerkiksi tummien silmänalusten häivyttämiseksi. Puuterimaiset tuotteet kannattaa levittää siveltimellä. Sieni imee meikkivoidetta, joten vain omilla sormilla ja siveltimellä pärjää. BB-voiteet ja sävyttävät päivävoiteet levitetään aina sormin.

Kiinnostukseni heräsi tuohon kuvassa näkyvään MACin Prep + Prime BB Beauty Balm Compactiin, joka yhdistää BB-voiteen ja meikkipuuterin! Myös Clarinsin Skin Illusion Loose Powder Foundation -mineraalimeikkipuuteri herätti utelijaisuuteni. Siinä on nimittäin vaaleanpunaista opaalijauhetta, joka tekee ihosta raikkaan. Onko jollain kentien kokemuksia kummastakaan näistä tuotteista? 🙂

Ja vielä yksi juttu, älä peitä ihoa, jos siinä ei ole mitään peitettävää. Ohut pohja tekee meikistä raikkaamman kuin paksu. Olivian vinkkien joukkoon voisin lisätä vielä yhden omani: kysy aina neuvoa kosmetiikkaosaston myyjiltä! 😉

Kommentit (3)
  1. Suonien väriin kommentti: itsellä on selvästi kellertävä iho, mutta sinertävät suonet 🙂 Kellertävän ihon sävyyn sopivia tuotteita on muuten vaikea löytää :/ Lumenen Natural Coden meikkivoiteissa on onneksi hyviä sävyjä (jos ei kaipaa paljoa peittävyyttä).

  2. Hö eihän tuossa ollut mitään uutta. , mutta sitä vähän pelkäsinkin.

    Myyjien kanssa kyllä kannattaa kokeilla, jos hänellä on ammattitaitoa. Mulle ainakin on valittu parikin kertaa liian tumma meikkivoide. Siis aivan liian tumma. Tuli vähän sellane fiilis, että myyjä vaan tahtoi multa rahat pois ja vakuutteli kuinka hyvä sävy mulle oli.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *