Rajanvetoa

Uuden parisuhteen alkuvaihe on jännittävää aikaa monin tavoin. Hekumallinen ensihuuma vie jalat alta, ja suhteen fyysinen puoli – seksi ja / tai läheisyys – tuntuu vastustamattomalta. Samaan aikaan toiseen tutustuminen on vielä täysin alussa.

Omalla kohdallani tämä konkretisoituu muun muassa siten, että entinen poikaystäväni, johon olen yhä aktiivisesti yhteydessä, valikoituu usein siksi henkilöksi, jolle avaudun herkemmin. Tai siis, sehän se tässä onkin, että hänelle puhuminen ei tunnu avautumiselta. Hän tuntee minut niin läpikotaisin, että mikään, mitä kerron, ei säikäytä tai inhota häntä. Sen sijaan Samin kanssa yritän jatkuvasti tasapainoilla sen kanssa, missä määrin tai missä tahdissa uskallan kertoa myös elämäni nurjemmista puolista.

Eksäni on nykyään minulle todella läheinen ystävä, ihminen, joka tietää minusta enemmän kuin kukaan. Siispä esimerkiksi tänään, kun minulla on ollut hieman alavireinen päivä, kerroin siitä hänelle, mutta en Samille. Luulen, että alitajuisesti pyrin säästämään Samia kurjilta tunteiltani ja säästää hänelle paremmat hetkeni. Pidemmän päälle tämä ei kuitenkaan ole järkevä toimintatapa. Haluan syvällisen parisuhteen, jossa uskallamme näyttää toisillemme kaikki puolemme. Haluan, että Samista tulee ennen pitkää se henkilö, jolle haluan kertoa ihan kaiken, niin hyvässä kuin pahassakin.

Vaikka tutustuminen Samiin on vielä roimasti kesken, mielessäni on tietynlainen kuva hänen perusluonteestaan ja hänen tyypillisistä toimintatavoistaan. Hän keskittyy täysin minuun ja yhteiseen aikaamme, kun olemme kasvotusten. Ne päivät, kun emme näe toisiamme, ovat suhteellisen radiohiljaisia. Sami ei välttämättä koe tarpeelliseksi olla ihan joka päivä yhteydessä, tai näin olen ainakin tulkinnut. Viestitkin  jäävät kenties hieman pinnallisiksi. Tänään puhuimme puhelimessa reilun tunnin, ja sama pintaraapaisun tuntu väritti myös keskusteluamme. Toisaalta, arvostan kovasti sitä, että merkittävistä asioista puhutaan aidosti ja kunnolla kasvotusten, eikä esimerkiksi viestien välityksellä.

Huomaan väkisinkin vertaavani hänen kommunikointiaan entisen poikaystäväni viestittelytyyliin. Vertailu ei ole reilu sikäli, että edellinen parisuhteeni oli kaukosuhde, jolloin viestittelyn ja puheluiden merkitys korostuivat. Samia tapaan useamman kerran viikossa, joten kenties on täysin hyväksyttävää, ettei jokainen viestisessio sysää toisiimme tutustumista harppauksin eteenpäin. Kukaties tässä onkin kyse siitä, etten oikein enää muista, miten tällaiset ”tavalliset” parisuhteet toimivat. Se, mikä on varmaankin tyypillistä tässä vaiheessa suhdetta, tuntuu minusta erikoiselta, koska olen tottunut suhteeseen, joka roikkuu päivittäisten viestien varassa. Sellaisessa parisuhteessa kevyt höpöttely jää väistämättä vähemmälle.

Samissa on jossain määrin ristiriitaisuuksia, jotka kiehtovat minua. Hän saattaa olla yhtenä hetkenä hiljainen ja jäyhähkö, mutta saattaa seuraavassa hetkessä heittäytyä avoimeksi, helläksi ja hassuttelevaksi. Hän osoittaa tunteensa enemmän teoin kuin sanoin. Minulle tunteiden sanoittaminen on ollut aina luontevaa, joten Samin kaltaisen ihmisen kanssa seurusteleminen on omasta näkökulmastani katsottuna mielenkiintoista. Minun täytyy muistutella itselleni, että me kaikki ilmaisemme itseämme eri tavoin, eikä yksi tapa ole toista parempi.

Ehkä on parasta, että annan asioiden edetä omalla painollaan liikaa pohtimatta. Ei varmaan ole kuitenkaan huono ajatus ottaa hiukan etäisyyttä entiseen poikaystävääni. Olen kahdeksan vuoden ajan tottunut siihen, että hän on tukenani ja turvanani, mutta kenties tuon roolin tulisi hiljalleen siirtyä Samille.

suhteet parisuhde ajattelin-tanaan mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *