Vaikka raskausaika on mennyt paitsi hurjaa vauhtia, on se sujunut myös varsin ongelmitta. Ajattelen, että olen aika kiitollisessa asemassa kun 2/3 raskaudesta meni niin, että hyvä kun tuntui edes sille, että mahassani on vauva. Näin viimeiselle kolmannekselle käännyttyäni joudun kuitenkin myöntämään, että kyllä minäkin tunnen kehossani, että kannan itseni lisäksi myös toista!

Vatsa on kasvanut ja ilmeisesti sen myötä myös vauva. Maharepussani kulkeva kaveri on osoittautunut varsin liikunnalliseksi ja urheaksi jumppariksi. Hän on niin taitava vääntyilemään ja jumppaamaan, että toisinaan tuntuu kuin hän treenaisi yhtä aikaa sekä potkuja että lyöntejä kuin myös puskemista päällään. Hän on taitava tähtäämään minulle hieman arkaan paikkaan – virtsarakkoon. Ja joka kerta rakon ollessa koetuksella kysyn itseltäni, kuinka ihmeessä siellä voi aina olla sen verran virtsaa, että vessaan on suorastaan syöksyttävä?

Koko raskauden ajan olen voinut liikkua aika reippaasti. Toki juoksulenkit olen vaihtanut kävelyyn ja pitkät hiihtolenkit ovat lyhentyneet. Mutta oman mielenterveyden kannalta on ollut varsin kivaa, että olen voinut kävellä reippaasti ilman kipuja noin 6 kilometrin lenkkejä 3-4 kertaa viikossa.  Viime viikkoina tuollaisen lenkin jälkeen seuraavana päivänä kyllä olen tuntenut nivusissani jonkin tyyppistä ”rasitusta”. Ja viimeisen viikon aikana reippaalla mielellä lenkille lähdettyäni olen joutunut himmaamaan tahtia ja jopa pysähtymään välillä, koska nivusten lisäksi myös vatsassa on tuntunut ikävälle. Se on tuntunut vähän niin kuin tappiolle… Liikunta on ollut aina iso osa omaa arkea ja nyt opettelen hyväksymään sen, että nyt mennään vatsan ehdoilla. Hassua sinällään, että tälläisen asian kanssa edes joutuu kamppailemaan omassa mielessään, kun vauva ja raskaus on niin kovasti toivottu.

Matala verenpaine ja hemoglobiini ovat aiheuttaneet sen, että minua paitsi huimaa myös väsyttää. Onnekseni apteekin käsikauppa-tuotteena haettu rauta-kuuri on kuitenkin alkanut tehdä  tehtävänsä ja olo kohentunut. Ja väsymykseen toki auttaa lepo ja nukkuminen…

Nukkuminen levollisesti ei näin raskaana ollessa ole kuitenkaan ollut aivan päivän selvää. Olen ollut aina lahjakas nukkuja ja tarvinnut unta vähintään 8 tuntia yössä. Raskaana ollessa olen herkistynyt öisille äänille ja havahdun aika helposti kesken unen. Nyt voin sanoa, että 80 % öistä nukun hyvin, eli enimmäkseen. Silloin käyn kerran yössä vessassa ja nukahdan noin 30 minuutin sisällä uudelleen. 20% öistä nukun sitten vähemmän hyvin. Siloin vessassa käytyäni valvon 1-2 tuntia. Silloin herään yölliseen pohjekramppiin ja vielä aamullakin on pohje hellänä. Tai etsin hyvää asentoa maata kyljelläni, selälläni tai toisella kyljelläni. Silloin käsi puutuu, jos ei vasen niin oikea, silloin jalka puutuu, selkään koskee tai on nälkä. Tai näen pahaa unta. Esimerkiksi sellaista, että murskaan synnyttämäni lapsen.Tai sitten yöllä tajuntaan iskee kaikki ne tekemättömät hommat mitä vauvan tulo taloon vaatii ja se se on sitten paha, koska silloin sitä unta odottaa aivan turhaan.

Kaikkiaan oloni on varsin hyvä. Ei minusta tunnu sille, että liikkuisin lyllertäen tai olisin turvonnut muodottomaksi.  Unohdan yhä välillä, että minulla on maha ja olen raskaana. En ole alkanut kytätä vaakaa, tai alkanut panikoida siitä ettei meillä ole vielä mitään isoja vauvan tuloon liittyviä hankintoja tehtyinä. Toisinaan sitten vauvan monottaessa ja rynnätessäni vessaan (lue rynnätessäni kesken ulkoilun puskaan) mietin, että ”tätä kai tämä nyt sitten on”.

Niin, onhan se aivan ihanaa ja ainutlaatuista. Nyt minä olen raskaana ja nautin tästä.

– maennika –

Kuva: Pixabay