Kaksi vaihtoehtoista kuvausta tämän päivän aamusta:

Tältä aamuni näytti.

1. Herätä hitaasti ja viivytellen. Katsoa ikkunasta kauniita, huurteisia puita ja vähitellen vaalenevaa, pastellinsävyissä kylpevää taivasta. Sisällä riittää lämmintä, vaikka ulkona on pakkanen. Todeta, että tänään voi hyvin pitää kotipäivän, eipähän tarvitse käydä suihkussakaan. Tuntea kiitollisuutta omasta paikasta. Tassutella keittiöön, panna espressopannu ja maitokattila hellalle. Juoda maitokahvit suklaan kera. Istua hämärässä, yhden kynttilän valossa. Kuunnella aamuhartaus, kaunis tenori laulaa ”Oi, ethän meitä Herrani, milloinkaan yksin heitä”. Avata tietokone ja siirtyä siihen tilaan, jossa gradun kirjoittaminen etenee. 
 

Ja tältä minä näytin.
(Valitsin tämän kuvan vuoksi blogin kategoriaksi ”Muu kauneus”…huomaa kipeä finni nenän alla.)

2. Herätä hitaasti, huonosti nukutun yön jälkeen, takaraivossa kaikki painajaiset. Ei kiinnosta herätä, mutta ei myöskään palata unien maailmaan. Katsoa ikkunasta hädin tuskin auringolle periksi antavaa pohjoisen pimeyttä. Mittariin vilkaisematta tietää, että ulkona on liki kolmekymmentä astetta pakkasta. Olo on nihkeä yön kieriskelyjen jälkeen, pitäisi mennä suihkuun, mutta ainut toimiva suihku on kylmässä ulkosaunassa. Silmät rähmässä horjahdella keittiöön, putsata eilisen kahvin jämät pannusta roskikseen, jotta saa uudet tulelle. Kaupassa on ollut terveysajatus päällimmäisenä, suklaa on yli 70 prosenttista. Yrittää kuunnella aamuhartautta, mutta hartauden pitäjällä on puheessaan ahdistava nuotti. Avata tietokone ja selata facebookin uutisvirtaa. Tuntea olevansa kaukana sieltä, missä oma elämä on.

Voinko valita näkökulman aamuuni ja elämääni? Vaikka lähes aina kykenen näkemään kaiken sen, mikä on hyvin, niin sen tunteminen on väilillä täysin mahdotonta. Kognitiivisen pyskoterapian perusajatus menee jotenkin niin, että ihminen ei voi vaikuttaa tunteisiinsa, hänen on vaikea vaikuttaa ajatuksiinsakaan, mutta toimintaansa hän pystyy aina vaikuttamaan. Toiminta puolestaan vaikuttaa sekä ajatuksiin että tunteisiin.

Enää tarvitsee voimaa vaikuttaa toimintaansa. Käy mielessä aamun laulu: ”Oi, ethän meitä Herrani, milloinkaan yksin heitä”.

– Mirka Maaria (jonka päivä oli lopulta hyvä ja joka jatkossa vuorottelee Mari Inkan kanssa blogisssa aina perjantaisin) 

Kuvat: Mirka Seppälä