Välillä täytyy hengähtää

469909BA-DBDC-48D3-AB9C-33439A941DC0.jpeg

Eilen palasin töihin kahden ja puolen viikon loman jälkeen. Loma ei olisi voinut olla yhtään parempaan aikaan. Kroppani alkoi viestimään erilaisilla oireilla, että nyt olisi aika hellittää arjen kiireistä ja pysähtyä rauhoittumaan. Onneksi meillä oli lomalle suunniteltu matka Meksikoon.

Ainut tapa todelliseen rentoutumiseen minulle on lähteä pois kotoa. Kotona lomaillessa en pysty olemaan tekemättä mitään tai miettimättä mitä sitä seuraavaksi tekisi. Matkalla sai nauttia auringosta ja lämmöstä uima-altaalla kirjaa lukien, ihaillen kaunista värikästä luontoa, kuunnella meren kohinaa ja olla vain elämäni tärkeimpien ja rakkaimpien ihmisten kanssa.

Muistakaa ettei elämän tarvitse olla pelkkää suorittamista. Pysähtykää kuuntelemaan itseänne ja miettimään mikä on teille tärkeää. Tehkää rakkaittenne kanssa sitä mistä tulee hyvä olo. 

Lisää reissustamme kirjoittelen piakkoin.

-M-

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Mieli

Laskiaspullaa

Laskiaiseen kuuluu ehdottomasti laskiaispullat. Mitä isompia ja vaikeampia syödä siististi, sitä parempia ne ovat. Pullan täytteenä tulee olla kermavaahtoa ja mansikkahilloa tai pakasteesta sulatettua mansikkaa. Mantelimassasta en ole koskaan tykännyt.
Tänä vuonna halusin kokeilla raesokerin sijaan kristallipullista tuttua sokerihuntua. Oikein kauniita laskiaispullia tuolla sokeroinnilla tulikin, mutta ehkä vähän liian sokerisia. Jopa minulle. Kaikki tarjolla olleet maistuivat hyvin ja lautaselle jäi vain kasa sokeria.

76ED8E9B-7F33-480E-85A8-C3E10D4F7F8C.jpeg

 Tällä ohjeella tein laskiaispullat

5 dl täysmaitoa
50 g hiivaa (tuore)
ripaus suolaa
2 rkl kardemummaa
2 dl sokeria
200 g  leivontamargariinia
15 dl vehnäjauhoja

Sekoitin hiivan kädenlämpöiseen maitoon. Lisäsin suolan, sokerin ja kardemumman.
Lisäsin jauhoja vähitellen, aluksi vispilällä vatkaten. Lisäsin sulatettu margariinin alustamisen loppuvaiheessa.
Annoin taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä ja vedottomassa paikassa.
Paistoin pullia 225 asteessa 12 minuttia.
Huom! En voidellut pullia kananmunalla ennen paistoa.

Pullien jäähdyttyä voitelin pullat voisulalla ja pöyräytin sokerissa.
Väliin mansikkahilloa ja vaniljalla maustettua kermavaahtoa.

 

5753F0D6-8E74-4147-89B1-435BE04F4FBA.jpeg

840CEE47-2647-4378-86E8-838713E8F389.jpeg

Sokerista laskiaista!
-M-

Koti Ruoka ja juoma DIY