Suolasuihke ja ranskanlettitestailuja

Olen niin myöhäisherännäinen tämän tuotteen kohdalla ja ei ole kauaa kun sanoin ystävälleni, että en voisi kuvitella käyttäväni suolasuihketta, sillä oma luonnontaipuisa tukka on tarpeeksi karhea, käkkärä ja takkuuntuva ja ajatus tuotteesta, joka tekee hiukset nahkeaksi kuin merivedessä uinnin jälkeen ei ole juurikaan houkutellut. Sen sijaan käytän melkein aina vain silottavia, suoristavia, pehmentäviä ja kiiltoa tuovia seerumeita ja viimeistelen pinnan GHD:n suoristusraudalla.

Mutta mutta, nyt tarpeeksi kauan kun silmissä on pyörinyt kuvia hittitukka WOB:sta ( wavy bob), olen alkanut katsomaan kateellisina kiharia polkkahiuksia ja kesällä beach wave-tyyppisiä kiharoita ja huolettomia lainekampauksia.

Olen käynyt hypistelemässä Balmainin tuotetta monesti myymälöissä luettuani tuotteesta niin paljon blogipostauksia, mutta jostain syystä aina jättänyt sen ostamatta ajatellen, että se on taas yksi turha tuote lojumaan peilikaappiin. No harhailtuani kosmetiikkaosastolla yhtenä iltana tartuin lopulta tuotteeseen ja ostin sen. Ja melkeinpä rupesi kaduttamaan etten hankkinut sitä aiemmin!

 

IMG_6142 kopioi.JPG

 

Ensinnäkin päätä myöten menevän tyven tupeeraukset ja hiuslakat voi unohtaa, suolasuihketta tyveen suihkuttamalla saa lättähiukset nousemaan päänahasta uusiin ulottuvuuksiin muutamalla suihkauksella ja pöyhimisellä. Suolasuihkeet toimivat myös kampauksen ja kiharien pohjana, sekä esimerkiksi lättänän poninhäntäkampauksien muhkeuttajana. Lisäksi tuote tuo kivasti tukea loiville kiharoille ja beach waves-laineille. 

Balmainin tuote ei tee mielestäni hiuksesta liian karkeaa ja käytän sitä vielä kämmenen kautta laitettuna, jolloin sen määrää voi annostella, eikä sitä vahingossa suihkauta vain yhteen hiusosioon liikaa. 

 

IMG_6145 kopioi.JPG

 

Innostuinpa samaan syssyyn testailemaan beach waves-tyyppisiä kiharoita ranskanletillä. Suolasuihketta illalla kuivaan hiukseen, hiukset yöksi löysälle ranskanletille ja aamulla on laineet/boho-tyyppiset kiharat. Tiukemmalla ranskanletillä ja voimakkaammilla muotoilutuotteilla tai letittäen hiukset kosteana saa tietystä kähäräisemmän lopputuloksen. Tarvittaessa voi vielä rutistella kiharoita kasaan suolasuihkeella kämmenen kautta. 

Miksei syksyä voisi ihan hyvin vielä jatkaa beach waves-lookilla? Vaikka toisaalta, odottelenkin jo vähän seuraavaa kampaajakäyntiä, että saisi taas vähän tummempaa sävyä ja syksylookkia. Jotenkin sitä aina kaipaa sileää ja kiiltävää hiuksen pintaa aina syksyllä auringon vaalentaman kuivan latvan sijaa. 

Mikä on sinun suolasuihke-lemppari? 

 

Curls.jpg

 

 

Kauneus Hiukset

Ihana uutuustuote ONE UNITED-monitoimisuihke

Redken lanseerasi jokunen aika sitten uuden One United-monikäyttösuihkeen, jonka sain ilokseni testiini blogin kautta. Parin viikon testaamisen jälkeen en voi muuta sanoa kuin, että se on I-H-A-N-A.

Olen vannoutunut hiusseerumien kannattaja, sillä mielestäni jotkut öljyt ja voidemaiset koostumukset ovat helposti liian raskaita ja tekevät hiuksista lättänät ja hoitosuihkeet taas eivät usein riitä hoitamaan luonnontaipuisaa, värjäämisestä ja raidoittamisesta kärhentämää hiusta. Hyvän hoitotuotteen tulisi olla tarpeeksi hoitava muttei raskas, silottaa luonnonkiharan hiuksen pintaa, poistaa pörröisyyttä ja mielellään sisältää lämpösuoja suoristusrautaa varten.

IMG_5882 kopioi (1)-3.JPG

 

Redkenin on onnistunut kehittämään One United monitoimisuihkeen, joka sisältää 25 eri ominaisuutta, se on kaikille hiustyypeille tarkoitettu monikäyttöinen suihke, joka toimii hoitotuotteena, suojaavana sekä kaunistavana tuotteena. Sulfaatiton ja parabeeniton suihke menee kategorioiltaan hoitotuotteiden alle, vaikka sen ominaisuuksien puolesta, sillä voi myös muotoilla. Lisäksi tuotetta voi käyttää sellaisenaan, sekoittaa muiden muotoilutuotteiden joukkoon tai käyttää hoitoaineen tavoin ja huuhdella se pois.

Tuote sisältää Cationic Complex:n, joka hoitaa ja selvittää hiusta, Kera-Care hoitoyhdisteen, joka suojaa ja kookosöljyä, joka silottaa ja viimeistelee hiuksen pinnan.

 

IMG_5838 kopioi.JPG

 

Redkenin tuotteet ovat yleensä tosi hyviä, joten odotukseni tuotetta kohtaan olivat kovat. Pakko myöntää kuitenkin epäilykseni, että voiko yksi tuote a) sopia kaikille hiustyypeille b) pitää sisällään niin montaa eri ominaisuutta ja c) tehdä sen, minkä yleensä hoituu parilla tai kolmella tuotteella.

Ensimmäinen ihana-elämys tulee harjatessa helposti takkuutuvaa märkää hiustani suihkun jälkeen. Harja liukuu tyvestä latvaan liukkaasti ja helposti. Eli tuote on selkeästi hoitava.

Annan hiusteni kuivua yleensä itsekseen ja yön aikana luonnontaipuisa hius menee sekaisin ja pörröön, jolloin viimeistelen sen aamulla suoristusraudalla ja lisäilen tarvittaessa vielä jotain siloittavia tippoja tai seerumia. Positiivinen yllätys aamulla on, että hiuksen pinta on sileä, kiiltävä, pehmeä eikä suoristusrautaa tarvitse käyttää niin paljon tämän tuotteen jäljiltä. Tosin viime kerralla kampaajalla hiuksiini tehtiin Olaplex-hoito, joten hiukseni ovat tavallista terveemmät ja pehmeämmät kuin yleensä, vaikkakin vaikutus tuntuu heikentyneen noin neljässä viikossa. Ylimääräinen plussa tuotteelle tulee suoristusraudan kannalta, sillä tuotteessa on lämpösuoja, joka suojaa kuumuudelta.

Vaikka tuote ei suihkuttaessa levity epätasaisesti, testasin sitä myös seuraavalla kerralla kämmenen kautta, jolloin tuotteen saa ainakin levitettyä vielä tasaisemmin joka puolelle. Toimii myös hyvin koostumuksensa puolesta niin. Lisäksi tuotetta voi myös lisätä vaikka pesun jälkeisinä päivänä latvoihin freesaamaan ja siloittamaan vielä hiuksen pintaa.

IMG_6339 kopioi.JPG

 

Alla tuotteen ominaisuudet listattuna.

Hoitaa:

Hoitaa

Ravitsee

Lisää käsiteltävyyttä

Tasoittaa karheita hiuksia

Kosteuttaa

Selvittää

Vahvistaa

Toimii hiustenleikkaus -nesteenä

Suojaa:

Pohjustaa

Vähentää katkeilua

Suojaa värjättyjä hiuksia

Suojaa lämmöltä

Toimii hiusten haaroittumista vastaan

Sulkee hiussuomuja

Suojaa vaalennettuja hiuksia

Auttaa suojaamaan ulkoisilta haittatekijöiltä

Kaunistaa:

Antaa silkinpehmeyttä hiuksille

Silottaa

Lisää kiiltoa

Auttaa poistamaan pörröisyyttä

Vähentää sähköisyyttä

Antaa hallittavuutta

Helpottaa kuivaamista

Raikastaa

Luonnollinen tunne hiuksissa

Bravo Redken, tykästyin tähän tuotteeseen kyllä todella paljon ja nimenomaan siihen, että yksi tuote tekee samanaikaisesti niin paljon.  Jos tuote ei riitä yksinään, niin sen päälle voi tosiaan vielä laittaa jotain muuta hoitavampaa tuotetta, mutta itsellä ainakin riitti kyllä pelkästään tämä tuote ja oli kiva, että kerrankin hiukset jäivät ilmaviksi ja kevyiksi enkä lätrännyt ja kerrostanut vahingossa liikaa tuotteita (minkä teen melkein aina kun tuntuu, että huokoinen hius imee kaikki tuotteet sisäänsä liiankin hyvin). Tuoksu tuotteessa on kiva, mutta melko parfyymimäinen ja voimakas, haihtuu kuitenkin hiusten kuivuessa, eikä häirinnyt ainakaan omaa tuoksuherkkää nenääni millään tavalla.

Onko teillä kokemusta One United-tuotteesta? Entä muut Redkenin muotoilutuotteet, onko ne yhtä hyviä? 

 

IMG_5873.JPG

 

 

Kauneus Hiukset Testit