Hysteriaa
Heittäydyin eilen mahalaskulla syvimpään mahdolliseen päätyyn, jotta molskis vain. Minulla ja Samilla piti olla ihan tavallinen, iloinen treffi-ilta, mutta jotenkin se eteni tilanteeseen, jossa nyyhkin hysteerisenä saamatta itkua loppumaan. Jos pohdin aiemmin, missä tahdissa ja missä määrin haluan avautua Samille ja näyttää hänelle nurjemmatkin puoleni, niin eipä tarvitse miettiä enää. Sami oli täysin häkeltynyt kohtauksestani ja niin olin minäkin.
En ole täällä blogissa juurikaan puhunut henkisestä hyvinvoinnistani muutoin kuin deittailuun liittyen. Olen maininnut nuoruuteni syömishäiriöt, mutta tänä päivänäkin kamppailen masennuksen ja ahdistuksen kanssa. Minulla on ollut monenlaisia vaiheita ja selviytymismekanismeja vuosien varrella. Viime aikoina olen ajautunut blokkaamaan monet käsittelemättömät ja kipua tuottavat ajatukset. Tällä tavoin olen pystynyt kestämään elämääni – teeskentelemällä, ettei minulla ole ongelmia. Valitettavasti näyttäisi siltä, että tuolla selviytymismekanismilla olen tehnyt itsestäni tikittävän aikapommin, joka paukahtaa ilmoille mitä kummallisimmissa tilanteissa, kuten eilen Samin kainalossa.
Hän oli hetkeä aiemmin kysynyt opiskeluistani, jotka ovat sakanneet pahasti korona-ajan myötä. Olen kieltäytynyt puhumasta aiheesta kenenkään kanssa, joten eilen, kun aloin kertoa motivaatio-ongelmistani, koko kroppani virittyi jännittyneeseen tilaan ja suolsin tekstiä kuin riivattuna. Puhuin, puhuin ja puhuin, mutta näin jälkeenpäin mietittynä en muista paljoakaan, mitä sanoin.
Kun tuo oli käsitelty, siirryimme ruokapöydän äärestä sohvalle. En muista, miten aihe siirtyi seksiin, mutta saimme keskusteltua siitä avoimesti, mikä helpotti mieltäni. Meillä molemmilla on jossain määrin joitain epävarmuuksia, ja lopulta päädyin kertomaan, miten olen yhä traumatisoitunut Dimitrin puheista (treffikumppanini viime syksyltä, josta olen kirjoittanut aiemmin). Aiemmat kehoepävarmuuteni ovat nykyään eksponentiaaliset.
Keskustelu sen kuin eteni etenemistään, kunnes seuraavassa hetkessä aloimme jutella parisuhteestamme ja tunteistamme. Kerroimme toisillemme aiemmista kokemuksistamme ja niiden aiheuttamista peloistamme. Kävi ilmi, että Sami on pohtinut ja analysoinut suhdettamme enemmän kuin tarpeeksi. Sami kertoi, että hän hullaantuu nykyisin harvakseltaan ja että koska hän on niin tottunut olemaan yksin, hän epäilee taistelevansa alitajuisesti tunteitaan vastaan. Hän kertoi myös, että joskus menneisyydessä hän on ollut tilanteessa, jossa nainen on ollut rakastunut, kun hän itse on huomannut, etteivät hänen tunteensa ole olleet läheskään samalla tasolla. Sami pelkää, että hänen tunteidensa hidas siirtyminen ihastumisesta rakkaudeksi saattaisi ajaa hänet uudestaan samaan tilanteeseen. Hän kertoi myös pohtineensa, kuinka vahvaa ihastumisen pitäisi olla. Näiden pohdintojen aikana aloin hiljalleen romahtaa ja kyyneleet puskivat väkisin läpi. Irtauduin hänen kainalostaan, nousin sohvan reunalle, jotta saisin paremmin henkeä ja yritin salata täysin odottamattoman itkukohtaukseni.
Yhtäkkiä kaikki treffipettymykset, itseinho, epävarmuus ja kaikki muut pinnan alla kytevät haasteet purskahtivat ulos hysteerisenä itkuna. Ajattelin vain, että tässäkö se taas oli. Oliko todella liikaa vaadittu, että saisin olla onnellinen. Sami pelästyi ja tuli välittömästi halaamaan ja rauhoittelemaan. Ripsivärini alkoi kirvellä silmässäni, joten poistuin hetkeksi vessaan huuhtelemaan silmääni ja kokoamaan itseäni.
Kun tulin takaisin, pyytelin anteeksi ja totesin, että tuo järjetön reaktioni oli varmasti yhtä suuri yllätys minulle kuin hänellekin. En ole herkkä itkemään, joten tuollainen spontaani romahdus oli täysin ihmeellinen. Totesin, että siinä taisi purkautua paljon asioita pitkältä aikaväliltä. Sami oli todella ymmärtäväinen ja sanoi, että hänelle tuli todella paha mieli siitä, että aiheutti minulle noin rajun mielipahan. Yritin vakuutella, että reaktioni oli täysin ylimitoitettu suhteessa siihen, mitä hän puhui.
Puhuimme vielä pitkään hysteriani jälkeen. Selitin, että minulla on ilmeisesti vielä enemmän epävarmuuksia kuin olen itse tajunnutkaan, joten hänen pohdintansa suhteestamme ja omasta ihastumisen tasostaan ajoivat minut ajattelemaan, etten taaskaan kelpaa. Että tunnen, etten ole rakastettava. Hän sanoi heti, että se ei ole totta. Hän kertoi, että hän välittää minusta, on ihastunut minuun ja haluaa olla kanssani. Hän ei vain ole rakastunut ja kysyi, olenko minä. Vastasin, että en, koska minulle rakastaminen on jotain sellaista, joka kypsyy hiljalleen. Nyt on vielä liian aikaista puhua rakkaudesta.
Puhuimme lisää tunteista, ihastumisen prosessista, aiemmista kokemuksistamme ja parisuhteeseen heittäytymisen vaikeudesta kolmenkympin tällä puolen. Sami totesi, että keskustelu helpotti hänen oloaan ja puhdisti ilmaa. Kerroin, että tunsin samoin, vaikka sekoiluni antoikin ehkä ymmärtää muuta.
Lähdin kotiin tuntien vielä suurempaa läheisyyttä ja kiintymystä Samia kohtaan kuin aiemmin. Lähdin kotiin myös epäilyksen ja epävarmuuden siemen takaraivossani.