Olen aina ollut superhöveli rahan kanssa. Pienenä mulle saattoi antaa vaan vähän rahaa kerrallaan koska tuhlasin ne kaikki heti. Eräänlainen vaihtis-mentaliteetti innoitti keräämään koulumatkalta pikkukiviä ja kukkia ja sitten eiku lähikipsalle tiedustelemaan että josko niitä vastaan sais sitten karamelliä? Kerran löydettiin yhen Akin kanssa iso hepokatti maantieltä poikittain ja käytiin kinuamassa tyhjä karkkilaatikko sille kodiksi sieltä kioskilta mutta se nyt ei liity tähän.

Heti kun vaan ikä antoi myöten olen vahtinut lapsia ja siivonnut ja haravoinut jotta olen saanut omaa rahaa. Kyllä meillä sai hynää kun pyysi, jos sitä oikeesti johonkin tarvitsi mutta halusin sellaista tietynlaista riippumattomuutta mitä oma, työllä ansaittu raha tuo. Kuusitoistavuotiaana hain Kotkan kaupungille kesätöihin ja pääsin Sapokkaan (puistoalue satamassa) kitkemään. Muistan että oli ihanaa saada se muutama hassu satanen kuussa ja ostaa sillä vaatteita, hajuvesiä, käydä syömässä Hesessä ja muutenkin olla omavarainen. Kun eihän sitä rahaa silloin mihinkään tärkeään tai pakolliseen mennyt. 

Lukiosta päästyäni menin heti töihin ja sillä tiellä ollaan. Mulla on siis koko nuoruuteni ajan ollut tasaiset tulot (vielä ihan kohtuulliset) ja olen tottunut siihen että kohtuuden rajoissa voin ostaa mitä haluan. Palkkapäivänä iskän oppien mukaisesti ensin maksettiin laskut ja vuokra, ja sitten se mitä jäi tuhlattiin omien oppien mukaisesti Vero Modaan. Kaikki meni silloin vielä hyvin. 

Kaikki muuttui kun löysin nettishoppailun. Päästäkseni tilailemaan ihania kuteita Asokselta ja muista luottokorttivetoisista kaupoista tarvitsin tietysti Visan. Se oli mun elämän huonoin idea. Noin vuodessa onnistuin kerryttämään velkaa (omaa hölmöyttäni) melkein kaksi tonnia. Kuulostaa tietysti nyt melko vähältä mutta kun sain joulun alla visa-laskun, jossa oli melkein kahdeksansadan pakollinen MINIMIERÄ niin tajusin että jotain oli tehtävä. Visa leikattiin poikki ja maksan sitä vielä tänä päivänäkin pois. 

Luottokorttihelvetistä nipinnapin päästyäni kekkasin nettikauppojen osamaksut ja *POOF* yhtäkkiä mulla oli yhteensä parisen tonnia velkaa H&M:lle ja Nellylle ja ties mihin Elloksille. Huoh…. Tänä jouluna sain viimein sen verran muhkeat veronpalautukset että onnistuin maksamaan ne suurilta osin pois. Jäljelle jäi vielä Ellos ja Ikean Hei-kortti, joilla lymyilee sievoiset määrät osamaksueriä.

Nyt siis kantapään kautta opittuna olen velvoitettu tilaamaan nettikaupoista haluamani tuotteet postiennakkona, laskulla tai verkkomaksulla. Visaan en saa enää edes koskea, ja jos haluan jotain ulkomaisesta nettikaupasta, täytyy minun pyytää siihen lupa mr. T:ltä, the credit card masterilta. Nöyryyttävää, mutta tarpeellista.

Tämän vuodatuksen kunniaksi esittelenkin siis AmandaB:n nettikaupasta tilaamani tuotteet:

 AmandaB:llä (maksetaan ensinnäkin heti verkkopankissa, ei huolta) on joulukalenterimaisesti kivoja tarjouksia nyt joulun alla, ja siksipä tilasin nuo viinilasit, kun olivat vaan 10€/4 lasia. Freakin’ steal! Koruteline lintuineen oli muuten vaan huokean hintainen, muistaakseni vajaa 14€, ja se passaa hienosti uuden Hemnes-lipastomme päälle makkariin. Kiitos lipastosta mr. T:n vanhemmille. 

Tämä yllämainittu tilaus ei suinkaan ole ainoa tekemäni, vaan olen lahjonut itseäni nyt joulun kunniaksi oikein urakalla <3 no kuka muu muka tietäis paremmin mitä miä haluan?

– Milka