Huonoja uutisia

sota.jpg

Lehdissä on kuulemma 17 huonoa uutista yhtä hyvää kohti. Viimeisimpien vuosikymmenien aikana ei ole ollut muutosta siinä, minkälaiset uutisaiheet ihmisiä eniten kiinnostavat. Niitä ovat muun muassa sodat, luonnonkatastrofit ja rikokset. Erään teorian mukaan ihmisen aivot ovat kehittyneet jo metsästäjä-keräilijä -aikakaudella niin, että huolestuttavat tiedot saavat meidät myönteisiä asioita helpommin valppaaksi. Alun perin tämä on liittynyt jokapäiväiseen selviämiseen. Jos keräilijäihmisen arkeen on tullut pienikin negatiivinen poikkeus, se on pitänyt välittömästi huomioida, jotta voisi säilyä hengissä. Jos tähän teoriaan on uskominen, aivoissamme ei ole tapahtunut huonojen uutisten suhteen uudelleenohjautumista tuhansiin vuosiin.

Tänään Sanomatalossa Helsingissä oli viimeistä päivää nähtävillä World Press Photon esittäminä vuoden 2014 parhaat uutiskuvat. Kävin katsomassa näyttelyn. Kun olin katsonut kymmeniä kuvia sodista, pakolaisleireiltä, sairaaloista, ruumiista, kaltoin kohtelusta ja itkusta, tuli eteeni kuvasarja pikkutytöistä jotka leikkivät keskenään ulkona. Mustavalkoinen hienosti kuvattu sarja iloisista tytöistä ei enää kiinnostanut minua. Missä sarjassa sellainen kuva voi saada parhaan uutiskuvan palkinnon?

Kesämökkikuntani Kuhmoisten sanomalehti ilmestyy kerran viikossa. Kuhmoisten sanomissa on yleensä vain hyviä uutisia. Kyseisessä kunnassa asuu noin 2400 ihmistä. Ei sellaisen ihmisjoukon keskellä tapahdu mitään uutiskynnyksen ylittävää kamalaa viikoittain. Mutta kun uutiset toisista kaupungeista ja toisista maista tulevat luoksemme sekunneissa, huomaan minäkin pelkääväni sotaa, työttömyyttä, talouden pettämistä, sairauttakin vain siksi, että lehdissä ei puhuta muusta. Ihmisten stressihormonitaso saattaa nousta päivittäin uutisotsikoita lukiessa.

Tapasin miehen, joka ei ollut vuosiin lukenut lehtiä, kuunnellut radiota tai katsonut televisiota. Syyksi hän sanoi huonojen uutisten aiheuttaman mielipahan. Huomasin ärsyyntyväni siitä, koska koen, että meillä on kuitenkin velvollisuus ottaa selvää, jotta tietäisimme ja toimisimme. Samalla ymmärsin miestä vallan hyvin. Tänään näkemäni uutiskuvat olivat kaikki totta. Niistä näki, että on ihmisiä joilla ei ole mahdollisuutta paeta huonoja uutisia. Heidän elämänsä on palkintokuva huonosta uutisesta. Ja jonnekin noidenkin kuvien ihmiset koettavat ehkä päässään paeta. Johonkin ajatukseen missä on toivoa.

Nanna H.

 

Hyvinvointi Mieli Uutiset ja yhteiskunta

Pidän aina lähellä

InstagramCapture_8bde0cf2-3d7b-4b94-b9d6-bcfae50a7599.jpg

 

Ruumilliisuus ei ole mitään helpompia käsitteitä. Että mitä ihmisen ruumis on, mitä minun ruumiini on. Minun on helppo kuvailla ja ihmetellä sitä biologian kautta, että miten ihmeellisesti se toimii ja korjaa itseään ja että olen ollut kovin terve ja säästynyt isommilta onnettomuuksilta. Että olen lihonnut ja laihtunut silloin tällöin ja olen huomannut oikeastaan molemmat vasta jälkeenpäin. Mutta että mitä tarkoittaa kokemus fyysisestä minusta? Mitä osaa varsinaisesta minusta se edustaa? 

Raamatun mukaan ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Mitähän sillä yritetään sanoa? Tarkoittaako se että ruumis olisi pyhä? Ei välttämättä. Mutta jos siinä on jotain pyhää, siitä voi mielestäni löytää ihan hyviä ajatuksia omaan ruumiillisuuteensa. Pyhiä asioita kun yleensä ottaen halutaan kunnioittaa ja kohdella arvokkaasti. Pyhän ulkomuodolla ei ole oikeastaan väliä, sillä on itseisarvo.

Usein koskettamista pelätään – pelätään, että kosketus olisi likainen. Se on ihan tervettä johonkin pisteeseen asti. Koskettamisen tapa on kuitenkin opittavissa, uskon niin. Se lähtee pienestä ihmisestä, miten häntä pienenä kosketaan. Miten minua kosketaan nuorena, aikuisena? Kuka pitäisi sylissä aikuista? kysyi Nanna.

Uskoisin, että useimmilla meillä on tarve tulla pidetyksi, kosketetuksi – saada kokemus siitä, että on ihmiselle ihminen. Saatamme tiedostamattamme myös välttää kosketusta asioihin ja ihmisiin. Sen kohdalle olisi hyvä pysähtyä. Millä perusteilla niin teen? Se voi johtua todellisista kokemuksista tai vääristyneistä mielikuvista. Sillä voi olla hyvät, mutta sillä voi olla myös erittäin huonot perusteet. 

Minua nykyään vähän harmittaa se, etten aikanani osallistunut koulun tanssitunneille. Olen vasta jälkeenpäin tajunnut, miten turvallinen paikka se olisi opetella toisen ja tuntemattomankin ihmisen kunnioittavaa koskettamista. Onneksi sellaisia mahdollisuuksia on myös myöhemmin.

-Juudit

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli