Hiihtämässä

Tänään oli todella kaunis ja aurinkoinen pakkaspäivä. Talvessa tykkään juuri (vain) tällaisista päiväistä. Viime talvena ostin sukset ja päätin kokeilla hiihtoa todella monen vuoden jälkeen. Hiihtämisen ilo hävisi jonnekin peruskoulun liikutatunneille. Onneksi tuo ilo palaa hiljalleen takaisin eikä hiitäminen tunnu enään vastenmieliseltä ajatukselta. Se on kyllä kummallista kuinka monella tutullani on jäänyt hiihtämisestä pääasiassa huonoja muistoja kouluajoilta. 

Tänään kävimme siskoni kanssa hiihtämässä Tikkakosken urheilukentällä. Siellä oli juuri sopivan tasainen maasto ja täydellinen latu. Yhdelle kierrokselle tuli matkaa 400 metriä. Hiihdimme yhdessä viisi kierrosta. Siskoni piti taukoa kierrosten välillä, joten hiihdin itsekseni kolme kierrosta enemmän. Täytyy sanoa, että hiihtäminen on melko kevyttä, kun jalat ovat käytettävissä. Koitin mennä siskoni perässä pelkästään sauvoilla vauhtia lykkien. Jaksoin vain alle puoli kierrosta… 

Sen verran mukavaa meillä oli, että aloimme jo miettimään mitä varusteita ja millaiset sukset tarvittaisiin, että päästäisiin hieman epätasaisempaan maastoon hiihtämään yhdessä. Ainakin Tikkakoskelle lähdetään uudelleen kiertämään kenttää ympäri. 

-M-

kuvat: Petri Mikkonen

6643CE89-1415-4D60-80CA-EAE99C2E5DB2.jpeg

962396CB-6772-4DFD-A0D5-38F9A63FEACD.jpeg

52ED8C54-5400-47E8-BE3C-214980B8A0ED.jpeg

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli

Kuinka tammikuun tipattomuus onnistui?

Tammikuun ajan olin ilman alkoholia ja limppareita. Tiesin jo etukäteen, että se tulee onnistumaan ja niin onnistuikin. Mielitekoja tuli, mutta vähemmän kuin ajattelin.

Alkoholia ei tehnyt mieli kuin kerran. Silloinkin olisin halunnut vain lasillisen viiniä. Ajatus meni ohitse samantien, eikä palannut uudelleen. Limpparia teki mieli useammankin kerran. Varsinkin saunan jälkeen tai pizzan kanssa. Pizzan kaveriksi vain kuuluu musta limppari jäillä. McDonaldsissa otin tuoremehun limpparin tilalle. Se oli aika erikoinen makuyhdistelmä, jota en ehkä toista kertaa kokeile.

Mietin mitä ilman voisin olla helmikussa. Mutta en keksinyt mitään sellaista, mitä ilman voisin tai haluaisin olla lomareissussa. Voisin kokeilla jotain vasta huhtikuussa. Olisiko teillä jotain ideaa siihen mitä ilman olisin huhtikuun? Se voisi olla ehkä liha, maitotuotteet tai jopa karkit. Uskon vahvasti, että pystyisin olemaan kuukauden ilman lihaa tai maitotuotteita. Mutta karkit…pahin kaikista paheistani. Se tulisi olemaan todella hankalaa ja ilman lukuisia kiukunpuuskia siitä en selviäisi.

Tänään tämän vuoden eka, kylmä musta limppari. Ja samantien kahta erilaista; mun lempparia Pepsi Maxia ja miehen lempparia Coca-Colaa.

Tsup!
-M-

kuva: Petri Mikkonen

7C636177-FD1F-4726-AF2A-E0C8697DF58C.jpeg

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Terveys