Asioita, joita halusin ja joita en ja mitä niille tapahtui

IMG_0912-001.JPG

Toivoin, että elämäni pysyisi värikkäänä

Tiian tavoin minäkin käännän päätäni skeittilaudan äänen suuntaan ja Toimituskin esitti kysymyksen. Minä vastaan:

On asioita, joita toivoin tekeväni vielä tämän ikäisenä ja joita edelleen teen:

Tasapainoilen katukiveyksen reunaa pitkin ja kävellessäni otan hyppyaskeleita suoraan eteenpäin tai sivuittain. Nautin ”tulikylmästä” vedestä – vesi on tarpeeksi kylmää, kun hana, josta vesi tulee, menee huuruun. En tupakoi, enkä käytä alkoholia. Soitan ja laulan, innostun uusista kielistä ja priorisoin reissumahdollisuuksien perusteella paljon elämääni ja valintojani.

On myös asioita, joita toivoin tekeväni vielä tämän ikäisenä, mutta en enää tee:

En enää ajattele, että vanhemmat ovat velvollisia olemaan täydellisiä ja kantamaan vastuun siitä, jos eivät onnistu. En lue paljon kirjoja enkä luota alkuasetelmana kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. En myöskään tuomitse naisia, jotka haluavat olla pappeja ja ihmisiä, jotka rakastavat toista ihmistä sukupuolesta välittämättä.

Sitten on asioita, joita en toivonut tekeväni tämän ikäisenä, mutta teen silti.

Vietän paljon aikaa tietokoneella ja opiskelen kasvatustieteitä (ja haaveilen valmistumisenpelossa kaikennäköisistä sivuaineista). Tutustun vieläkin nopeasti, mutta pelkään edelleen lähelle päästämistä. Kuvittelen tietäväni paremmin.

Ja vielä on asioita, joita en toivonut tekeväni tämän ikäisenä, enkä niitä edelleenkään tee.

En ole oppinut ymmärtämään, miksi minun pitäisi hyväksyä aikuisten tekemisiä ja sanomisia vain siksi, että he ovat aikuisia. En ole tosiasioiden tiedostamisesta huolimatta luovuttanut haaveestani tasa-arvoisemmasta ja paremminvoivasta maailmasta.

-Juudit

ps. Kurssilla piti kertoa terveisiä minulle 7-vuoden päästä. Minä sanoin että ”Älä kyynisty!”. Sitten 7 vuoden päässä oleva minä sai vastata nykyminälle – se vastasi että ”Ite kyynistyit”.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Ensimmäinen nainen

matteus_pentti_raamatunhenkilot_magdalanmaria_web1.jpg

Kohtaaminen oli ollut käänteentekevä. Elämäsi suunta oli muuttunut. Olit voinut jättää asioita taaksesi. Päätit liittyä seuraan. 

Maria, sinä nainen Galilean Magdalasta.

Kerrotaan, että sinä seurasit Jeesusta myös tämän viimeisellä matkalla Jerusalemiin. Seisot lähellä rististä. Kuljit mukana, eläydyit, näit kaiken.

Sinä sait ensimmäisenä ihmisenä olla todistamassa Jeesuksen ylönousemusta. Sapatin jälken ensimmäsen päivän aamuna menit haudalle ja löysit tyhjän haudan. Ne muut olivat paenneet kuka minnekin. He pelkäsivät. Mutta sinä  olit rohkea.

Mistä sait sen kaiken voiman, rohkeuden? Miten koit yksinäisyyden? Pelon?

Mutta et löytänyt vain tyhjää hautaa. Pääsiäiskertomukset kertovata miten itkit ja miten sinua lohdutettiin. Juuri tämä kohtaaminen kuvaa minulle parhaiten sitä, millainen Jumala tänäänkin on. Tulee, koskettaa, juttelee. Ensin sinäkään et tunnistanut ylösnoussutta. Vasta kun hän puhui sinulle,  tunnistit tutun äänen. Kaikista maailman ihmisitä sinä olit ensimmäinen, kenen kanssa Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen jutteli.

Sait tehtävän. Jeesus lähetti sinut kertomaan paenneille ja pelokkaille opetuslapsille, mitä olit haudalla elänyt todeksi. Sinä olit se, joka lähti viemään ihmeellistä pääsiäisen viestiä: kuolema on voitettu. Samaa yksinkertaista viestiä, jota minäkin osaltani tänään kerron. Voin kuvitella riemusi ja sen synnyttämän voiman.

Sitten sinä katoat. Evankelistat eivät kerro sinusta enää mitään. Minne jouduit? Miksi sinusta vaiettiin? Jumalan valtakunnan elämä laskettiin kirjoituksissa ja traditiossa toisten harteille. Kaiken tämän kokemasi jälkeen sinua ei enää tarvittu. Ei sinua eikä monia monia muitakaan, koska he olivat naisia. On kuitenkin arveltu, että toimit varhaisen kirkon johtajana yhdessä Pietarin kanssa.  

Kirkkoisä Augustinus sanoi sinusta, että olit ”apostolien apostoli”, koska juuri sinut lähetettiin viemään viestiä Jeesuksen ylönousemuksesta muille opetuslapsille. Olit ja olet esikuva minulle ja monelle. Olit rohkea, toimit, et mahtunut rakenteisiin.

Tänäkin pääsiäisenä haluan liittyä juuri sinun seuraasi. Tartutat minuun riemuasi, rohkeuttasi, luottamusta.

Maria, sinä nainen Galilean Magdalasta.

Mari Inka
Kuva: Matteus Pentti

Hyvinvointi Hyvä olo Kirjat Syvällistä