Vielä vuosi sitten vietin äitienpäivää olematta äiti. Jätin silloin vastaamatta ystävän puheluun, koska tiesin hänen soittavan vain siksi, että hän ilmoittaa olevansa raskaana. Tulevansa äidiksi. Minuun sattui liikaa. En kestänyt uutista.

Nyt minä olen äiti. Vietän äitienpäivää lapsi vatsassani – aivan viimeisilläni raskaana.

Enpä olisi ikinä uskonut.

Vuosi sitten yritin sopeutua ajatukseen, että ehkä minusta ei koskaan tule biologista vanhempaa. Ehkä jäämme mieheni kanssa kaksin. Pähkäilin, kuinka selvitä kaikesta katkeroitumatta ja mitä muita tavoitteita ja haaveita elämällä voi olla, kuin oma perhe.

Pienessä hetkessä voin taas upota niihin lapsettomuuden syövereihin. Muistot lapsettomuudesta ovat varsin tuoreet. Muistan kehossani ja mielessäni varsin hyvin, miltä karvas pettymys ja tyhjä syli tuntuu. Tiedän kuinka pahalta äitienpäivä lapsettomana naisena voi tuntua. Vaikka rakastaa koko sydämestään omaa äitiä, haluaa onnitella ja juhlia tätä, kokee silti samanaikaisesti suunnatonta tyhjyyttä omasta äitiydettömyydestään. Omasta hedelmättömyydestään.

Ja se kaikki tuntui silloin niin loputtomalle. Vielä vuosi takaperin se oli todellisuuteni. Olla lapseton. Tahattomasti.

Sitten tuli syyskuu ja positiivinen raskaus testi, mitä en usko todeksi oikein vieläkään. Vaikka vauva mahassani myllää kuin pieni orava. Vaikka tunnen nivusissani, että kohta, kohta minä synnytän.

Uskonko äitiyteni vasta, kun vauva on sylissäni? Uskonko äitiyden vasta kun lapsi sanoo minua äidiksi? En tiedä, mutta äiti minä olen.

Ihanaa äitienpäivää äidit.

Voimia kaikki lapsettomat naiset, jotka haluavat äidiksi. Olen elänyt sen saman ja tiedän, miltä se tuntuu.

-maennika-

Kuva: Pixabay