Madaran ihastuttava CC-voide ja kevyesti sävyttävä päivävoide

Joskus vastaan tulee tuotteita, joihin rakastuu ensikokeilulta. Yksi sellainen on Madaran *Anti Pollution CC Cream SPF 15- voide, jonka sain testiini, kun minulta kysyttiin haluaisinko kokeilla Madaran tuotteita. Ainaisten hoitotuotteiden testaamisen sijasta päätin kokeilla uutta CC-voidetta sekä pidempään valikoimissa olevaa sävyttävää päivävoidetta. Talven vielä jatkuessa kylmänä pintakuivalla ihollani ei mikään meikkivoide näyttänyt hyvältä, joten kosteuttava CC-voide suojakertoimella kiinnosti erityisesti.  

 

 

CC-voide sopii kaikille ihotyypeille, mutta se toimii varsinkin kaupunkioloissa "filtterinä" saasteita ja auringon haittavaikuksia vastaan.  Kosteuttavan lisäominaisuuden voiteeseen tuo hyaluronihappo.

Tykkään voiteen jättämästä silkkisestä pinnasta ihan älyttömän paljon. Peittävien puolimattaisten meikkivoiteiden jälkeen CC-voide tuntui kivalta iholla ja sen kosteuttavan ominaisuuden tuntee, sillä iho jää melkein kasteenraikkaan tuntuiseksi. Lisäksi voide peittää hyvin ihoni kirjavuutta jättäen sen kuitenkin luonnollisen kuulaaksi ja meikittömän tuntuiseksi. Voidetta voi käyttää sellaisenaan tai kosteusvoiteen päällä. 

 

 

Saatavilla on kaksi sävyä, tummempi *Medium Beige on asteen liian tumma iholleni ja vaaleampi *Light Beige taas hieman liian vaaleaa ja punertavaan taittavaa. Sopivan sävyn olen saanut sekoittamalla kahta sävyä ja uskon, että Medium Beige on hyvä kesäsävy ihon päivettyessä. Vaaleampi Light Beige on toiminut kyllä sellaisenaankin, jos kasvoille lisää reiluusti aurinkopuuteria.

 

 

Ohut ihoni on hyvin kirjava ja punertava ja siinä pigmenttiläiskiä. 

 

 

CC-voiteesta tulee uskomattoman kuulas lopputulos, jota olen fiilistellyt aamuisin.Voide peittää kirjavuudet jättäen kuitenkin luonnollisen lopputuloksen. Peittokyky on juuri sopiva päiväkäyttöön, eikä lopputulos tunnu maskimaiselta.

Koska ihoni on sekaiho, otsa kiiltelee loppupäivästä, joten pieni puuterin lisäys on paikallaan. 

 

 

Toinen testiini saama sävyttävä päivävoide *Moon Flower Tinting Fluid antaa sen sijaan kevyttä sävyä ja tasoitusta iholle. Tuote kosteuttaa ja tuo hehkua iholle. Sävyttävä päivävoide sopii niille, jotka kaipaavat iholleen jotain kevyttä sävyä ja hentoa tasoitusta ilman meikin tuntua. 

 

 

Sävyt näyttävät kädellä tummille, mutta levitin vaaleamman sävyn käsivarteen ja se istuu ihonsävyyn hyvin, koska ihon oma sävy kuultaa läpi. 

 

 

Siinä missä CC-voide ei tuoksu nenääni miltään, niin Tinting Fluid -tuotteen tuoksu on jollain tapaa koukuttavaa. Vaikka olen yleensä hedelmäisten tuoksujen ystävä ja luonnonkosmetiikan "vihreä" tuoksumaailma on vierasta, niin tuotteessa on valloittava tuoksu. En osaa kuvailla sitä oikein, mutta ehkä mieleeni tulee vastaleikattu nurmi tai jokin ihanan tuoksuinen vihreä yrttikasvi. 

 

 

CC-voide jäi käyttööni ja varsinkin talvisaikaan se peittosi meikkivoiteeni jättämällä kauniimman ja ihanan kuulaan pinnan iholle. Voi kun näiden kahden värin väliin tulisi vielä yksi keltaisempaan taittava sävy, niin se olisi täydellinen.

Molemmat tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille ja niitä on saatavilla Madaran verkkokaupasta *täältä

Käytättekö Madaran tuotteita? Miltä CC-voide kuulostaa? 

 

*tuotteet on saatu testiin. 

*postauksessa affiliate-linkkejä

 

Kommentit

Mia / Beauty Highlights (Ei varmistettu) http://www.beauty-highlights.fi/

Tuo Mádaran CC-voide yllätti mutkin! Tykkään tosi paljon :)

ohsomanyreasons

Se on ihan parasta! Rupesi jo ahdistamaan kun huomasin, että tuubi alkaa tyhjenemään. Toi tummempi sävy on nimittäin just nyt hyvä sävy, kun väriä on tullut kasvoille <3 Se ei ole yhtään keltainen vaan just hyvä neutraali sävy  :) 

Kommentoi