Ravitsemusterapeutilla

Tänään olikin sitten lapsettomuustutkimusaikajanalla vuorossa käynti ravitsemusterapeutilla. Täytyy sanoa, että vaikken tavallaan tiennyt mitä odottaa, niin koko käynti oli aika lailla juuri sellainen, kuin pelkäsinkin sen olevan.

Kävimme läpi tyypillisen päiväni ruokailuja, ja terapeutti kiinnitti huomiota aamupalassani olevaan 2 desiin täysmaitoa. Se on siis päivän ainoa maitoannos, ja päivän kalorit ylipäänsä jäivät hyvin maltillisiksi. Mutta kun olisi hyvä vaihtaa rasvattomaan. Samoin ongelma oli se, että paistoin soijarouheeni voissa. Siis sen soijarouheen, joka oli osa koko viikon ajan syömääni kasvismakaraonilaatikkoa, enkä paistanut voissa/pannulla mitään muuta koko viikon aikana. Kun olisi hyvä käyttää pehmeitä rasvoja.

Eli nyt siis ratkesi: lihavuuteni ydin on 2 dl täysmaitoa ja nokare voita.

Sen jälkeen selailtiin ruokapyramideja ja ateriamalleja, ja tunsin itseni lapseksi tai ainakin lapsen tasoiseksi aikuiseksi, kun nyökkäilin mukana itsestäänselvyyksiä kuunnellessani. En tarkoita olla ilkeä; ravitsemusterapeutti oli hyvin mukava ja ystävällinen, ja varmasti toimi aivan saamiensa ohjeiden ja koulutuksen mukaan, mutta turhauttaa maksaa sellaisesta tiedosta, joka löytyy ensimmäisenä kun googlettaa ravitsemussuositukset. Sovittiin, että pidän ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan ja menen uudelleen elo-syyskuussa. En haluaisi mennä, mutta samalla haluan ja aion nyt sitoutua tähän, jotta minulla on näyttää faktaa sitoutumisestani ja syömisistäni.

Yritin kertoa, missä ongelma mielestäni on ja muutenkin avoimesti taustoittaa nuoruuden syömishäiriötäni ja sitä yleistä katkeruutta jota koen sitä kohtaan, että muut saavat syödä mitä tahansa ja minä lihon kun vähennän makeansyöntiä ja aloitan liikuntaharrastuksen. Sitä, että kolesteroli pysyy korkeana vaikken syö lihaa tai keltuaisia ja käytän rasvaisia maitotuotteita hyvin maltillisesti. Sitä, miten toivottomalta tuntuu yrittää enää tehdä mitään muutoksia ja miten tunnen itseni käveleväksi sketsihahmoksi kertoessani, että minä lihon siksi koska syön liian vähän. Koska eihän se vaan yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa, ellen sitten ole joku luonnonoikku tai lääketieteellinen ihme. Kuitenkin, tein jo yhden viikon ruokapäiväkirjaa jossa annostelin ensin ja punnitsin sitten, ja kalorimäärät olivat yhtä päivää lukuun ottamatta kaikki 1 600 – 1 850, ja viikon liikuntojen jälkeen nettokalorit jäivät reippaasti alhaisemmaksi. Ja oikeasti merkitsin ja laskin kaiken, enkä kieltäytynyt mistään siksi, että olisin halunnut kaunistella ruokapäiväkirjaani ja jopa pyöristin ylöspäin syötyjä kaloreita (eli en merkannut 117 kcal, vaan 120 kcal. En 523 kcal, vaan 530 kcal). Ihan vaan siksi, että en ainakaan vähättelisi syömääni. Vaikka fitnesskellon arvio onkin vain arvio, niin se antaa pituuden, painon ja päivittäisen aktiivisuuden myötä kulutusarviokseni 2100-3000 kcal riippuen siitä, kuinka ahkerasti liikun. Tähän nähden en ole syönyt yhtään liikaa.

En odota painon putoavan kun viikon ajan syön nätisti, vaan ongelma on nimenomaan se, että olen korjannut ruokavaliotani todella paljon viimeisen vuoden aikana, ja koko sen vuoden ajan olen tasaisesti kerryttänyt painoa. Olen oikeasti kiinnittänyt huomiota ateriarytmiin ja annoskokoihin, olen tehnyt salaatin ruoan kylkeen, olen kieltäytynyt noutoruoasta jos ei oikeasti ole nälkä, olen jättänyt jo entuudestaan vähäisen alkoholin aivan nollaan ja oikeasti vähentänyt makeaa todella radikaalisti. Ennen pidin ”herkuttelen ehkä kerran viikossa” -ihmisiä valehtelevina teeskentelijöinä, ja nyt olen itse oikeasti ollut sellainen jo kuukausia. Tunnen itseni nykyään valehtelijaksi, kun kerron ruokavaliostani ja se on täysin ristiriidassa ulkonäköni kanssa. Pelkään ihmisten ajattelevan, että syön salaa öisin ja ns. väritän syömisiäni tai suoranaisesti valehtelen itselleni. Mutta mielestäni en tee mitään noista. Minulla on tunne, että minussa on jotain vialla esimerkiksi aineenvaihdunnassa, mutten keksi mitä se voisi olla. Tunnen itseni ja tämän laajentuneen temppelini kuitenkin jo niin hyvin, että tunnistan jonkun näkymättömän muuttujan, josta en saa otetta, mutta jonka läsnäolon tunnen.

Noh, käynnin päätteeksi kerroin olevani valmis noudattamaan ihan mitä tahansa ruokavaliota, mutta jos paino ei silläkään putoa, niin haluan yhdessä etsiä vastauksia. Loppukaneettina kuitenkin lipsahdin masentavuuden puolelle ja totesin, että olen oikeastaan jo tyytynyt siihen, että olen aina lihava ja hyväksynyt sen, mutta tätä kieroutunutta ruokasuhdetta en halua omalle lapselleni siirtää, ja siksi tähän oljenkorteen tartuin. Enkä oikeastaan halua mitään vinkkejä lukijoiltakaan, koska uskokaa pois; olen ne kaikki kuullut ja kokeillut, ja tunnen itseni vain entistä enemmän epäonnistuneeksi joutuessani jokaiselle erikseen kommentoimaan, että juu, yritetty on ja laajeneminen jatkuu.

Hyvinvointi Terveys Raskaus ja synnytys

IVF-suunnittelukäynti kalenteriin

Suuren suureksi yllätyksekseni postiluukusta kolahti maanantaina kaksi kirjettä meidän alueen yliopistolliselta sairaalalta. Toinen oli kutsu ravitsemusterapeutille ja toinen oli kutsu meidän ivf-hoitojen suunnittelukäynnille. Jälkimmäisen joudun olettamaan, koska kirjeessä ei lue ajankohdan lisäksi mitään tietoja ja kun yritin soittaa palvelunumeroon, sain automaattiluurit koska palvelu oli ruuhkautunut. Joka tapauksessa meidän aika on heti polin kesäsulun jälkeen maanantaina. Eli tämä koko ratas lähtikin todella kovaa vauhtia pyörimään, kun päästiin ensin kynnyksen yli.

Ravitsemusterapeutin vastaanottoa odotan jännityksellä, ja ehkä enemmän kielteisellä jännityksellä kuin myönteisellä. Olen niin pitkään taistellut itseni ja ruoan kanssa, etten jotenkin jaksa uskoa, että lopulta tämäkään mitään auttaisi. Yritän kuitenkin olla mahdollisimman neutraalein fiiliksin liikkeellä, etten itse lähde viemään käyntiä tiedostamattani mihinkään tiettyyn suuntaan. Oli muuten kurja fiilis, kun näin viikonloppuna lapsuuskuvan itsestäni. Olin kuvassa noin 9-10-vuotias, ja siitä huolimatta, että olin tuossa vaiheessa saanut jo vuosia kuunnella lihavuudestani haukkuja esimerkiksi siskoltani, olin ihan normaalin lapsen kokoinen. Joo, oli minulla pientä vatsaa, mutta ei todellakaan sellaista kuin ympärilläni olevat ihmiset antoivat ymmärtää tai mitä olin mielikuvissani muistellut. Odotin sellaista kunnon paksuposkista pullukkaa lasta, mutta sen sijaan kuvassa näkyi ihan tavallinen muksu. Tuli tosi paha mieli, kun mietin, että miten ne minuun istutetut ajatukset lihavuudestani lopulta muuttuivat itseään toteuttaneeksi ennusteeksi, ja miten vuosikausia häpesin itseäni ja ”suurta kokoani” ihan turhaan.

Vaikka mitään ohjeistusta en saanut, niin olen silti nyt eilisen ja tämän päivän ajan pitänyt ruokapäiväkirjaa, ja tarkoituksena on pitää sitä ihan sinne parin viikon päähänkin, että minulla olisi jotain alkudataa jo ravitsemusterapeutille antaa. Pelkään, että minut punnitaan vastaanotolla, ja taistelen tällä hetkellä vastaan halua olla tiukalla dieetillä vastaanottopäivään saakka, jotta lukema olisi mahdollisimman alhainen. Pyrin kaikin keinoin pitämään ruokapäiväkirjan mahdollisimman totuudenmukaisena, ja yksi keino siihen on annostella ensin ja punnita sitten. Täten en pääse viilaamaan annoksiani näyttämään paremmilta paperilla, vaan ne tallentuvat sellaisina, kuin normaalistikin ne söisin. Toinen keino, jonka vasta tänään päätin on se, että lasken kalorit vasta päivän päätteeksi. Tarkoituksenahan on tallentaa normaalia ruokavaliotani eikä ”laihdutusruokavaliotani”, ja jos lasken kaloreita pitkin päivää, teen liian tietoisia valintoja tavoitekalorimäärässä pysymiseksi. Eilen söin noin 1 800 kaloria ja liikunnalla poltin noin 375 kaloria. Ns. nettokaloreiksi jäikin sitten vain reilu 1 400 kaloria. Jos en olisi eilen merkannut syömisiäni tai laskenut kaloreita, olisin todennäköisesti syönyt 200-300 kaloria lisää; kaapissa on suklaata, jota teki eilen aivan kamalasti mieli. Ehkä punnitseminen ja kaloreiden laskeminen olisi hyvä jättää kokonaan pois, mutta toisaalta jälkikäteen arvioiminen olisi aivan mahdotonta. Esimerkiksi kolme perunaa on jollekin kolme pientä ja toiselle kolme suurinta, jotka löytyy. Yhden pastasalaatti on 80 % pastaa, majoneesia ja juustoa ja toisilla pastasalaatissa pasta ja juusto näyttelevät pientä sivuosaa kasvitsen keskellä.

Tämän päivän ruokavalio on mielestäni ollut aika hyvä, sillä söin aamiaiseksi pienen annoksen täysjyvämuroja maidolla ja parilla banaaniviipaleella, lounaalla Benecol-juoman, kaksi vegaanista kesärullaa ja kupillisen juusto-pastasalaattia (ja on oikeasti terveellinen vaikka nimi muuta ehdottaakin, sisältää ihon hitokseen kaikenlaista vihreää). Lisäksi olen syönyt pari Pikkuveljen Paras -toffeeta ja pari lasillista Pepsi Maxia. Omien suht tarkkojen laskelmien mukaan kaloreita on tänään tullut 850, eli päivälliselle ja välipalalle on suht reippaasti vielä kaloreita jäljellä. (Tämä on muuten yksi asia, josta haluaisin päästä ravitsemusterapeutin avulla eroon; ruoan ajatteleminen ensisijaisesti kaloreina. Se sotkee koko ruokasuhteeni, kun on vain niitä ”laihdutusruokia” ja sitten on niitä normaaleja ruokia.)

Joka tapauksessa molemmilla rintamilla lapsettomuustutkimukset ja -hoidot etenevät ja sen myötä kesäkuun loppu ja heinäkuu voidaan ottaa aika rennosti. Voidaan yrittää, mutta voidaan pitää taukoakin jos siltä tuntuu. Seksi on muuten ollut aivan eri kaliiberia siitä lähtien, kun saatiin lähete lapsettomuuspolille. Kaikki lapsenteon paine katosi ja ollaan vaan pidetty hauskaa ja nautittu, toki tähdätty myös ovulaation ympärille, mutta kaikki muut kikat ja kellonajat heitetty mäkeen. Katsoin muuten lääkärin sanelut omakannasta, ja oli kirjoittanut aukiolotutkimuksestani näin: Katsotaan munasarjoja, kummankaan munasarjan seutuun ei tule minkäänlaista viitettä nesteen läpäisystä. Vapaaseen vatsaonteloon ei kerry nestettä. Toimenpide on potilaalle kivulias. Tutkimuksessa ei pystytä toteamaan munatorvien aukioloa. Kerrottu potilaalle, että kyseessä vain tulkinta tilanteesta eikä munatorvien aukioloa voida poissulkea. Tässä kohtaa, kun aukioloa ei voida todeta, lähdetään suoraan koeputkihedelmöityshoitoihin.

Mapitin tänään näitä lapsettomuuteen liittyviä dokumentteja ja mietin, että olisikohan ideaa pitää scrapbookia tästä koko yritys- ja lapsettomuushoitoajasta. Olisi vähän erilainen vauvakirja, jos joskus meille vauva suodaan…

Perhe Raskaus ja synnytys