Voihan korona!
Tämä on jouluintoilijalle aina hieman haikeaa aikaa. (Olen viime aikoina törmännyt sanaan ”jouluttaja”, mutta se on niin kertakaikkisen kamala, että aion boikotoida sitä iankaikkisesti.) Joulu, johon on valmistautunut kaikin mahdollisin tavoin vähintään kuukauden verran, vilahtaa ohi silmänräpäyksessä. Vuodenvaihteeseen saakka voi vielä venyttää joulufiilistä ja yleistä juhlahumua, mutta sen jälkeen on paatuneimmankin jouluhömpöttäjän palattava todellisuuteen.
Korona änki hieman sotkemaan joulunviettoamme, kuten niin monissa muissakin perheissä. Joulupäivänä nimittäin selvisi, että Samilla on korona. Oireet olivat tulleet vauhdilla ja ne vetivät Samin sängyn pohjalle saman tien. Vietimme joulupyhiä tahoillamme omien perheidemme parissa, mutta koska olin muutamaa päivää aikaisemmin nähnyt Samia, minunkin perheeni muutti Tapaninpäivän suunnitelmia. Itse olen ollut oireeton ja kotitestini oli negatiivinen, joten vaikuttaisi siltä, että Sami on saanut tartunnan tapaamisemme jälkeen. Luulen nimittäin, että herkästi tarttuva omikron olisi kyllä pujahtanut minuunkin kolmen tunnin pusuttelusessiomme myötä.
Olemme viestitelleet Samin kanssa joka päivä. Hänen olonsa on vaihdellut päivästä riippuen, mutta vaikuttaisi siltä, että hänen oireensa ovat itse asiassa olleet suhteellisen voimakkaita. Sami on tuplarokotettu, joten voi vain arvailla, kuinka rajuina oireet olisivat iskeneet ilman rokotuksia. Olen yrittänyt piristää Samia parhaani mukaan joka päivä, sillä mitään muuta en valitettavasti ole voinut tehdä. Hän on kotipaikkakunnallaan, ja vaikka hän olisikin täällä, en voisi kuitenkaan olla hänen kanssaan. Tänään hänen vointinsa oli selkeästi parempi kuin eilen, joten toivottavasti tauti olisi hiipumaan päin.
Minulla on ikävä Samia. Se on oikeastaan aika ihanaa. On mukavaa huomata, että hänestä on tullut minulle sen verran tärkeä ja läheinen, että viikon erossa olemisen jälkeen kaipuu on jo melko kova. En malttaisi odottaa seuraavaa tapaamistamme. Koronaa tai ei, se olisi joka tapauksessa ajoittunut seuraavan vuoden puolelle.
Yleensä tammikuu on minulle vuoden vaikein kuukausi, koska se on aina jonkinmoinen antikliimaksi juhlahumuisen joulukuun jälkeen. Tällä kertaa odotan tammikuuta kuitenkin innolla, sillä silloin pääsen taas Samin kainaloon. Jep, siirappia taas, I know.