Kuivan silmänympärysihon pelastaja – Kiehl´s Creamy Eye Treatment with Avocado

Pitkä talvi ja pitkään jatkuneet pakkaskelit näkyivät ihossani, kun pintakuivuus ei meinannut viime viikkoina pysyä kurissa oikein millään tuotteilla.  Ihoni on toisinaan ollut melkein ärtynyt ja hilseilevä ja olen ottanut öisin käyttööni rasvaisempia ja täyteläisempiä tuotteita kosteusseerumeiden ja hoitovesien lisäksi. 

Myös silmänympärysihoni on tuntunut kuivemmalta. Normaalisti se ei ole pahasti kuiva vaan ennemmin kosteusköyhä, ohut ja siihen on ilmestynyt vuosi vuodelta lisää juonteita ja naururyppyjä. Peitevoiteet kasaantuvat juonteisiin helposti ja saavat ihon näyttämään entistä kuivemmalta ja ryppyisemmältä.

Ennen sipaisin silmänympärysalueelle jotain kevyttä silmänympärysvoidetta, mutta tänä talvena olen hellinnyt ihoa täyteläisellä Kiehl´sin Creamy Eye treatment with avocado– silmänympärysvoiteella, joka on yksi kenties sarjan tykätyimmistä tuotteista ja se nauttii kulttimaineestaan maailmalla. Erityisesti kuivaihoiset ja atooppisen ihon omaavat ovat tykästyneet tuotteeseen. 

 

Kiehl´s avocado creamy eye treatmentpieni.jpg

 

Voide on vaaleanvihertävää täyteläistä voidetta purkissa ja sen koostumus on jännä. Aluksi voide tuntuu aika paksulta, mutta levittäessä se muuttuu liukkaaksi ja vesimäisemmäksi. Hoitavina raaka-aineina tuotteessa on mm. avocadoöljyä, vitamiineja ja sheavoita, joka antaa iholle suojaavan pinnan. Tuotteessa on mieto tuoksu.

Tuote on loppujen lopuksi aika perustuote, mutta se vain toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se ei varsinaisesti siloita silmänympärysihoa, mutta ainakin näin kuivaihoisena olen huomannut, että myös kaikki peitevoiteet asettuvat sen päälle paremmin ja iho ei näytä niin ryppyiseltä.

 

Kiehl´s avocado creamy eye treatment1pieni.jpg

 

Tuotteen hinta on n. 45 euroa (30 ml) mutta se on erittäin riittoisaa, koska sitä tarvitsee vain nuppineulanpään kokoisen määrän kerrallaan. Kiehl´sin pisteistä saa hyvin näytteitä testiin ja itsekin tutustuin aikoinaan tuotteeseen juuri näytteen muodossa ja koukutuin siihen heti.  

 

Silmänympärysvoidetta on saatavilla Kiehl´sin myyntipisteistä Stockmannilta ja *täältä

 

Onko muita tuotteeseen ihastuneita?

 

 

 

 

Kauneus Iho Meikki Testit

Testissä: Maybellinen uutuusripsiväri Total Tempation

Kävin pari viikkoa sitten Maybellinen uutuustuotteiden lanseeraustilaisuudessa, jossa pääosaa näytteli uutuusripsiväri *Total TemptationTotal Temptation lupaa tuuheutta, runsaan oloiset ripset, intensiivisen katseen ja se sisältää kookosuutetta ja jättää ripset pehmeäksi ja erotelluksi. Ripsivärin pakkaus on söpö vaaleanpunainen, isokokoinen ja jollain tapaa retrohenkinen.

maybelline total tempation mascara1.jpg

Ripsivärissä arvostan kolmea asiaa, sen pitää antaa runsaasti tuuheutta, ripsiväriä pitää olla mahdollista kerrostaa useita kerroksia ilman, että ripset menevät paakkuun ja se ei saa levitä, eikä varista päivän aikana. Jotta ripsiväristä tulisi täydellinen, niin harja ei saa olla liian iso, jotta se ei suttaa ihoa.

maybelline total tempation mascara2.jpg*Maybelline Total Temptation -ripsiväri vaikutti ensialkuun lupaavalle, sen harja on sopivan kokoinen, se erottelee ripsiä ja massa on sopivan pehmeää. Ripsiväriä on mahdollista kerrostaa monta kerrosta päällekkäin, mutta kuivahduttuaan se ei enää käy ihan helposti.

Ripsiväri ei varise päivän aikana mutta huomaan, että kun en pohjustanut silmäluomiani tarpeeksi hyvin ja ne rasvoittuivat, niin yläluomella oli pientä suttua päivän päätteeksi. Hyvällä pohjustuksella ja kuivalla silmäluomella suttaantumista ei tapahtunut.

Maybelline Total Temptation1pieni.jpgMaybelline Total Temptation2pieni.jpg

Rakastan mustaakin mustempia ja tuuheita paksuja ripsiä ja omat ripseni ovat onnettoman hentoiset ja melko lyhyet. Testailen usein ripsivärejä niin, että laitan niitä mahdollisimman monta kerrosta ja katson kuinka monta kerrosta sitä on mahdollista kerrostaa. Total Temptation-ripsiväriä on mahdollista laittaa useita, useita kerroksia ja ripset eivät mene helposti klippiin. Harja on mielestäni hyvä erottelemaan ripsiä.

Ripsivärissä on mieto tuoksu, joka voi jakaa mielipiteitä. Itse en ole oikeastaan huomannut käytössä mitään tuoksua ja kerkesin jo unohtamaan koko asian, kunnes törmäsin tuoksumainintaan toisessa blogiarvostelussa.

Maybelline Total Temptation4pieni.jpgMaybelline Total Temptation3pieni.jpg

Ripsiväri on minusta hyvä, se antaa runsaasti tuuheutta, se ei varise päivän aikana ja kunnon pohjustuksella se pysyy suttaantumatta, mutta toisaalta se ei aiheuttanut mitään mieletöntä wau-efektiä. Toisaalta en ole vielä moneen sellaiseen ripsiväriin törmännyt, jossa kaikki toivomani kriteerit täyttyisivät. Total Tempation toimii silti arkiripsivärinä hyvin ja voisin ostaa sen uudelleen.

Tuotetta on saatavilla mm *täällä.

*tuote saatu testiin

*affiliate-linkki

Kauneus Meikki Testit