Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa jo pari kuukautta. Asioihin tarttuminen on ollut haastavaa lähiaikoina. Jatkuva väsymys, etova olo, selittämättömät nivel- ja lihaskivut, sydämen tykytykset ja korkea verenpaine useamman kuukauden ajan ei ole ollut mukavaa. Eräänä yönä heräsin ja menin vessaan. Koko kroppani alkoi tärisemään enkä saanut tärinää loppumaan millään. Illalla olin mennyt aikaisin nukkumaan sydämen tykytysten ja kokonaisvaltaisesti pahan olon vuoksi. Silloin päätin, että ehkä on mentävä käymään työterveydessä. Verenpaineeni on ollut koholla aiemminkin, mutta se on mennyt ohi nopeasti. Olen aina nukkunut paljon, joten vapaapäivien 12 tunnin yöunet ovat minulle ihan normaalia. Nyt ei kuitenkaan tuntunut siltä, että tuo olotila menisi ohi ihan hetkessä.

Työterveydessä kerroin tilanteestani ja oireista sekä täytin pari kyselyä. Sen jälkeen mainittiin ensimmäisen kerran, että olen lievästi uupunut. Hoitaja ehdotti minulle käyntiä psykologilla sekä rohkaisi miettimään lyhennettyä työaikaa.
Psykologin juttusille pääsinkin melko pian. Aivan tuntemattomalle ihmiselle asioista puhuminen tuntui todella vaikealta. En pystynyt pidättelemään itkua keskustelun aikana. Sain muutaman hyvän neuvon mitkä otin heti käyttöön. Toisella kerralla oli jo hieman helpompaa puhua.

Lääkärille kerroin sen hetkisestä voinnistani ja tilanteesta. Kerroin enemmän (rehellisemmin) asioita kuin mitä työterveyshoitajalle tai psykologille. Verikokeiden tuloksista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kaikki arvot olivat parempia kuin mitä koskaan aiemmin. Verenpainekin on stressin vuoksi koholla, mutta ei mitenkään hälyttävästi.

Joten lääkärin epävirallinen diagnoosi: lievä uupumus…lievä masennus…paniikkikohtaukset…

Sain kuulla sen mitä en ehkä olisi halunnut, mutta jotenkin kuitenkin sen jo vaistosin. Olen joillekin sanonut, että olisihan se ollut liian helppoa alkaa hoitamaan jotain muuta, jotain helpompaa. Nyt pitäisi alkaa hoitamaan oman itseni monimutkaisinta puolta. Pärjään kuitenkin ilman lääkehoitoa tai sairaslomaa. Nykyään en nuku kunnolla. Herään todella monta kertaa yössä ja huomaan pohtivani kaikenlaista.

Psykologille pääsen työterveyden kautta vielä yhden kerran. Ja jos olisin siellä täysin rehellinen kaikesta mikä mieltäni painaa, saisin varmaan jatkaa. En vain ole koskaan ollut hyvä puhumaan vaikeista asioista.
Ensi viikosta lähtien teen päätyössäni vain neljä työpäivää viikossa. Saan enemmän aikaa itselleni ja minusta mieluisille asioille. Lähiaikoina ei ole oikein mikään kiinnostanut ja välillä kaikkeen ryhtyminen on vaatinut ponnisteluja. Tekemättömyys ja paikallaan oleminen on kuitenkin pahinta tällä hetkellä. Silloin alkaa ajatukset ja mieli laukkaamaan ihan omia polkujaan.

Onnekseni ympärilläni on ihmisiä jotka auttavat innostumaan ja joiden kanssa jaksan innostua asioista.

-M-

Tässä viimeinen osa viime joulukuussa tehdystä Dubain matkasta. Meinasin kirjoittaa tämän jo aikaisemmin, mutta eipä se niin vain onnistunutkaan reissussa ollessa. Siispä nyt ensin tämä ja pian jotain Thaimaan reissulta.

Jo etukäteen olimme siskoni kanssa päättäneet käydä kävelyllä rantakadulla. Lenkkivaatteet päällä suuntasimme taksilla Kite beachille. Iltapäivällä  ranta oli jo hiljentynyt kummasti vaikka aurinko vielä paistoi. Aurinkotuolit  ja ravintolat olivat melko tyhjiä. Meksikolaisen lounaan jälkeen lähdimme kohti Burj al-arab hotellia. Rantakadulla oli varsin miellyttävä kävellä, juosta ja kelata pyörätuolilla. Se oli tasainen ja tuntui kuin olisi ollut juoksuradalla.
Jossain vaiheessa rantakatu päättyi, mutta jatkoimme matkaa. Olimme päättäneet kävellä Dubai Marinaan asti. Kartasta katsoimme ettei matka nyt niin pitkä ole. Isomman autotien vieressä meni koko matkan kävelytie. Tuota pitkää suoraa kulkiessamme näimme kauniin auringonlaskun. Sataman pilvenpiirtäjät eivät tuntuneet lähenevän millään ja vesikin loppui kesken. Tien toisella puolella kulki juna ja asemia oli tasaisin välimatkoin, mutta me jatkoimme urheasti matkaa.

Ensimmäisten pilvenpiirtäjien luokse päästyämme oli pakko mennä ostamaan vettä ja vaihtamaan kuiva paita päälle. Kartasta katsoimme onko satamaan vielä pitkästi ja päädyimme menemään loppumatkan junalla. Noin 11-12 kilometriä oli takana ja muutama lisää olisi pitänyt vielä jaksaa. Sellainen kevyt iltapäivästä iltaa venähtänyt kävely- ja juoksulenkki.

Dubai Marina oli pimeällä kaunis. Mutta meille aivan liian vilkas paikka. Ravintoloiden edessä oli sisäänheittäjiä ja niiltä ei saanut olla rauhassa vaikka sanoi ”Kiitos ei.”. Melko pikainen käynti siellä olikin. Syötiin ja lähdettiin taksilla hotellille suihkuun ja nukkumaan.

Viimeisenä iltana olisimme halunneet nähdä paikallisen basaarin elämään. Taksikuski ei suostunut viemään meitä sellaiseen, koska siellä ei olisi hänen kertoman mukaan pystynyt kunnolla liikkumaan pyörätuolilla. Ehkä vähän epäilimme, että pitääkö paikkaansa. Meitä ei olisi muutama rappunen tai korkeampi katukivetys estänyt. Ehkä vähän hidastanut, mutta olisimme ihan varmasti pärjänneet. Taksikuski ehdotti meille La Mer ranta-aluetta, jossa on paljon kauppoja ja ravintoloita. Suostuimme ehdotukseen ja se kyllä kannatti.Alue oli melko uusi. Siisti, rauhallinen ja todellakin paljon kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Talojen seinillä oli maalauksia ja illan hämärtyessä kauniit valot tekivät paikasta vielä kivemman.

Rannalla kiemurteli  muutaman kilometrin pituinen rantakatu. Ihmisiä oli paljon, mutta ei liikaa. Ihmeteltävää riitti vaikka ei basaariin päästykään.
Auringonlaskuissa on jotain hyvin rauhoittavaa ja rakastan niitä. Tuona iltana se oli jälleen todella kaunis.

-M-