Lapsen lapsia odottavat mummot.

Tultuani raskaaksi, olen saanut parin eri kaverin vanhemmilta osakseni raskausonnittelujen yhteydessä heidän huokauksia siitä, kuinka kaverinikin toivottaisi lisääntyvän. Ensimmäisen tälläisen huokauksen kohdalle menin niin jäähän, että suustani ei tullut ulos mitään. Asia jäi minua tavattomasti vaivaamaan ja valmistauduin mielessäni taistoon. Päätin, että jos tämä toistuu, minä en enää jää sanattomaksi. Puhisin mielessäni, että minun tehtäväni on avata ihmisten silmiä ja tehdäkseni sen, minä vaikka tilanteen ehdoilla lohkaisen kuinka meillä oli vaikeaa vuosikausia.

Toisen huokailijan kohdalla olin siis jo valmiimpi. Viimeinen niitti halulleni pudottaa suomut tämän kohtaamani mummon silmiltä oli, kun hän hiplasi vatsaani (!) ja toivoi sen tarttuvan (!) kaveriini, koska ’luulis niidenkin jo kohta haluavan, kun ovat olleet yhdessä niin kauan’. Tuota öö, anteeksi mitä juuri sanoit minulle? Hetken ladattuani suustani tuli ulos seuraavaa: ”Niin. Eihän me ulkopuoliset tiedetä toisten asioita. Me ei voida tietää kuka haluaa ja kuka ei, kun vaikka kuinka haluaisi, se ei välttämättä onnistu. Ja ne on tosi kipeitä ja herkkiä asioita.” Vastapuoli oli hiljaa. Tuijotti minua hetken ja sanoi: ”Niin, onhan se niinkin.”

Mikä siinä on. Miksi ihmiset avautuvat mummouden kuumeestaan minulle? Raskaana olevalle naisraukalle. En minä halua tietää mitä he lapsistaan ajattelevat, minä vaivaudun sellaisesta. Vaviskaa mummot! Olen tahattomasta lapsettomuudesta vuosia kärsinyt nainen. Tiedän, että se on arka paikka, eikä siitä välttämättä hiiskuta edes omille vanhemmille. Koska en minäkään jakanut asiaa vanhemmilleni, ennen kuin romahdin täysin ja jäin pariksi kuukaudeksi sairaslomalle.

No on näissä ajattelemattomissa eläkeläisissä miehiäkin. Eräs 70+ setä valkoisine viiksineen puuttui jopa siskonsa tytön asioihin. Kuulleessaan raskaudestani alkoi vain ihmetellä, miten hänen siskonsa tyttö ei tee lapsia? Kun rakentaa vain taloa. No, omat appivanhempani selvästi yrittivät loiventaa tilannetta sanomalla  ”Ne taitaa vasta harjoitella”. Yäk. En nimittäin tiedä sitten kuuluuko se harjoittelukaan noin niin kuin yleisiin keskusteluihin, muiden kahvipöytiin? Että kuka meistä harjoittelee lapsen tekoa, kuka yrittää lasta ja kuka sitten harrastaa seksiä ihan vaan ilman tarkoitusta lisääntyä. Mitä väliä sillä on meille muille? Ei yhtään mitään. Ei se perhekoko kuulu muille kuin pariskunnalle itselleen, niin kauan kuin he itse haluavat asiasta keskustelun avata. Piste.

Olenko ainut, joka kärsii tälläisesta? Joka ahdistuu toisten puolesta? Joka kokee myötähäpeää, kun nämä kaverien vanhemmat ovat niin yksinkertaisia? Olenko ainut, joka ahdistuu näissä tilanteissa niin, että kokee tarpeekseen vähän ravistella vasta puolta? Viis siitä, että keskustelukumppani on puolet itseä vanhempi. Olenko ainut, joka miettii, miksi eläkeläiset ovat näin ajattelemattomia?

Toki ajattelemattomuutta, tahdittomuutta ja tökeryyttä on joka ikäryhmässä. Ihmiset harvoin kelaavat, että jos lapsia ei ole, niitä ehkä halutaan, mutta ei saada. Ehkä 40-50 luvulla syntyneet ovat itse eläneet erilaisen ajan, jolloin lapsettomuudesta ei puhuttu edes tämän vertaa. Ehkä asia on tämän vuoksi heille niin vieras, ettei se kerta kaikkiaan tule mieleen nyt 2020-luvulla. Tai ehkä se mummouden kuume on yhtä todellinen kuin halu saada oma jälkeläinen? Ehkä se nostaa päätään kun näkee pullistuneen raskausvatsan. Ehkä minä olen tässä se, joka ei tajua? Että lapsettomuus, tahaton tai suunniteltu, ravistelee myös näitä isovanhempia.

 

-maennika-

Kuva: Pixabay

Kommentit (1)
  1. Olen samaa mieltä, kiukuttaa kuunnella tuollaisia kommentteja, tai siis kiukuttaisi! Ihmiset osaavat olla todella ajattelemattomia. Myös ärsyttää, jos itse jää sanattomaksi vaikka olisi halunnut sanoa asiaan jotain.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *