Lukossa ja avain hukassa

 

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Johtuen siitä, että kärsin kirjoituslukosta. Tai en kärsi, koska asia ei juurikaan vaivaa. Alkoi vaan tuntumaan siltä ettei minulla ole kirjoittamisen arvoista asiaa yhtään mistään. Toiset ovat kirjoittaneet asioista jo niin tyhjentävästi etten voi muuta kuin nyökytellä ja painaa sydän-tykkäyksen.

Ja pitääkö kaikista asioista olla niin kauheasti jotain mieltä? Se on rasittavaa. Pääni kaipaa tyhjää tilaa. Joo, naurakaa siellä vaan että läpiä päähänsä se nyt tarttee. Joidenkin kovalevy saattaa tiltata, jos pitää ajatella ja pohdiskella liikaa. Kyllä, kyllä, mä olen yksi niistä.

Kantaaottavuus on nähdäkseni arvostetussa asemassa nykyisin, uutisia tulee joka tuutin täydeltä ja ihmiset ottavat kantaa immoseen, feminismiin, putiniin, kreikkaan, suomen uuteen hallitukseen, talvivaaraan, lähi-itään….. On niistä joihinkin mielipiteeni minullakin ja joistakin en ymmärrä hevonhäntää. Joten tyhjää tilaa kaipaavassa aivokopassani olen niin laiska etten jaksa kaikista asioista edes ottaa selvää. Niin, tunnustan. Otan kantaa kannattomuuden puolesta. 

Joten ettei kävisi tylsäksi itselleni tai lukijoille, kirjoitan silloin jos/kun korvieni välissä ei humise vapaa tuuli ja koen tarpeelliseksi jakaa tänne jotain muuta kuin heräsin, ihmettelin, kävelin koiran kanssa, tuumailin teinien sielunelämää, pesin pyykkiä, pohdin päivän ruokavalintaa-tyyppistä tylsää jorinaa.

Hauskaa kesänjatkoa kaikille, lomailijoille ja työssä ahertaville sekä päätänsä hoitaville/aukoville;-)