SUOSITUS: UUSI ALKU IHOLLESI - VERKKOVALMENNUS

*mainoslinkki/ kurssi saatu blogin kautta

Koin viime vuoden loppupuolella todellisen herätyksen kosmetiikan raaka-aineista, sillä osallistuin *TWIST BE UUSI ALKU IHOLLESI - VERKKOVALMENNUKSEEN ja aloin valmennuksen jälkeen katsomaan kosmetiikkaa ihan uusin silmin. 

Uusi alku ihollesi on kolmen naisen; Katin, Veeran ja Susannan kehittämä ihonhoidon ja kosmetiikan verkkovalmennus, jossa teoria selitetään ymmärrettävästi ja kumotaan väärinkäsityksiä ihonhoidosta. Verkkovalmennus on kaikille ja kaikenikäisille sopiva ja valmennuksessa käydään läpi ihon kokonaisvaltaista hoitoa aina ihon biologiasta asti sen oikeanlaiseen ravitsemiseen. Kurssilla opitaan mm. miten raaka-aineet ja elintavat vaikuttavat ihoon ja miten muillakin kuin kosmetiikalla voi vaikuttaa ihon kuntoon. 

 

 

 

Koska ihoni on ollut suht hyvä pintakuivuutta lukuun ottamatta, olen luottanut liikaa siihen, miltä tuote tuntuu ihollani, enkä ole perehtynyt tarkemmalla tasolla raaka-aineisiin ja niiden pitoisuuksiin. En ole esimerkiksi kyseenalaistanut, että onko mainostettua raaka-ainetta tuotteessa nimeksikään ihonhoidon kannalta tai sisältääkö tuotteet ns. pahiksia. Valmennuksen avulla tajusin millaista roskaa meille välillä markkinoidaan. Roska kuulostaa karulta sanalta, mutta kurssilla verrataankin kosmetiikkaa roskaruokaan - sillä elää mutta se ei ravitse. 

Vaikka olen ollut kosmetiikan parissa enemmän ja vähemmän tekemisisissä vuosien ajan ja valmennuksessa oli paljon tuttua asiaa, niin löysin sieltä myös paljon vinkkejä ja oivalluksia. Mielenkiintoisin asia oli kuitenkin tämä osuus raaka-aineista ja se, että oppii tunnistamaan ns. hyvikset ja pahikset. Kurssin avulla oppii esimerkiksi ymmärtämään milloin kosmetiikkatuotteessa maksaa turhasta, mistä kannattaa maksaa ja mitkä raaka-aineet hoitavat aidosti ihoa, eivätkä vain tee sitä tunnetta iholle. 

Kurssin kehittäjillä on vuosien kokemus kosmetiikka-alalla työskentelystä, he ovat opiskelleet ihon biologiaa, kosmetiikan valmistamista ja he ovat kauppatieteiden maistereita. Kurssi on tehty selkeäksi ja oppien avulla on helppo lähteä tutkimaan omia tai kaupan hyllyillä olevia purkkeja. Myönnän, että itsellenikin raaka-aineiden syvempi ymmärtäminen on ollut haasteellista, mutta muutamalla perusjutulla pääsee jo pitkälle kosmetiikkatuotteiden sisällön ymmärtämisessä.

 

 

Uusi alku ihollesi verkkovalmennuksen kesto on 3 kk. Valmennuksen hinta on normaalisti 127€, mutta tammikuun loppuun kurssi on tarjouksessa hintaan 97€. Kussin myötä pääsee jäseneksi Facebook-ryhmään, josta saa lisävinkkejä ja sieltä voi itse kysellä vinkkejä tai tuotesuosituksia.

Voin lämpimästi suositella kurssia kaikille ihonhoidosta ja kosmetiikasta kiinnostuneille. Itse koin kurssin hyvin informatiiviseksi ja siellä on tietoa, mihin palaan aika ajoin tarkistaessani esimerkiksi tuotteiden raaka-ainelistoja. 

Kuten naiset varoittivat etukäteen, valmennuksen jälkeen voi käydä niin, että omat purkit tekee mieli laittaa vaihtoon. Itse hurahdin kurssin jälkeen mm. viherjauheisiin ja luonnonkosmetiikkaan, joten tulevaisuudessa tulette näkemään enemmän postauksia luonnonkosmetiikan tuotteista.

Uusi alku ihollesi verkkovalmennus on saatavilla *täällä.

 

 

Kommentoi