Kohta kaksi kuukautta helteessä. Tänään mietin, että miten nyt tuntuukin niin vilpoiselta. Katsoin lämpömittaria ja totesin lämpötilan tippuneen päivisin jo alle 40 asteen. Ilmankos tuli vilu. Ja kohta ei varmaan tarkene edes altaaseen uimaan. Niin sitä ihminen tottuu kaikenlaisiin ilmastoihin. Onneksi tuli osallistuttua ekan kuukauden aikana jo uintikisoihin.

Osallistuin siis Ranco farmille Biathlon kisoihin. Silloin käytin tekosyynä kuumutta sille etten voi juosta. 😉 Jatkossa en sit varmaan tarkene enää. Aina niitä selityksiä riittää… Mutta oikeasti oli tosi kiva kokemus ja hyvä mahdollisuus tavata uusia ihmisä. Kaikilla on oma tarinansa siitä miksi ovat tänne tulleet ja miten ovat viihtyneet. Jotenkin tuntuu, että kun on harrastuksia niin se auttaa ihmisiä sopeutumaan paremmin.

Todisteita siitä että vielä pysytään pinnalla. Ja maaliinki päästiin kohtuullisessa aikataulussa.

Tyttöjen kanssa vietetty aikaa kierrellen eri ostoskeskuksia. Ei siksi että oikeestaan olis mitään ostettavaa, vaan koska silloin pääsee ulos suljettujen muurien takaa. Välillä ihminen on onnellinen kun vaan pääsee auton kyytiin ja näkee hiekkaa, taloja, hiekkaa, ihmisiä ja lisää hiekkaa. Ja päälle vedetään tietysti pelkkää mustaa.

Paikallinen IKEA sai hetkeksi unohtamaan sen missä on. Yllätys kyllä ainut hetkellinen sairauskohtaus, (vatsataudiksi, ripuliksi tai ruokamyrkytykseksikin kutsuttu) ,täällä tuli hankittua tällä reissulla.

Ja sitten kun ei enää malta enää katsella maisemia auton kyydistä niin on hyvä kerätä kasaan porukka jonka kanssa uhmata paikallisia tapoja. Kävely kadulla ei ole aina ihan itsestään selvää. Tällä porukalla ei pitkälle päästy vaaleat hiukset hulmuten. Paikallinen ”siveyspoliisi” bongasi meidät nopeasti ja kehoitti peittämään hiukset huiveilla. Hulluilla on halvat huvit. Tässä kauden muotivärit esiteltynä mannekiinien päällä. Mustan eri sävyt pukee naista kuin naista.  Huomatkaa erilaiset huivityylit. Joku haluaa näyttää nunnalta kun taas toisilla riittää rohkeutta vilauttaa hieman hiuskiehkuraakin huivin alta. 😉

Täällä minulla on kavereita useasta eri maasta. Välillä kommunikointi aiheuttaa hulvattomia hetkiä. On mahtavaa huomata ettei ihmiset ympäri maailmaa lopulta ole niin erilaisia. Ja ainakaa kulttuuri tai ihonväri ei sanele sitä tuletko jonkun kanssa toimeen. Kun rohkeasti avautuu ihmisille ja tutustuu heihin huomaa nopeasti onko teillä jotain yhteistä vai ei. Nää tyypit auttoi alkuvaiheessa selviytyy päivistä eteenpäin. Sitä huomaa että tiettyjen vapauksien riisto ei ookkaan niin helppoa. Mutta kun on ympärillä ihmisä joiden kanssa käydä läpi kaikkia kokemuksia, huomaa että yhdessä kaikesta selviää.

Lentopalloa poikien kaa. Lamput katossa säilyi ehjänä, mutta ihmisvahingoilta ei voitu välttyä. 

Team Finland.

Team South-Africa, Spain, Finland, Italia and Argentina. Here is some of the new friends I have here. Dinner and dancing with friends after work is the best time in here. Oho ja näin huomaan kääntäneeni kielen englanniksi. Sitä huomaa välillä puhuvansa suomea töissä filippiiniläiselle työtoverille ja ihmettelee miksi hän katsoo suo niin oudosti. Onneksi näilläkin hoksottimilla suht nopeasti huomaa että mahtaa olla ongelmana se ettei filippiineillä sattuneesta syystä ole kuulunu koulutusohjelmaan suomen kieli.

Naiset pääsi vähän landelle käppäilee. Ei huono päivä ollenkaan.

Ja kotibileet on aina parhaat bileet. Meidän Suomi päivä/ilta sisälsi makaronilaatikkoa ( nam!), Sinivalkoisia värejä, Suomalaista vettä, Ruisnappeja lohimoussella (nam!! söin monta) ja muuta ihanaa ruokaa. Myös Irlantilaiset lajitoverit osoittautuivat harvinaisen mukaviksi keskustelukumppaneiksi. Iltaan liittyi tottakai Matti ja Teppo sekä myös Jaakko Teppo. 🙂

Uimakoulu Marian johdolla. Kävimme läpi uintilajeja kissasta jänikseen sekä kelluntakuvioista kilpikonna- ja tähtikellunta oli edustettuna. Mikäs sen parempaa kuin lillua altaassa ja miehet täyttää lasia sitä mukaa kun se tyhjenee. Ei huono ollenkaan.

Prayer time menossa. Jälleen allekirjoittanut edustaa tyylikkäällä olemuksellaan ryhdikkäästi nojaillen ostoskärryihin.

Ainiin ja tää on sit meitin resitenssin portti tai ”gaitti” niinku tääl päin sanotaan. Siitä on muutaman kerran ajeltu läpi eri tyylein. Siinä kun on sellainen pujottelu rata. Toiset ajaa hiljaa, toiset kovaa ja toiset aivan liian kovaa. Toiset laulaa myös tangoa turvamiehille saapuessaan.

Synttärisankarin kukitus seremonia käynnissä. Juhlia riittää kun vaan viittii lähteä liikkelle. Kyseisistä juhlista olisi paljon hullun hauskaa kuvamateriaalia, mutta luulen niiden julkaisematta jättämisen olevan paras vaihtoehto. Mutta hauskaa oli ja kotiinkin selvittiin aamuun mennessä.

Tämä kuva edustaa sitä millaista täällä olo on. Jos valitsee oikean suunnan ja asenteen näkee paljon vihreää valoa. Mutta jos taas eksyy väärälle polulle huomaa kyllä nopeasti edessä olevan punaista. On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Välillä itkettää niin pirusti kun huomaa ettei verensokerin mittaaminenkaan suju kovin helposti. Hoitajana työskennellessä täällä täytyy unohtaa täysin kaikki se mitä Suomessa on opetettu. Tai ei nyt tietenkään täysin, mutta sen on oppinut että kaikki asiat kannattaa varmistaa. Jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolet. Oman kokemukseni mukaan täällä on myös sairaalassa toimintamalleja joita olisi hyvä myös Suomessa toteuttaa.  Toiset asiat tuntuu taas uskomattoman typeriltä. Välillä tuntuu ettei tajuu mitään.Mutta sitten kun asiat lähtee taas rullaa niin kyllä se tuntuu tosi mahtavalta. Olen onnellinen kun olen uskaltanut lähteä mukaan tähän seikkailuun. Yks päivä kerrallaan ja niin se aika vaan menee.

Nyt 3 viikkoa takana uudessa maassa ja kulttuurissa. Matka sujui hyvin 2 muun suomalaisen kanssa. Lennettiin Istanbulin kautta Riadiin. Ensimmäinen kosketus uuteen kulttuuriin oli lennolla Istanbulista Riadiin kun lento alkoi rukouksella. Pikkuhiljaa kohdemaahan lähestyessä alettiin pukemaan mustaa löysää mekkoa päälle ”abaya”. Kun saavuttiin Riadin lentokentälle löydettiin naisten wc:n puolelta vielä 1 suomalainen. Pian oltiinkin jo uudessa kodissa. Itse majoituin 2 eteläafrikkalaisen ja yhden italialaisen kanssa. Ensimmäisenä päivänä lähdettiin meidän compoundin ”aidattu asuinalue” uima-altaalle, jossa oli joukko muita suomalaisia vastaanottamassa meidät maahan. Illalla söimme omassa villassa illallisen uusien kämppäkaverien kanssa.

Toisena päivänä alkoikin sairaalan orientaatio. Meidän ryhmässä oli 58 henkilöä. Yhdessä otettiin vastaan uutta informaatiota ja koitettiin selviytyä loputtomalta tuntuvista paperihommista.

Orientaatioon kuului myös paloharjoitukset.

Lisäksi käytiin läpi lääkelaskuja. Kävimme opettajan kanssa läpi eri laskukaavoja. Hieman erilaiset laskutavat aiheutti hauskoja hetkiä kun espanjalainen ystävämme päätti ottaa ohjat käsiinsä tunnilla. Lopulta kuitenkin asiat selvisi ja taidettiin kaikki läpäistä tentti ongelmitta.

Ensimmäiset pari viikkoa siis kului orientaatiossa ja illat altaalla hengaillen. Lämpöä on piisannut. Joka päivä yli 40 astetta on osoittautunut yllättävän siedettäväksi lämpötilaksi.

Orientaation päätyttyä lähdettiin tutustumaan ensimmäisiin bileisiin toiselle compoundille. Mustat abayat päällä taxilla huristaen päädyttiin juhliin joissa oli paljon ruokaa, juomaa ja mukavia ihmisiä.

Soukissa käytiin ostoksilla. Huomasin olevani erittäin hyvä tinkimisessä ja mukaan tarttui kaikenlaista. Täällä shoppailu on järjestelmällistä puuhaa. Ruokousajat 5x päivässä pakottaa tarkistamaan  ajan milloin lähteä kaupoille. Kunhan pääsee kauppaan sisään ennen rukousajan alkua voi rauhassa keräillä ostoksia. Alkuun oli hankala muistaa tätä seikkaa ja sen vuoksi on jääty myös jumiin kauppaan odottelemaan kassoille pääsyä.

Suurimpana yllätyksenä tuli osaston vaihto. Minut olikin suunniteltu töihin elinsiirto yksikköön. Kukaan ei vain ollut muistanut sitä minulle kertoa. Yksiköihin tutustuessa sitten selvisi ettei kyseessä ollutkaan neurokirurginen osasto. Siitä sitten alkoi nopea kertaus anatomiasta ja fysiologiasta, erityisesti maksan ja munuaisten osalta. Onneksi sentään sairaala on upouusi ja näkymät mahtavat. Ja kaiken lisäksi monitorit sekä infuusiopumput samat kuin mitä olen tottunut käyttämään. Jotain uutta ja vanhaa siis.

Nyt kolmannen viikon jälkeen alkaa pikkuhiljaa uusi koti tuntumaan kodilta. Uusi osasto vaikuttaa mukavalta. Ja muutenkin maan tavat alkaa tulla tutuksi.

Ja ehkä mahtavin asia mikä auttaa tänne soputumisessa on se, että pääsin jo ensimmäisiin kisoihin uimaan.

Tunnen olevani oma itseni vaikka välillä päällä onkin pelkkää mustaa. Onneksi kuitenkin omalla asuinalueella Maria saa pukeutua yhtä hassusti kuin suomessakin. Minulla on koti, työ, harrastuksia ja mahtavia uusia ystäviä. Ajatuksissa kulkee mukana kaikki muutkin ihmiset joihin olen elämäni varrella törmännyt. Sydän täynnä lämpöä. <3