Minun elämääni musiikki on tullut aluksi perheen, radion ja seurojen kautta. Kotona oli lähes aina Yle Ykkönen päällä ja se sammutettiin lähinnä kun lauantain Knallin ja sateenvarjon jälkeen alkoi jazz-tuokio. Kotona kuunneltiin ja soitettiin klassista musiikkia, pianoa ja viulua, vähän kitaraa.

Musiikin määrä arviolta kolminkertaistui kun siirryin musiikkiluokille. Kasvoimme yhdessä tiiviinä luokkana kolmannesta yhdeksänteen ja jälkeenpäin ajatellen mieleen on jäänyt kohtalaisen harvoja ristiriitaisuuden tunteita. Koulun musiikintunneilla kun keskityttiin lähinnä musiikkiin, jota muussa elämässä pidin itselleni sopimattomana ja syntisenä. Olen kiitollinen opettajilleni ja vanhemmilleni tuosta mahdollisuudesta tutustua musiikin rikkauteen.

Rauhanyhdistyksen pyhäkoulussa, päiväkerhossa, raamattuluokassa, nuorten illoissa, seuroissa ja SRK:n leireillä lauletaan paljon. Paljo laulaminen keskittyy Siionin lauluihin ja virsiin. Kansanlaulut, lastenlaulut, klassinen ja marssimusiikki yleisesti ottaen sopivat muuksi oheismateriaaliksi.

Yksi ensimmäisiä toteutuneita haaveitani on seurasäestäminen. Se laulu kulkee mukanani aina. Seuroissa laulu on kohtuullisen puhdasta ja voimakasta, onhan iso osa tottunut laulamaan säännöllisesti. Sillä on käsittämätön yhteensitova ja mukanaan kuljettava vaikutus.

Olin vilpittömän hämmästynyt kun ensimmäistä kertaa seuroihin tullut luokkatoverini kommentoi Siionin lauluja surullisiksi. Olin aina oppinut ajattelemaan että todellinen onni on toispuoleista ja lauluissa taas kuvataan tosi paljon taivaskaipuuta. Vaikka sävelmät ovat pääsääntöisesti hyvinkin haikeita ja mollivoittoisia, mennään niissä siis askel lähemmäksi sitä, mitä eniten tavoitellaan.

Vanhoillislestadiolaisen kulttuurikasvatuksen tuotteena tulee hauskoja sattumuksia. Olen ehkä 15 vuotta tiennyt että ”All you need is love” on Beatlesin kappale mutta kuulin sen ensimmäisen kerran viime viikolla.

Kaiken tähän asti saamani musiikkikasvatuksen ja –kokemuksen tuloksena musiikista on tullut jatkuvasti fyysisempi kokemus. Pääsin tänä syksynä tekemään kuorossa oopperaa ja esitysten jälkeinen uupumus on aika vaikuttava tunne. Tunteet kun heittelevät laidasta laitaan eikä osaa olla elämättä mukana. Mittaamattoman tärkeää on ollut myös vapautuminen liikkumiseen ja tanssimiseen musiikin kanssa.

Musiikilla on aina ollut minulle hengellinen merkitys, aina sillä on ollut myös muita merkityksiä. Se on puhunut puolestani erityisesti monenlaisissa ihmissuhdeasioissa ja ihmetellessäni elämänkulkua. En tiedä, kuinka monta kertaa olen illan tullen kelannut päivän tapahtumia, hämmästellyt elämän monimuotoisuutta ja kuunnellut silmät kiinni milloin Kerkko Koskinen Kollektiviia, Soile Isokoskea, Todd Terjeä, Musea, Max Richteria, Kuningasideaa tai niitä Siionin lauluja.

On rikkaus saada elää musiikin kanssa ja sitä tehden.

-Juudit

Ps. Osallistu joulukalenteriimme täällä!