Nukuin viime yönä kymmenen tuntia. Heräilin toki kevyesti välissä muutaman kerran (napakka potku ohimoon ja pienten, mutta veitsenterävien varpaiden tuikkaisu kylkiluihin), mutta kaikenkaikkiaan määrällisesti todella hyvin. Töissä on ollut hurjaa tällä viikolla, ja sain erään mieltä kaihertaneen asian ns. päätökseen/hyvälle mallille eilen, joten otin tänä aamuna vähän takaisin painamalla seiskan herätyksen pois ja nukkumalla kahdeksaan. Savage! 

Mulla oli keskiviikkona kehityskeskustelu töissä, ja ensimmäistä kertaa elämässäni en pelännyt sen sisältöä etukäteen. Luotin sokeasti siihen, että olen tehnyt tilanteeseen nähden parhaani, ja myös toki siihen, että voin kertoa esimiehelleni minua painavat asiat. Olen toki tehnyt näin jo aiemmin tammikuussa, kun koin, että pienistä palasista koostuvat työtehtäväni alkoivat leviämään käsistäni Jokisen eväiden tavoin. Sain samantien apua ongelmaani ja aloitin ajankäytön, stressinhallinnan ja keskittymisen workshopit HR-coachini Kallen kanssa. Jo ekan tapaamisen jälkeen mulla oli käsissäni konkreettisia työkaluja tehtävieni (ja säheltävän mieleni) hallintaan. 

No mutta se niistä työjutuista periaatteessa. Jutellessani Kallen (ja mun esimiehenkin) kanssa, mainitsin sivulauseessa olevani vähän sellainen suorittajaluonne. En millään tasolla perfektionisti, siihen mulla ei riitä itsekuri, mutta melkoinen ”satalasissa”-tyyppi. Työssäni haluan tietää kaikesta kaiken, handlata kaiken, myös vähän siis muiden duuneista, koska haluan tehdä itsestäni korvaamattoman. Haluan salaa olla se työntekijä, jolta voi tulla kysymään mitä tahansa, ja jolla on vastaus kaikkeen suoralta kädeltä. Se, josta sanotaan, että ”mitä me tehtäis ilman sua?”. 

Ymmärrän täysin, että se on mahdotonta, varsinkin tällä alalla, jossa mulla ei ole MITÄÄN saumaa osata ihan kaikkea mitä tässä yrityksessä tapahtuu, ja on ollut aikamoinen prosessi hyväksyä se. Ei mun tarvitse! Mulla on oma tonttini, jonka hoidan parhaan taitoni mukaan. Osaan kirjoittaa memon palavereista ymmärtämättä yhtään mistä puhutaan 😀

On silti vaikeaa tajuta, että täytyy vähän hellittää. Tämä nyt ei todellakaan liity pelkästään työelämään; kävin alkuviikosta ystäväni Miran ohjaamassa Sh’bamissa ja NAUTIN joka sekunnista (jouduin vielä paikalle jossa en nähnyt itseäni peilistä, ja saatoin antaa mennä ihan täysillä kun en joutunut miettimään miltä koko show näyttää). Silti takaraivossa sykähteli ärsytys siitä, että olin unohtanut sykemittarin kotiin. En tiennyt tunnin päätteeksi kuinka monta kaloria olin polttanut, ja joku pirulainen olkapäältäni huusi korvaan, että TEIT SEN KAIKEN IHAN TURHAAN KUN SULLA EI OLE TODISTEITA! Miksi näin? Arvioisin polttaneeni n. 500-600kcal, mutta mitä väliä, kun en kuitenkaan ollut tietoinen syömistäni kaloreista siltä päivältä. Miksi on niin vaikeaa liikkua ihan vaan liikkumisen ilosta?

Tiedättekö mikä muu on ihan perseestä? No se, että tajuat ohittaneesi nyt ihan virallisesti nuoruuden voittamattomuuden. Yhtäkkiä KAIKISTA virheistä rangaistaan lihaskipuna, polvien mäsäisyytenä, tajuttomana väsymyksenä ja morkkiksena. Katsot SKAMia tippa linssissä, kun suhun iskee viiltävä tietoisuus siitä, ettet koskaan enää ole kuusitoistavuotias. 

Voi kuinka minä taistelenkaan täti-ihmistymistä vastaan! Pysyttelen somen hermolla, katson parikymppisten vlogeja youtubesta, pukeudun edelleen samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten, en suostu vesijuoksuun tai Zumba-tunnille, olen herranjumala sentäs mobiilipelialan yrityksessä töissä. En halua olla se äiti, jolle huudetaan runtelevan teini-iän hampaissa, että ”siä et ymmärrä mistään mitään!”, vaan mieluummin se kelle huudetaan, että ”voitko joskus pukeutua niinku keski-ikäsen kuuluu ja lopeta mun poikapuolisille ystäville flirttailu!”.

Ihan vaan käsistäni lipuvan nuoruuteni säilyttämiseksi lähden mun tyttöjen kanssa tanssimaan parin viikon päästä. Silloin vasta siksi, että näin keski-iän kynnyksellä ei enää mitään voi tehdä extempore, vaan kaikki pitää sopia vuosien päähän etukäteen (koska lapset). Huoh.

Ainiin ja koska on perjantai, jaan teille tän tänä aamuna mua ihan hillittömästi naurattaneen kuvan vähän niinkuin Good ol’ Pehojen hengessä:

:’D