Miten päädyin tähän ratkaisuun?

Haluan avata teille taustojani ja syitä, miksi olen päätynyt tälle omalle tielleni. Olen aihetta jo vähän sivunnut, mutta halusin kirjoittaa tästä vielä ihan oman postauksen.

Olen ollut parisuhteissa ja on ollut puhetta lapsista, mutta ajankohta ei ole ollut oikea vielä silloin. Edellisen parisuhteen jälkeen olin niin pohjalla ja hajalla, että siitä toipuminen kesti todella pitkään. Sen jälkeen olen tapaillut joitain miehiä, mutta sopivaa puoliskoa ei ole löytynyt. Kyse ei ole ollut siitä, etteivätkö nämä tyypit olisi olleet kivoja ja potentiaalisia vaan siitä, että on haluttu eri asioita.

Olen tehnyt selväksi hyvissä ajoin, että toiveissani on oma perhe. Ja ei, en ole kysynyt tätä heti ensitreffeillä ensimmäiseksi, mutta kuitenkin niin, että asia on tullut ilmi. Kysymys ”haluatko oman perheen?” onkin tuottanut hämmentyneitä ilmeitä, hiljaisuutta ja epämääräisiä vastauksia. Huvittavinta on, että eräs kysyi että ”onko joku mies joskus vastannu kysymykseen niin että tietää haluavansa lapsia?”. On uskomatonta, että osa miehistä, iältään 30+, ei ole koskaan miettineet haluavatko lapsia! Osa kertoo, että haluaa ehkä mahdollisesti joskus tulevaisuudessa. Osa ei halua lapsia lainkaan, vaan olla vapaita ja matkustella. Myös jutut Prisma-arjesta ovat varmasti tehneet oman osuutensa, samoin ehkä sivusta seurattu kaverin huono parisuhde ja perhe-elämä vauvavuosien keskellä vaikuttavat todella kaoottiselta. Nämä kaikki ovat heidän omia valintojaan ja on hyvä, että ne tulevat ilmi mahdollisimman pian. Mutta totta on, että kovin moni nainen, iältään 30+, ei jää odottelemaan muuttuisiko miehen mieli tai osaisiko mies päättää, haluaako lapsia esim. viiden vuoden kuluttua vaiko eikö. Ja haluan painottaa, etten missään nimessä yleistä miehiä, vaan kerron omia ja lähipiirin kokemuksia.

Samaan aikaan uutiset huutavat siitä, että syntyvyys on liian alhaista ja jotain on tehtävä. Tämän kun yhdistää edelliseen, niihin miehiin, jotka eivät tiedä mitä haluavat, on aika toivoton olo välillä. Miehillä toki on se etu, että heillä ei tule ikä vastaan niin nopeasti kuin naisilla. Mutta siitä huolimatta olisi hyvä vähän pohdiskella tätä asiaa, vaikkei se olisi juuri tällä hetkellä ajankohtainen. Muuten voi jäädä kaduttamaan myöhemmin. Ja muistaa se, että perhe-elämän voi muodostaa juuri sellaiseksi kuin yhdessä halutaan. Sen ei tarvitse olla vanhoihin malleihin mukautumista, vaan juuri sellaista mikä perheelle parhaiten sopii.

Näiden asioiden vuoksi olen päätynyt itsellisen naisen hedelmöityshoitoihin, kerta kaikkiaan ikä vaan tulee vastaan jossain vaiheessa. Ja kun tietää, että hoidot voivat kestää, aikaa ei ole loputtomiin. Jos kesken näiden hoitojen tulisi vastaan sellainen mies, jonka kanssa voisin nähdä yhteisen tulevaisuuden ja perheen, ottaisin toki sen mahdollisuuden vastaan. Toistaiseksi kuitenkin jatkan tyytyväisesti näitä hoitoja kesätauon jälkeen ja keskitän voimani niihin 😊

perhe oma-elama parisuhde sinkkuus
Kommentit (2)
  1. Ymmärrystä
    13.8.2019, 18:44

    Hei!

    Mielenkiintoista lukea näkemyksistäsi ja tekemistäsi ratkaisuista. Aihe on monelle herkkä ja toivoisin sinun voivan vastata muutamaan kysymykseen niin, että näkisit kysymysten taustalla puhtaan pyrkimyksen ymmärtää sinun maailmankuvaasi.

    Olet kenties itsellinen nainen päättäessäsi omasta elämästäsi, valitessasi keinohedelmöityksen ja tehdessäsi ratkaisun, jonka seurauksista kannat itse vastuun
    -ilman kumppania, lapsen isää, toista vanhempaa.

    Perusteluita ja ”oikeutusta” valinnoillesi kaipaankin lähinnä siksi, että valintoja tehdessäsi ne eivät kuitenkaan koske vain itseäsi, vaan parhaimmassa tapauksessa myös toisen ihmisen, tulevan lapsesi, elämää.

    Nykyään käsitykset perheistä ovat monimuotoisemmat kuin ennen, mutta miten aiot vastata aikanaan lapsesi mahdolliseen kaipuuseen toisesta vanhemmasta?

    Lapsen kehityksen, henkisen ja sosiaalisen kasvun, kannalta myös isällä on keskeinen rooli. Harva hyvin läheinenkään ihminen (esim. äidin veli, äidin miespuoleinen ystävä, isosisä) pystyy tarjoamaan tarpeeksi tiivistä ja riittävää miehen mallia.

    Itse ainakin ajattelen, että en voisi tällaista ratkaisua helposti tehdä, koska haluaisin suoda lapselle mahdollisuuden kahteen vanhempaan, jotka ovat sitoutuneet turvaamaan hänen kehitystä ja kasvua, koko elämää.

    Kommentoit itse, miten monet +30v. miehet eivät ole vielä välttämättä kunnolla edes ajatelleet vanhemmuutta tai perheenperustamista ja käytät tätä ikään kuin yhtenä argumenttina ratkaisullesi. Eikö tämä voitaisi nähdä myös vasta-argumenttina? Jos miehet tuntuvat jo tässä ajassa olevan ihan hukassa arvojensa ja päämääriensä kanssa, miten itse kuvittelet voivasi yksin kasvattaa tulevasta lapsestasi tasapainoisen ja terveen aikuisen?

    Koet ehkä, että sinulla itsellisenä yksilönä on oikeus tulla äidiksi ja saada lapsi. Mutta entä tulevan lapsesi toiveet ja tarpeet? Sinun ratkaisusi tässä hetkessä väistämättä vaikuttavat lapseenkin: vaikka kuinka rakastaisit häntä ja soisit taloudellista turvaa, kestääkö hän niillä eväillä, jos vaikka koulussa kiusataan ”sen itsellisen äidin” lapsena, joka ei tiedä, kuka hänen biologinen isänsä on? Kestääkö hän sen, kun jossain vaiheessa hän kenties tahtomattaan etsii ventovieraiden miesten kasvoista omia piirteitään? Tai yrittää ymmärtää itseään osana suurempaa kokonaisuutta, tietämättä biologisia juuriaan ”toiselta puolen”? Kestätkö sinä silloin hänen tukenaan, silloinkin, kun hän ei ole enää pieni sylivauva, vaan kasvava lapsi, murrosikäinen, nuori aikuinen, jolle kasvukipuja aiheuttavat niin monet muutkin asiat?

    Ratkaisusi tuntuu melko itsekkäälle ja siksi toivoisin vastauksia, jotta oma käsitykseni tilanteestasi laajenisi ja voisin paremmin ymmärtää vastaaviin ratkaisuihin päätyneitä/päätyviä.

    1. Moikka! Ja kiitos kommentistasi!

      En tiedä oletko lukenut blogini muita postauksia, mutta olen kertonut sen, että tätä ratkaisua on harkittu viisi vuotta. Sinä aikana on annettu mahdollisuuksia parisuhteelle ja ns. tavalliselle ydinperheelle, mutta se ei ole valitettavasti onnistunut. Mitä enemmän vuosia tulee, sitä vähemmän on hedelmällisiä vuosia jäljellä (mikäli niitä vielä on, sitä ei voi tietää).

      En koe, että minun olisi luovuttava lapsihaaveestani sen vuoksi, etten ole tasapainoista ja sopivaa parisuhdetta löytänyt. Koen, että yksi rakastava, turvallinen ja luotettava vanhempi ei ole yhtään ydinperhettä vähäarvoisempi. Ja niin ikävää kuin se onkin, joskus myös ydinperheissä toinen vanhemmista voi sairastua vakavasti, voi tulla todella riitaisia eroja tai muita vastoinkäymisiä. Voi tulla eteen tilanne, jossa jää tahtomattaan kahdestaan lapsen kanssa. Kahden vanhemman perhe ei myöskään automaattisesti tuo lapselle turvallista ja rakastavaa kasvuympäristöä.

      Kuluneen viiden vuoden aikana olen käynyt läpi kaikki asiat, jotka tähän vaikuttavat ja ottanut huomioon asian myös lapsen näkökulmasta. Ovumialla keskustellaan psykologin kanssa hyvin kattavasti siitä, miten lapset suhtautuvat toisen vanhemman puuttumiseen eri-ikäisinä. Olen saanut sieltä todella hyviä vinkkejä sen tueksi, mitä olen itse asiasta ajatellut. Lapset ovat hyvin ymmärtäväisiä, kun heille rehellisesti kertoo. Lapsella on myös täysi-ikäisenä oikeus ottaa selvää isänsä henkilöllisyydestä, siihen asti (ja sen jälkeenkin) otan vastuun siitä, miten lapsi tähän suhtautuisi, itkuineen, harmituksineen, kyselyineen, kaikkineen.

      Ymmärrän, että tämä ratkaisu ei kaikille sovi, mutta meitä tähän päätyneitä ja päätyviä on jatkuvasti enemmän ja enemmän. Se, että joku ei vielä 30+-ikäisenä tiedä, haluaako perhettä, ei mielestäni ole kasvatuksesta riippuva asia, vaan ihan omasta halusta ja mielikuvasta perhe-elämästä. Ja usein nämä mielikuvat perhe-elämästä saadaan esim. saman ikäisiltä ystäviltä. Toki lapsuus vaikuttaa siihen mielikuvaan myös mutta olen varma, että yhden turvallisen ja rakastavan vanhemman kanssa eletty ja kasvettu lapsuus on parempi kuin se, että toisella, saati molemmilla vanhemmilla olisi taipumusta alkoholismiin, väkivaltaan, välinpitämättömyyteen jne.

      Olen siis ottanut lapsen huomioon jokaisessa näkökulmassa, myös siinä voisiko se aiheuttaa kiusaamista päiväkodissa tai koulussa. Ikävä kyllä lasta voidaan kiusata niin monesta muustakin asiasta. Kahden vanhemman lasta voidaan kiusata siitä, että hänellä on vääränlainen reppu, silmälasit, ihan mitä vaan.
      Mielestäni lapsen hankkiminen on itsekäs asia joka tapauksessa, tekee sen sitten yksin tai parisuhteessa.

      Toivon, että sait vastauksia kysymyksiisi! 😊

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *