Paastossa tulisi miettiä omaa itseä ja mitä minun pitäisi tehdä, jotta kasvaisin.
Siksipä, kun minut haastettiin paastoon, katseeni kääntyy tiukasti itseeni. Itsekkäästi. Kyllä.
Kuka minä olen tänä vuonna? Mitä olen aiemmin oppinut?

Tiedän, että minuun ei tehoa syyllistäminen. Syyllistän itseni ties millä jo, joten kuormaani en kaipaa yhtään mitään uutta.En aio tehdä tänä vuonna listaa parannuksista tai synneistäni. Tänä vuonna aioin paaston aikana entistä tehokkaammin keskittyä siihen, että voin hyvin.

Miksi?

Koska olen huomannut, että kun voin huonosti, ympärillänikin voidaan huonosti. Kun en kuuntele itseäni, en kuuntele enää muitakaan. Maailman ongelmat lakkaavat koskettamasta ja kyynisyys tulee toivon tielle. Maailma ei parane pala kerrallaan, vaan tuhoutuu ja on turha tehdä mitään.

Tämä on minun haasteeni, ehkä ei kenenkään muun. Mutta sanotaan, että itsetuntemuksen kautta, tulee lähemmäksi Jumalaan, on avoimempi Hänen suunnitelmaansa kohtaan. Kunnioittaa sitä, miksi minut on luotu.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, 
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen. 
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, 
muotoni kuin syvällä maan alla, 
mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. 
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, 
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
olivat kaikki päiväni jo luodut.

Herran haltuun siis ympäristö, paremmat valinnat ja minä.

-Ulla O.