Se on täällä! Tätä on niin odotettu (aurinkoa, ei Hesen hampparitarjousta)!

Kummallista miten valo lopulta vaikuttaakaan ihmiseen. Siinä missä eilisen illan tunnelmat vastasivat hyvin eilistä säätä (katso tuota surkeutta alla), oli tänään heti aamusta asti toinen tyyli maailmantarkasteluun. Miten ihanaa tämä onkaan! Kyllä tämä tästä!

Vaihdoimme tänään ystäväni kanssa ajatuksia aiheeseen liittyen. Molemmille tuntui olevan täysin normaalia, että vaikka mitään erityistä ei olekaan sattunut, joskus vain iskee sunnuntaiblues, jonka kanssa menee nukkumaan (välillä dramaattisesti ajattelen, että tältä varmaan tuntuisi, mikäli vuosikaudet istuisi yksin maailman laidalla, eikä kukaan ymmärtäisi kysyä mitä kuuluu. Hohhoijaa.). Aamulla tuo kaikki on kuitenkin menneen talven lumia, ja pahimmat murheenmitättömyydet on nukuttu pois. 

Ennen en ollut asian kanssa ihan näin ok, mutta koska alan jo tietää itseni, tiedän myös milloin on parasta poistua märehtimästä makuuhuoneen puolelle (ei nimittäin ole kovin monta asiaa, johon uni ei auttaisi). Antaa yön hoitaa. Sitäpaitsi, tykkään siitä ajatuksesta, että jokainen päivä on mahdollisesti se elämäsi paras – ja sen mukaisesti yritän aamuisin lähteä liikkelle. Innostuuhan sitä pienemmästäkin. Tänään tästä ei juuri tarvinnut muistutella – aurinko oli puolellani, ja se riitti.

Ai vitsit mikä alkuviikko! Vaikka muutto menikin mallikkaasti, olisi yksi sunnuntai lisää viikkoon ollut paikallaan. Maailma ei kuitenkaan vastannut huutooni, vaan maanantai saapui aivan ajallaan. 

Kohta viikon kestäneestä tohinasta on seurannut pieni aivohäly – päätä pakottaa ja iltaisin rauhoittuminen tuntuu tavanomaista työläämmälle. Ajatukset tuntuvat ihan kuhisevan – tarjolla on mitä moninaisempia mielenliikkeitä, eikä pääni jätä tehokkuuspäissään niistä yhtään huomioimatta! Tilanne ei äkkiseltään ole paha, mutta huomatessaan kokkaavansa lounaaksi linssisoppaa ja unohtavansa siitä linssit, voi tehdä tarkistuslaskelmia järjen tilasta.

Tänään alkoi riittää, ja päätinkin omistaa koko illan rauhoittumiselle. Päädyin tyhjentämään poukkoilevia ajatuksia paperille. Lopputuloksena oli muutama erilainen lista, satunnainen yksittäinen ajatus paperinnurkassa ja hyvä hetki keittiön pöydän äärellä. Ja niin paljon rennompi mieli! Tekemättömät tekemiset järjestyivät loppuviikon agendalle kohtuullisella aikataululla ja nyt itseasiassa tuntuu sille, että kyllä tämä tästä. 

Hassua on se, miten näin yksinkertainen työkalu meinaa unohtua silloin, kun siitä olisi eniten hyötyä. Varsinkin tässä tapauksessa, kun sitä on harrastanut lähes aina. Listojen kirjoittelu ja muistiinpanojen tekeminen on nimittäin kulkenut matkassa lähes siitä saakka, kun ekaluokalla opittu kirjoitustaito hioutui riittävälle tasolle. Pienempänä lomalle lähtiessä listasin kapsäkin sisällön (kirja, 6 paria sukkia, neljän tuulen hattu ja laskettelulasit), ja hieman myöhemmällä iällä kokeista saatuja numeroita. Älyttömin projektini tähän saakka taitaa edelleen olla jokaisen saapuneen tekstiviestin muistiinkirjoitus. Vielä yläasteellakin Tiimarista hamstratut vihkot pursusivat vimmalla kerättyjä, 160 merkin kuulumisia avaavine lisäkommentteineen – joita muuten saattoi olla harkitut otteet viestistä, jonka itse olin juuri lähettänyt, tai tilannekatsaus minun ja vastaviestittelijän suhteesta. Oh my…

Tekstiviestien kohdalla teknologia on jo ajanut tarpeeni tasolle, mutta TO DO -listojen kohdalla paras työkalu on edelleen ihan paperinen vihkonen. Nakkasin äsken laukkuuni muutaman muun vihkon lisäksi vielä yhden uuden – ihan vain ajatuksille. Näkyköön pääni sisäinen hälinä jatkossa enemmän sen sivuilla, vähemmän keittiössä.