Jaetaanko erossa aina ystävätkin?

 

David De Lossy, Photodisc.jpg

 

Eräs tuttavani joutui aikoinaan järjestämään kahdet ylioppilasjuhlat, koska hänen eronneet vanhempansa eivät voineet olla yhtä aikaa samoissa juhlissa aiheuttamatta mielipahaa nahistelulla. Samalla he pakottivat sukulaiset valitsemaan kumpiin juhliin he tahtovat tulla. Ne sukulaiset, jotka olivat valinneet mennä niihin juhliin, jossa isä oli, olivat äidin mielestä heti mustalla listalla.

Usein ystävät tekevät itse tämän jaon tuttavapariskunnan erotessa. Aiemmin on tavattu molempia, kutsuttu heidät aina yhdessä juhliin. Mutta jos tuttavapariskunnalle tulee ero, ystävät valitsevat puolensa. Enää eron toiselle osapuolelle ei tulekaan kutsuja mihinkään ja ystävät pyytävät ymmärtämään heidän vaikeaa tilannettaan. Kuinka raskasta heille on, kun kaverit erosivat, kuinka se aiheutti heille pettymystä ja heidät on nyt pakotettu valitsemaan pariskunnasta toinen, jonka kanssa jatkaa ystävyyttä. Heidän pettymystään pitäisi sitten jaksaa ymmärtää oma eron keskellä.

Tällaisia tilanteita olen seurannut vuosien saatossa monta kertaa etäämmältä ja aina se jaksaa ällistyttää, miten aikuiset ihmiset jättävät ystäviään näiden erotessa. En ole itse joutunut ystäväpiirin ulkopuolelle, mutta olen ollut se uusi kumppani, johon ei sitten haluta tutustua. Useimmiten yhteisen kaveriporukan ulkopuolelle joutuu se, joka on ollut erossa aloitteellinen osapuoli. Vaikka ihmiset harvemmin tulevat parisuhteessa tien päähän yksin, ero laitetaan sen syyksi, joka päättää sitä ensimmäisenä ääneen vaatia. Jätetty osapuoli saattaa jopa esittää ystäville, että jättäjään ei saa pitää yhteyttä. Ja pettymyksen tunteenpuuskassa demonisoidaan puheissa ex-kumppani täysin. Kuinka kuuntelijan roolissa oleva ystävä osaisi antaa tulisimpien tunteiden lipua ohitseen ilman, että alkaa itsekin syyllistää sitä osapuolta, joka on suhteesta lähtenyt? Mistä löytyisi rohkeutta sanoa jätetylle, että teidän suhteellenne kävi valitettavasti näin, mutta aion jatkossakin olla teidän molempien ystävä? Joskus käy varmasti niinkin, että ystävät huomaavat ystävyyden toimineen pariskunnan yhteisen dynamiikan kautta. Pariskunnan erottua kumpaakaan ei nähdä erillään.

Tiedän joitakin ihmisiä, jotka ovat onnistuneesti pitäneet suhteensa yllä molempiin osapuoliin pariskunnasta heidän eronsa jälkeen, olleet tukemassa molempia eron myllerryksessä ja hyvällä hengessä tutustuneet myöhemmin ystäviensä uusiin puolisoihin. Vaikka eronneet itse eivät enää samoissa juhlissa voisikaan yhtä aikaa olla, niin eivätkö ystävät voisi käydä molempien kodeissa? Miksi ero aiheuttaa usein niin monta eroa?

Nanna H.

Kuva: David De Lossy/Photodisc

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Statuskysymyksiä

WP_20150123_08_51_45_Pro.jpg

Neljän perheen tiskiallas, pyykkitupa ja suihku.

Tiesithän että suomalaisesta suihkusta tulee vettä aivan käsittämättömällä paineella? Ja että netin nopeus on verrattavissa valon vilahtamiseen? Ja se, että sisä- ja ulkolämpötilan välillä voi olla 40 astetta eroa, on jotain todella ihmeellistä? Näin reissun jälkeen ihmettelen aina näitä ehkä noin kuukauden ajan tai vähän yli ja sitten taas pidän niitä itsestäänselvyyksinä, niin kuin olen oppinut olettamaan.

Minä en ole tähän päivään mennessä sitä oppinut ymmärtämään, että miksi ihminen on sellainen, että se tottuu (tarpeellisen yläpuolelle) nousevaan elintasoon. Siinähän ei ole esimerkiksi ympäristön kannalta piiruakaan järkeä. Miksi materia on niin houkuttavaa ja koukuttavaa?

Lilyn toimitus  kyseli eilen ihmisten palkan kokoa ja kommenteissa näkyi pelottavan selkeästi se, miten monella menot olivat automaattisesti nousseet tulojen noustessa. Totta on, että Suomi on kallis maa ihan niin kuin esimerkiksi ruoan suhteen, mutta mielikuvani perusteella totta on myös se, että esimerkiksi kouluissa ja median kautta lapsille nuorille tulevat paineet ja vaatimukset materian suhteen ovat nousseet paljon yli tarpeellisen. Tunnistan molemmat ilmiöt ehdottoman omakohtaisesti.

On kuitenkin myös mielenkiintoista huomata, millaiset asiat nostavat statusta missäkin ympäristössä, yhteisössä ja porukassa. Monessa paikassa se voi olla tietyn brändin tuotteita, mutta vaihtelee suuresti, kiinnitetäänkö huomiota sen tunnettuvuuteen vai omaperäisyyteen, historiaan vai eettisyyteen, materiaaliin tai designiin, luonnonmukaisuuteen tai huipputeknologiaan.

Viimeksi viikonloppuna totesimme ystäväni kanssa tanssilattiaa katsellessamme että ulkopuolisuutta kokee jokainen. Materialla voi olla helppo piilottaa (tai vaihtoehtoisesti korostaa) pintapuolista ulkopuolisuutta mutta sisäiseen ulkopuolisuuteen se vaikuttaa ratkaisevasti tai ainakaan kovin pitkäaikaisesti harvoin. Sisäinen ulkopuolisuuden kokemus on käsitykseni mukaan joka ikisellä ihmisellä. Siksi minusta olisi myös mahdollista että samaa kokemusta nimittäisi ainutlaatuisuudeksi, tai jaksaisi muistuttaa itselleen aina silloin tällöin että olemme yhdessä yksin.

Voi, kun osaisimme nähdä vaatimusten taakse. Voi, kun osaisimme irrottaa turhista ja tarpeettomista odotuksista. Voi, kun olisi helpompaa muistaa että en ole ainoa, joka kokee olevansa yksin tämän tai tuon asian kanssa. Voi, kun puhuessamme osaisimme jättää oletukset ja toisen puolesta puhumiset mahdollisimman vähiin. Voi, kun toisinaan pysähtyisimme aivan arjessa kuuntelemaan ja kysymään sen kaikkein eniten kohtaamamme ihmisen kuulumisia ja ajatuksia. Sanomaan vaikka hei, niin kuin Hemuli eilen ehdotti.

Auringon vaikutus asenteeseen on valtava. Toivottavasti tulevana keväänä sitä riittää. Toivottavasti pilvisinä päivinä löytyy muunlaista aurinkoa.

-Juudit

Hyvinvointi Mieli Raha