Olipa kerran väittely sukupuolineutraalista avioliitosta kirkossa

counter-argument-640x480.jpgOlipa kerran kaksi kristittyä. He keskustelivat sukupuolineutraalista avioliittolaista suhteessa omaan uskoonsa.

– Miksi avioliitto pitäisi olla vain yhden miehen ja naisen välinen liitto?

– Koska se on Jumalan tahto.

– Mistä sä tiedät Jumalan tahdon?

– Koska Jumala puhuu Raamatussa.

– No missä Raamatussa sanotaan, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto?

– Luomiskertomuksessa Jumala luo miehen ja naisen, ja nämä tulevat yhdeksi lihaksi, naisen takia mies jättää vanhempansa. Ja kaikki muutkin esimerkit parisuhteista ovat miehen ja naisen välisiä.

– Joo-o, mutta edelleenkään ei ole kohtaa, missä sanottaisiin, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Sitä paitsi Raamatussa on esimerkkejä toisenlaisistakin suhteista, on montaa vaimoa yhdellä miehellä, on tyttäriä, jotka raiskaavat isänsä, jotta saisivat lapsia… Raamatussa ei taideta edes mainita sanaa ’avioliitto’.

– No kyllä sä tiedät, mitä mä tarkotan, läpi Raamatun yhden miehen ja naisen välinen liitto on kuitenkin se ideaali, ja Paavali sanoo selvästi, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät ole hyvä asia.

– En itse asiassa tiedä. Minusta se on tulkintaa, jos näet jotain tuollaista siellä, se on omien ihanteiden ja tottumusten heijastamista Raamatun teksteihin. Ja Paavali odotti maailmanloppua joka tapauksessa, ei sitä kiinnostanut enää maanpäällinen elämä. Ja se puhuu sen ajan alistussuhteista, missä mies näyttää toiselle sosiaalista alemmuutta alistamalla tämän penetroitavaksi. Ei me voida elää 2000 vuotta vanhan kulttuurin tiedon ja tottumusten puitteissa.

– Miksei voida? Jos se Raamatun ajan meininki just kertoo siitä, millainen on hyvä yhteiskunta? Ja miten sä selität sen, että Paavali kielsi myös naisten väliset suhteet?

– Oletko sä valmis ottamaan vaikka orjuuden takaisin? Se on sun mielestä Jumalan tahtoa myös? Naisten välisistä suhteista ei kirjoiteta Raamatussa paljonkaan, koska kirjoittajat ovat olleet patriarkaalisen yhteiskunnan jäseniä, ja siten kiinnostuneita lähinnä miehiä koskevista asioista. Pointsit Paavalille, että on edes tajunnut, että on naisia, jotka tykkäävät naisista. Mutta en mä uskoani Paavalin sanoihin muutenkaan perusta. Kaikki Paavalin tekstit, ja muut tekstit Raamatussa on moneen kertaan editoituja, epätäydellisiä, inhimillisiä ja siten erehtyviä ja kertovat enemmän aikansa käsityksistä kuin Jumalasta.

– No mut mistä ihmiset sitten voi ikinä olla varmoja, jos kaikki Raamatussa on tulkinnallista? Ei kai voi odottaa, että ihmiset lukee Raamattua ja osaa heijastaa sen kaiken muinaisen Lähi-idän kulttuuriin?

– Ihmiset osaa käyttää omaa järkeään,empatiakykyään ja oikeudentajuaan. Eikä tarvi olla varma uskossa, se olisi tietämistä. Sä väistit kysymyksen orjuudesta.

– Miten niin osaa käyttää oikeudentajua? Oikeudentaju on opittu, ja minusta se on opittu juuri kristillisistä arvoista, jotka on johdettu Raamatusta.

– No mutta kun Raamatusta voi johtaa aika monenlaisia arvoja.

– Mä kuitenkin uskon, että Jumala tahtoo avioliiton olevan miehen ja naisen välinen.

– Minä uskon puolestani, että Jumala tahtoo meidän haastavan totuttuja näkemyksiämme niin kuin Jeesus haastoi oman yhteiskuntansa normit, enkä näe, että Jumalalla voisi olla mitään samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan

Ja niin he uskoivat eri tavoin, kumpikaan sen paremmin tietämättä, kristittyinä, elämänsä loppuun asti.

***

Tällä tarinalla on opetuksia. Mikä on sen opetus sinulle?

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Kahdeksan kiloa vahvempana

uusi_aika.jpg

Uuden vuoden kunniaksi aloitin uudessa työssä. Tai uusvanhassa. Lähdin täältä samaisesta mestasta neljä vuotta sitten.

Minä luulin tuntevani vanhan työpaikan kuviot kutakuinkin ja vanha työpaikka minut. Paljon on kuitenkin muuttunut. Kirkossa. Yhteiskunnassa. Minussa.

 

Lähdin täältä vuoden  2009 lopussa. Sinä vuonna kirkosta erosi 43 650 henkilöä. Viime vuonna eroajia oli 50 282. Jäsenmäärä tippuu kokoajan. Se tuo uusia haasteita kirkolle. Työpaikalleni kirkkohallitukselle.

Organisaatio on muuttunut, työnkuvani on erilainen kuin silloin taannoin. Moni työkaveri on vaihtunut ja kaikki avainhahmot eli pomot. En minä edes tajua vielä mikä kaikki täällä on eri tavoin. Tutut kasvot helpottavat kuitenkin tutustumista. Ja tuttujen kasvojen iloiset halaukset.

En itsekään koe olevani ihan sama. Neljässä vuodessa oma elämäni on muuttunut paljon. Vuodet ovat tuoneet 8 kg lisää.   Ajanmukaisesti minua hävettää se ja toivon pääseväni kiloista eroon. Ne kilot pitävät sisällään kuitenkin paljon.  Raskauden, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Lapsen, jonka ei pitänyt olla mahdollista.  Talon, jonka ei olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla meille mahdollista.

Kun täältä lähdin, en tiennyt mitään pihasuunnittelusta tai laminaattien eroista. En siitä, miten eri näköisiä ja erilaisia laattoja on olemassa. Ja ennen kaikkea eri hintaisia. En tiennyt kuinka kivuliasta on synnyttää ja kuinka koville ottaa kasvattaa tahdonvoimaista prinsessakeijukaista.

En tiennyt, millaisia parisuhteen kiemurat voivat olla talon rakennuksessa enkä millaisia kaikkia tarinoita ihmiset kertovat paripsykoterapeutin vastaanotolla.  

En ollut antanut anteeksi isälleni. Niin, koska en ollut käynyt hänen kanssaan vielä tähän mennessä suurinta itsenäistymistaistelua.

En ollut kirjoittanut  yhtäkään blogia, enkä seurannut Sini Saarelan taistoa. En tiennyt, että talo voi tulla maksamaan niin paljon, että päädyn aika-ajoin leipäjonoon siitä huolimatta, että teen montaakin työtä. En tiennyt, että leipäjonossa voi kohdata ns. tavallisia ihmisiä, joiksi itsenikin kaikesta huolimatta luokittelen.

En tiennyt, että Jumala todella pitää omistaan huolen ja lähettää inhimillisesti katsoen kummallisesti ruokaa ja vaatteita. Ja myötätuntoa. Kaikkia pelastusarmeijan kolmea s:ää: soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Niitä olen saanut osakseni viimeisten vuosien aikana.

Viimeksi kun olin täällä, elin keskiluokkaista elämää. Ostin uusia vaatteita, kävin ravintolassa syömässä ja tein perhelomia ulkomaille – jopa pari kertaa vuodessa. Neljässä vuodessa olen tottunut siihen, ettei se ole minun elämääni nyt. En tiedä voiko olla enää koskaan.

Leipäjonojen vanhusten katseet ovat piirtyneet verkkokalvolleni. Täällä hyvinvointivaltiossa on paljon niitä, joilla ei ole varaa elää täällä. Näiden neljän vuoden aikana olen saanut tutustua myös todella rikkaisiin. A- ja  b-luokka on olemassa. Niiden leikkauspinnalla  tunnen itseni melkein kuin Siddharda Gautamaksi , jolle näytettiin  palatsin loisto ja köyhien kurjuus.

Se on muuttanut omaa suhdettani rahaan.  En tiedä, voisinko talouteni kohotessa enää palata vanhaan. En tiedä, voinko enää ostaa uusia farkkuja. Vai pitäisikö rahat antaa hänelle, jolla ei ole varaa lääkkeisiin ja ruokaan? Vai pitäisikö yrittää auttaa rakenteisiin pureutumalla? Siddharda valitsi kultaisen keskitien. En tiedä vielä, mitä minä valitsen. Mutta tiedän, että auttaa pitää ja ottaa apua vastaan. Niin ja sitä vastaan on kuljettava, että menestys mitataan rahassa. Se on kirkonkin viesti. Se viesti tuntuu tutulta. Ja hyvältä.

 Siellä missä ihminen on löytänyt merkityksen,  voi sanoa, hänen olevan yläluokkaa, eliittiä. Minäkin taidan olla melkein kuin prinsessa. En sentään ihan keijuprinsessa 🙂

Kun kaksi ihmistä kohtaa vuosien takaa, kohtaamisessa on mukana niin paljon.  Ne jotka tunsivat silloin kerran ja ne jotka kohtaavat nyt. Siksi kai kohtaamiset ovat niin mielenkiintoisia.  On mielenkiintoista tutustua samoihin ihmisiin uudestaan.

Uusvanhassa työpaikassa olen iloinen siitä, että jokin on pysynyt samana. Kellokortti. Tervehdin sitäkin kuin vanhaa ystävää. Kiitos, että olet pysynyt, etkä ole muuttunut piirun vertaa. Iloisena näpyttelen siihen ”sisään” ja myöhemmin ”työasia ulos”.

 

Minna T.

Suhteet Oma elämä Raha Työ