Kuulumisia avoliitosta
On mieletöntä, miten nopeasti ihminen sopeutuu isoihin muutoksiin. Pahimpina korona-aikoina ihmisten vältteleminen, maskiin piiloutuminen ja pakkomielteinen käsien desifiointi muodostuivat jokapäiväisiksi rutiineiksi hyvin äkkiä. Yhdeksän vuotta yksin asuneena olen myös sujahtanut avoliittoon yllättävän kivuttomasti. Reilun kuukauden yhteisasumisen jälkeen ajatus entisestä yksiöstäni tuntuu jo kaukaiselta.
Kiitän joka päivä onneani, että tapasin Samin ja että olemme nyt tässä. Intensiivinen deittailuni ennen Samin tapaamista oli raskasta ja turhauttavaa. Aloin menettää uskoni. Siispä vuosipäivämme aloitus yhteisessä kodissamme tuntui uskomattomalta.
Rakkautemme syttyi verrattain verkkaisesti, erityisesti Samin puolelta, mutta tunteille antautumisen jälkeen kaikki on tapahtunut nopeasti. Toukokuussa suhteemme oli vähällä kariutua, mutta heinäkuussa pötköttelimme Samin perheen kesämökillä ja puhuimme ensimmäisen kerran yhteisen kodin hankkimisesta. Kolme kuukautta myöhemmin muutimme yhteiseen asuntoon.
Olemme rakastuneempia kuin koskaan. Suhteessamme on todella paljon kosketusta, läheisyyttä, pieniä, rakastavia eleitä ja ihania sanoja. Tunnen itseni todella rakastetuksi joka päivä. En ollut muistanut, että tällaista onnea voi olla.
Masennukseni ja ahdistukseni ovat lieventyneet, joskaan eivät kadonneet. Kummaa se olisikin, jos avoliitto olisi ollut vastaus mielenterveyshaasteisiini. Minulla on hyviä päiviä ja vaikeita päiviä, mutta avoliitossa minulla on vähemmän aikaa velloa.
Koirani on sopeutunut suureen elämänmuutokseen yllättävän nopeasti. Se on selvästi kotiutunut ja nauttii uusista lenkkipoluista ja metsäretkistä. Koirallani ja Samilla on erikoinen viha-rakkaussuhde, joka toivottavasti jalostuu pelkäksi rakkaussuhteeksi ajan kuluessa. Koirani ei ole vielä täysin tottunut siihen, että Sami on täällä jäädäkseen. Olen selkeästi yhä ainoa koiranomistaja tässä huushollissa – sekä koirani että Samin mielestä. Samilla ei aina meinaa riittää kärsivällisyys rescuen epäjohdonmukaiseen käytökseen. Tämäkin on kuitenkin muuttunut paremmaksi koko ajan.
Jouluintoiluni on tänäkin vuonna hervotonta. Kodissamme on joulukoristeita kaikkialla, ja tein meille yhteisen joulukalenterinkin. Sami ei joulusta perusta samanlaisella antaumuksella, mutta on myöntänyt, että joulukoristeet ovat tehneet kodistamme kotoisan ja tunnelmallisen.
Unirytmini on mukautunut lähemmäs Samin päivätyörytmiä, joten olen nyt hereillä poikkeuksellisen myöhään. Sami on tuhissut makuuhuoneessa jo pari tuntia. On ihana ajatus, että hetken päästä kömmin lämpimän uni-Samin viereen yhteiseen sänkyymme.