Voihan töks.
Olen miettinyt olenko maailman ainoa ihminen, joka kärsii siitä, että joidenkin ihmisten kanssa minulle tulee todella vaivautunut olo? Joidenkin läheisteni seurassa minusta tulee hyvin pidättyväinen ja sohvan nurkkaan vetäytyvä, vaikka oikeasti olen eläväinen ja keskustelusta nauttiva.
Onko sinun lähelläsi ihmisiä, joiden seurassa muutut erilailla käyttäytyväksi ja se hämmentää sinua? Onko sinun elämässä ihmisiä joiden kanssa olet väistämättä tekemisissä, mutta he ovat sinulle kuin ilmaa? Olette tunteneet vuosia, mutta ette tiedä toisistanne oikeasti mitään. Jos juttelette, pysytte vain pinnallisuuksissa. Et ole alkuunkaan tietoinen hänen mieltymyksistään, haaveistaan, saati siitä mitä hän ajattelee sinusta. Hän ei kysy sinulta mitään, tai jos kysyy kuulostaa normaali jokapäiväinen kysymyskin väkinäiseltä ja jännittyneeltä. Keskustelu ei oikein etene mihinkään suuntaan vaan tyssää heti kättelyssä. Tai JOS se etenee, on se sinun ansiotasi… Tässä ihmissuhteessa koet usein vaivaannuttavaa hiljaisuutta ja niinä pitkinä hetkinä, siellä sohvan pohjalla, huomaat miettiväsi, että miksi helkkarissa tämä on juuri tämän ihmisen kanssa näin vaikeaa? No, onneksi on TV, jota voi tuijoittaa ja ykskaks tylsäkin ohjelma muuttuu hänen seurassaan mukaansa tempaavaksi.
Älkää sanoko, ettei kukaan voi samaistua tähän! Tiedän, että me olemme erilaisia kaikki. Jep. Tuttu juttu. Toisten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten. Ja tiedän myös, että lähipiirinsä voi valita. Niin teenkin. Mutta sitten on näitä suhteita, jotka tulevat kaupan päällisinä. Olisi vain niin tavattoman ihanaa kun nämä bonus-suhteet olisivat vuorovaikutteista plussaa.
Miksi kaikkien kanssa ei keskustelu suju? Tiedän, että on olemassa arkuutta, ujoutta, kateutta, introverttiä luonnetta ja ihan yksin kertaisesti vain sitä ettei vaan tykkää. Olisiko paras töksöyttää kysyä suoraan ”Olen tässä jo vuosia miettinyt, että miksi meidän on niin kiusallista viettää aikaa yhdessä?” 😀
Sopuisin ajatuksin viikonloppuun,
maennika
Kuva: Pixabay
