Uusi ihonhoitofilosofiani ja löytö: Uudet Pure=Beautyn kasvovedet

Vielä muutama vuosi sitten käytin korealaiseen tapaan useita ihonhoitotuotteita kerroksittain. Ihonhoitorutiinini alkoi kaksoispuhdistuksella jatkuen kasvoveteen, essenceen, seerumiin, voiteeseen ja/tai öljyyn. Silti ihoni hilseili kuivuuttaan, koska pesin sitä liian pesevillä tuotteilla natisevan puhtaaksi. Löytäessäni puhdistusöljyt ja -balmit huomasin, että yksinkertaisemmat tuotteet ja yksinkertaisempi ihonhoitorutiini riittää iholleni ja se on voinut paremmin kuin koskaan.

Samoihin aikoihin siirryin melkein kokonaan luonnonkosmetiikan käyttäjäksi, sillä tuotteet tuntuvan sopivan iholleni niin hyvin ja iho tuntuu aidosti hoidetulta. Samalla huomasin, että myös tuotteiden yksinkertaisempi tuotesisältö on enemmän kuin tarpeeksi. Esimerkiksi laadukkaat kosteuttavat kasvovedet ja luonnonöljyt ovat olleet parasta kuivalle iholleni.

Yksi mielenkiintoinen tuotesarja, jonka tuotteisiin pääsin vastikään tutustumaan, on suomalainen Pure=Beauty, jonka kolahti minuun heti. Pure=Beautyn ihonhoitofilosofia on ”vähemmän on enemmän” ja sarjasta löytyykin monikäyttöisiä tuotteita jokaiselle ihotyypille ja ne sopivat koko perheen käyttöön. Tuotteet ovat Suomessa valmistettuja, vegaanisia ja ekologisiin lasipulloihin pakattuja.

Pure BeautyPure=Beauty on turkulaisen Ilonan kehittämä tuotesarja, jonka tuotteet ovat korkealaatuista luonnonkosmetiikkaa. Sarjan tavoite on löytää tuotteisiin parhaita luonnollisia ja eettisesti viljeltyjä raaka-aineita. Tuotteiden koostumuksissa on käytetty vain muutamaa, premiumlaatuista, ihoa oikeasti ravitsevaa luonnollista raaka-ainetta. Useimpia tuotteiden raaka-aineista on käytetty kauneudenhoidossa jo satoja tai tuhansia vuosia.

Sain sarjasta testiin kolme tuotetta, joista kaksi on juuri lanseerattuja kasvosuihkeita.

Pure Beauty*Pure=Beauty Birch Sap Mist With Hyaluronic Acid on kosteuttava ja uudistava kasvosuihke, joka sisältää suomalaista koivunmahlaa, antioksidanttista pakuriuutetta ja kosteutta sitovaa hyaluronihappoa.

Tuote sopii erityisesti kuivalle ja ikääntyvälle iholle. Minulla ei ollut tuotetta kohtaan oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja oletin sen olevan ihan tavallinen kosteuttava kasvovesi. Kasvovesi osoittautuikin yhdeksi parhaimmaksi kosteuttavaksi kasvovedeksi, mitä olen koskaan kokeillut. Moni hyaluronihappoa sisältävä kasvovesi jättää kiristävän pinnan iholle ja kosteus on kiire lukita iholle voiteella. Pure=Beautyn Koivunmahla Mist jättää kuivan ihon kosteutuneeksi jo yhdellä kerroksella. Yksi kerros riittää vaikkakin minun tekee mieli läträillä sitä kerros tolkulla janoiselle iholleni.

Blogiani seuranneet ehkä tietävät, että olen ylistänyt englantilaisen Bybin supersuositun Mega Mist- hyaluronihappoa sisältävää kasvovettä parhaimmaksi kosteuttajaksi ja nyt taisin löytää sille kotimaisen kilpailijan – joka on vielä edullisempi.

Kosteuttavaa kasvovettä voi käyttää monin eri tavoin; se kosteuttaa ihoa kasvojen pesun jälkeen, valmistaa ihoa muita tuotteita varten, jolloin ne imeytyvät ihoon paremmin. Mistillä voi myös kosteuttaa ja raikastaa ihoa päivän aikana, jos iho tuntuu kuivalta. Tuotteen tuoksu on hyvin mieto, ehkä koivumainen.

Pure Beauty*Pure=Beauty Rose Mist With Prebiotics on ihoa rauhoittava, tasapainottava ja kosteuttava kasvovesi, joka sopii kaikille ihotyypeille. Erityisesti ruusuvedestä hyötyy helposti ärtyvä ja kuiva iho. Tuotteen prebiootit tasapainottavat ihon toimintaa ja ruokkivat ihon tärkeitä bakteereita ja luomulaatuinen ruusuvesi rauhoittaa mm. couperoosasta johtuvaa punoitusta.

Ruusuvesiä on nykyään paljon ja monella luonnonkosmetiikan sarjalla ja itse en ole tajunnut niiden taikuutta, mutta ihoni ei ole ärtynyt tai punoittava. Ruusuveden tuoksu ei myöskään ole lempituoksuni, mutta osaa tuntuu rakastavan sitä. Pure=Beautyn ruusukasvovesi sisältää prebiootteja, joka tekee siitä astetta mielenkiintoisemman tuotteen ruusuvesien joukkoon ja sopiikin siitä syystä vielä paremmin epätasapainoiselle ja ärtyneelle iholle.

Pure Beauty*Pure=Beauty Manoi Dry Oil  With Argan on trooppisen tuoksuinen kuivaöljy vartalolle ja hiuksille. Tuote sisältää hoitavaa monoiöljyä sekä luomulaatuisia jojoba- ja arganöljyjä. Monoiöljyä saadaan, kun tahitilaisia Tiaren kukkia liotetaan kookosöljyssä. Tähän uutokseen lisätään sitten jotain toista öljyä kuten auringonkukkaöljyä. Monoiöljyä sanotaan tahitilaisten naisten kauneuden salaisuudeksi.

Kuivaöljy on nopeasti imeytyvä tuote,  joka jättää ihon silkkisen pehmeäksi. Öljy kannattaa laittaa hieman kostealle iholle suihkun jälkeen, jolloin se lukitsee ihon kosteuden sisäänsä. Hiuksiin öljy lisää kiiltoa. Monoi Dry Oil on sen verran kevyttä öljyä, että se ei tee hiuksia lähmäiseksi ja olenkin laittanut sitä latvoihin pesun jälkeen. Tuotteen tuoksu on herkullinen ja muistuttaa Physicians Formulan Murumuru- aurinkopuuterin tuoksua, joka on koukuttavan herkullinen.

Pure Beautyllä on olemassa muitakin öljyjä ja vartalovoiteita valikoimissaan. Kolmantena kasvovetenä lanseerattiin myös  Pure=Beauty Juniper Mist eli Kataja-kasvovesi, joka sisältää kevyesti kuorivia AHA-hedelmähappoja. Kasvovesi sopii parhaiten seka- ja rasvoittuvalle iholle. Itse käytän parhaillaan AHA-happoja sisältävää kasvovettä toiselta merkiltä ja olen huomannut selkeän eron ihoni kirkkaudessa ja tasaisuudessa. Kataja-kasvovesi siis kiinnostaa tulevaisuudessa!

Pure=Beautyn tuotteita myy *Twistbe, *House Of Organic ja *Biodelly, Ruohonjuuri ja *Hyvinvoinnin tavaratalo. 

Oletko kuullut Pure=Beautyn tuotteista? Miltä yksinkertainen ihonhoito kuulostaa?

Kauneus Iho Testit Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.