Vauva 1kk
Uskomatonta, että vauva on nyt kuukauden vanha. Päivät kuluvat nopeasti hänen ympärillä touhutessa ja omat jutut ovat jääneet auttamatta sivuun, kuten esimerkiksi tämä blogiin kirjoittelu. Yksinkertaisia kastekutsuja taisin väkertää kaksi viikkoa, vaikka kutsuja oli vain muutama. Askartelu keskeytyi monesti pienen ilmoitukseen, että nyt tarvitaan tutti suuhun, ruokaa tai vähän äksöniä.
Vauva nukkuu yöt hienosti, mitä nyt aamuyöllä korvan juuressta kuuluu kovaa ähistelyä ja puhistelua kun tyttö yrittää puristaa vatsan ilmat ulos. Tämä onkin oikeastaan ainut vaiva mikä hänellä on ja aikeissa on varata mahdollisimman pian aika ammattilaiselle vauvahierontaan, jospa siitä olisi apua. Kaikenlaisia perinteiset konstit on käytössä kuten röyhtäyttäminen, pystyssä pitäminen, pierujumppa ja minusta näistä on ollut kyllä apua. Melkoinen ahmatti hän on. Ahmii maitoa kuin ei olisi koskaan nähnyt ruokaa, vaikka vierailee rinnalla muutaman tunnin välein. Ähisee, puhisee, röhisee ja ilmeilee ruokailessa niin, että muistuttaa possua – ja meitä naurattaa.
Yksi päivä havaihduin, että niin se elämä on hetkessä vaihtunut jakkupuvusta ja neuvotteluhuoneista kotisohvalle ja päivän ilot koostuvat muun muassa siitä kun kakka tule vaippaan tai pieru lentää ilmoille ja vauvan olo helpottuu. Siinä on helpottuneena sekä lapsi sekä vanhempi. Mikään ei ole ikävämpää kuin kuunnella lapsen tuskaista itkua eikä tiedä miten voi auttaa.
Vauva on selvästi kehittynyt muutaman viikon sisällä hurjaa vauhtia. Hän oli jo syntyessään jäntevä mutta pitää jo hetken aikaa hienosti päätä pystyssä ja kaipaa seuraa. Hän seurailee ympäristöä ja kasvoja ja täällä äidin ja isän välillä kilpaillaan kumpi saa ensimmäisen OIKEAN hymyn. Hassua, että todella pikku hiljaa itkujen sävyjä alkaa tunnistamaan. Nyt ollaan havaittu ns. ”tekoitku”.
Ensi viikolla on neuvolalääkäri ja mielenkiinnolla odotan, onko kasvu jatkunut yhtä hienosti kuin ensimmäisinä kahtena viikkona. Takaraivossa on aina pieni pelko, mitä jos oma maito ei riitäkään enkä huomaa sitä. Tosin siinä tapauksessa meillä olisi varmasti kovaa itkua ja tyytymätön heppu ruokailun jälkeen. Pitää vaan luottaa, että sapuskaa riittää ja muutenkin, että kyllä me handlataan lapsen hoito. Sairaalassa eräs kätilö tokaisikin meikäläiselle ensimmäisinä tunteina kysymyspatteriston jälkeen painokkaasti ”Äiti, älä panikoi! Kyllä sä osaat”. Hei, yksi kuukausi sentään takana eikä vieläkään game overia! 😉 Tänään juhlitaan sitä ja uutta vuotta 2016!
