Heleyttävä ja kasteenraikas Cushion-meikkivoide

Cushion meikkivoiteet tulivat pari vuotta sitten länsimaihin ja pohdin tätä juttua kirjoitellessani, että olivatko ne hetken trendi, vai jäikö niille lopulta vakiintunut käyttäjäkuntansa. Aasiassa cushionit ovat suosittuja ja niitä myydään valtavasti, mutta iskivätkö ne lopulta länsimaalaisiin, sitä en tiedä. Jos cushion- meikkivoide on vielä tuntematon termi, niin kyseessä on tyynymeikkivoide eli sieneen imeytetty meikkivoide rasiassa. 

 

 

Itse käytin cushion meikkivoidetta jonkin aikaa ja pidän niistä edelleenkin sen vuoksi, että meikkivoiteella voi paikkailla meikkiä uuteen uskoon päivän aikana. Olen kuitenkin löytänyt niin hyvät ja kestävät meikkivoiteet, että meikkipohjaa ei ole tarvinnut paikkailla ja cushion intoni hiipui. 

 

 

Talven tulo tekee kuitenkin tehtävänsä ja iho alkaa väistämättä kuivumaan. Ihossani on alkanut näkymään myös entistä enemmän ikääntymisen merkkejä ja kaipaan sille välillä jotain kevyttä ja kasteenraikasta meikkivoidetta, joka kuitenkin peittää kirjavan ihoni. Näytön ääressä ilmastoidussa toimistossa istuminen kuivattaa ihoa ja suihkin sille kosteussuihkeita päivän aikana. Tämä saattaa viedä meikin peittoa pois ja leukani ja nenänpää alkaa punoittamaan. Siksi kaipasin pitkästä aikaa cushionia ja koska Lancômen meikkivoiteet ovat vakuuttaneet minut, niin päätin kokeilla merkin Miracle Cushion Foundation*-tuotetta. 

 

 

Lancômen Miracle Cushion on kevyestä puolipeittävä kosteuttava meikkivoide, jota pystyy myös kerrostamaan peittävämmäksi. Meikkivoide sisältää kosteuttavaa glyseriiniä ja öljyä, jonka vuoksi se sopii kuivalle iholle mainiosti. Sillä on jännä viilentävä vaikutus iholla ja sen vuoksi iho tuntuukin kasteenraikkaalta.

 Miracle Cushion on siitä syystä ihana, että se peittää kevyesti mutta jättää todella kauniin ja heleän pinnan iholle eikä näytä siltä, että ihossa olisi meikkivoidetta. Mielestäni se blurraa myös huokoisia yllättävän hyvin. Tarvittaessa olen käyttänyt peitevoidetta paikallisesti tai paksumpaa meikkivoidetta kasvojen T-alueella. 

Tuotteen vippa ottaa meikkivoidetta aika kevyesti mukaansa, joten jos haluaa peittävämmän lopputuloksen, niin sitä pitää painaa kunnolla.

 

 

Cushion meikkivoiteet ovat uudelleen täytettäviä ja niille saa refill-pakkauksia. 

Sävy 01 on vaalea ja keltapohjainen ja sopi täydellisesti talvi ihooni. Cushion-meikkivoiteita on saatavilla Sokokselta, Stockmannilta ja elevenin verkkokaupasta täältä*.

 

*affiliate-linkki

 

 

 

Kommentoi