9 vuotta mennyt

 

Ne kaikki,

tytöt mekoissaan, pojat puvuissaan.

 

Joukko erilaisia, samanlaisia, omanlaisia. Itsevarmoja, epävarmoja.

Kaikki samalla viivalla.

 

Jotain takana.

Jotain edessä. Eivät ne sitä vielä tiedä mitä.

Eikä kukaan tiedä.

 

Niiden edestä ei voi elämää elää, eikä kannatakaan.

 

On vain siinä lähellä, jämeränä kuin pyramidit Egyptissä.

Ei liiku mihinkään.

Vanha ja tylsäkin niiden mielestä.

 

Ei haittaa, ne ei ole vielä havainneet pyramidien sisällä asuvaa viisautta

jota aikuisuudeksikin kutsutaan.

Eikä kerrota niille vielä

että puolet siitä viisaudesta on harhaa

jotta ne sen itse eläisivät ja oppisivat.

 

Pieninä ja neuvottavina niitä olisi helpompi kestää

ja sydän sykkyrällä oikein lähellä pitää.

 

Mutta niiden jalat juoksee poispäin,

kiharat heilahtaa, mopot huutaa.

 

Nyt on niille nyt,

ei eilinen tai huominen.

 

Ihania ne ovat kiiruhtaessaan

tähän hetkeen,

juuri tuollaisina.

 

Kyllä ne joskus muistaa pyramidit,

ei ne niitä unohda

vaikka niin haluavatkin uskotella.

 

Pyramidien viisauksiin ja viisauksettomuuksiin

lomittuvat lopulta

niiden omat tarinat.

 

Omista tarinoista syntyvät

omat rakennelmat.

Perustukset on laitettu alkuun.

 

Niitä voi olla kiven lujia

tai silkin keveitä

tai jotain siltä väliltä.

 

Alkutilanteesta huolimatta

silkistäkin tulee kiveä

ja kivestä silkkiä.

 

Molempia tarvitsevat ne tytöt mekoissaan

ja pojat puvuissaan.

 

<3  <3  <3